Vaikka toivonkin joskus vielä olevani jonkun vaimo, koen vaikeuksia samastua perinteiseen vaimon rooliin. Siis sellaiseen kuin vaikkapa Pekka Puupään vaimo Justiina, joka odottaa miestään seikkailuiltaan kotiin vihaisena kaulin kädessä. En ylipäätään näe itseäni istumassa kotona sillä välin kun mies seikkailee, vaan olen enemmänkin itse se seikkailija. Sellaista roolia vaan ei perinteisesti parisuhteessa olevalle naiselle anneta, vaan vaimo on lähinnä miehen ilonpilaaja-sidekick, joka soittelee perään, nalkuttaa ja valittaa. Olen varma, että tällä omituisella narratiivilla on takuulla näppinsä pelissä sitoutumisvaikeuksieni kanssa.
Jenni Janakka kirjoitti hiljattain blogiinsa oivaltavan postauksen siitä, kuinka häntä ei tällainen vaimon rooli kiinnosta ja kuinka hänen suhteensa ovat osittain siksi kariutuneet alkutekijöihinsä. Janakka kertoo tekstissään muun muassa kuunnelleensa miespuolisten ystäviensä puhuvan kumppaneistaan sellaiseen sävyyn, että nämä olisivat juurikin näitä Justiina-tyyppisiä nihkeitä nalkuttajia – ja tekevät sen hymyssä suin, koska sitä pidetään täysin normaalina. Jostain syystä ajatellaan, että kun jostakusta tulee jonkun tyttöystävä tai vaimo, hän alkaa automaattisesti käyttäytyä tietyllä tavalla, ja sitten hänen käytöstään tulkitaan sen kehyskertomuksen kautta. Jos parisuhteessa oleva nainen sanoo miehelleen, että voisitko nostaa nuo haisevat sukkasi tuosta lattialta, hän on heti kohtuuton pirttihirmu. Jos nainen kysyy baarissa olevalta mieheltään mihin aikaan tämä on tulossa kotiin, hän on tylsä ilonpilaaja, joka ei anna miehensä pitää hauskaa. Pienetkin asiat tulkitaan heti nalkutukseksi, ja aletaan puhua kavereille että joo, pitää kysyä hallitukselta lupa. Janakan mukaan monia naisia ärsyttää se, että heidät tungetaan tähän rooliin väkisin, vaikka he eivät käyttäytyisikään sen mukaisesti. Itseänikin on parisuhteessa ollessa jurppinut pahasti, kun on saanut kuunnella jotain ”pallo jalassa” -läppää poikaystävän kavereilta, vaikka mitään en ole tehnyt. Minä en todellakaan halua olla este kenenkään hauskanpidolle enkä varsinkaan tulla aiheettomasti nähdyksi sellaisena.
 |
Samaa ilmiötähän ei tunnisteta toisinpäin, sillä naisten tarve parisuhteen ulkopuoliselle elämälle ja hauskanpidolle tietenkin loppuu siihen hetkeen, kun he alkavat seurustella. Oletteko huomanneet, kuinka kirjoissa ja elokuvissa villit ja seikkailevat naiset ovat lähes aina sinkkuja? Janakkakin toteaa tekstissään, että nainen on saavuttamattomana kiinnostava, ja heti saavutettuna muuttuu nihkeäksi ja tylsäksi. En kuitenkaan voi kuvitella, että omalla kohdallani parisuhde laukaisisi jonkun ihmeellisen halun nyhjöttää kotona ja alkaa paimentaa miestäni pois pahanteosta. Vaikka alkaisinkin seurustella, olisin silti sama ihminen kuin nytkin, ja haluaisin tehdä samoja asioita. Jostain syystä vaan ajatellaan, että varattu nainen jotenkin pienentää itsensä kokonaisesta ihmisestä pelkäksi pariskunnan puolikkaaksi, jolle parisuhde on elämän tärkein asia ja jonka miehen elämä on jatkuvaa taistelua kivojen asioiden ja vaimon vaatimien parisuhteen velvollisuuksien välillä. Kun olin vielä yhdessä eksäni kanssa, minua ärsytti se, miten minut nähtiin yhtäkkiä itseni sijaan hänen tyttöystävänään. Jotkut miespuoliset kaverini eivät esimerkiksi puhuneet enää suoraan minulle, vaan aina ensin poikaystävälleni, ikään kuin kysyivät luvan. En ikään kuin ollut enää itsenäinen ihminen, vaan pelkästään jonkun tyttöystävä. Eksältäni myös kysyttiin usein, kuinka hän antaa minun kirjoittaa tätä blogia, ja nykyäänkin välillä kysellään kuinka blogin käy, jos löydän uuden poikaystävän. Tähän liittyy toki monenlaisia teemoja seksuaalisuuden tabuasemasta naisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen, enkä aio nyt tässä käsitellä niitä; kyse on kuitenkin jossain määrin myös siitä, että parisuhteessa olevan naisen oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, eikä siihen käytökseen kuulu seksiblogin kirjoittaminen. Sinkkuna voin olla rohkea, räväkkä ja avoimen seksuaalinen, mutta varattuna minun kuuluisi olla hillitympi. Sanomattakin on selvää, että tämä rooli istuu minulle huonosti. Blogi ei nimittäin ole katoamassa minnekään, vaikka jollain ihmeen kaupalla parisuhteeseen päätyisinkin.
Janakka toteaa blogitekstissään ahdistuvansa kaikista niistä odotuksista, joita tyttöystävän tai vaimon rooliin liitetään. Häntä ei kiinnosta istua kotona odottelemassa ketään, vaatimassa kenenkään huomiota tai pitämässä ketään poissa pahanteosta, vaan nimenomaan olla itse siellä pahanteossa. Nämä odotukset ahdistavat minuakin, ja pelottaa, mitä ongelmia kykenemättömyyteni vastata niihin voisi mahdollisessa parisuhteessani aiheuttaa. En halua turhaan rajoittaa ketään, mutta koska minun oletetaan tekevän niin, on sallimani vapaus tulkittu osoitukseksi kiinnostuksen puutteesta. Joskus saattaa myös pelottaa ottaa puheeksi häiritseviä asioita, siitä saa heti otsaan nihkeän nalkuttajan leiman. Tuntuu mahdottomalta voittaa, teki mitä hyvänsä. Niinpä on ollut jossain määrin helpompaa pysytellä sinkkuna.
Eräs entinen heilani kertoi joskus tilanteesta, jossa kaverit pyytelivät häntä koneen ääreen pelaamaan, mutta hän kieltäytyi, koska oli juuri tyttöystävänsä kanssa. Yksi kavereista oli todennut siihen, että mitä väliä, se jättää sut kohta kuitenkin. Näin myös kävi, enkä ihmettele, sillä minustakin tuntuisi pahalta kuulla poikaystäväni kavereiden puhuvan minusta noin. En halua olla kenenkään silmissä tylsä ilonpilaaja, enkä varsinkaan sellainen, joka seisoo minulle rakkaan ihmisen ilon ja hauskanpidon tiellä. En myöskään tahdo muuttaa itseäni toisenlaiseksi parisuhteen takia. Tulen aina olemaan ensisijaisesti minä, en pelkästään jonkun vaimo. ps. niitäkin tapauksia toki on, jotka ihan oikeasti nalkuttavat ja soittelevat perään, ja se taas on sitä turhaa rajoittamista ja kontrolloimista, josta kirjoitin tässä postauksessa. Jotkut tykkäävät siitä, että kumppani asettaa heille tiukat rajat ja valvoo niiden noudattamista, mutta minä en ole sellainen enkä myöskään se tyyppi, joka haluaisi niitä rajoja ruveta kovin tiukalle vetämään. Sen vuoksi on ikävää, että sellainen piirre mielletään helposti parisuhteessa olevan naisen perusominaisuudeksi.
Hyvää pohdintaa tässä. Minusta aika monet tämänkaltaiset odotukset juontuu juuri siitä perinteisestä parisuhdekäsityksestä, jossa ihmisistä tulee yhtäkkiä "puoliskoja", ikään kuin nyt ollaan kiinni toisissaan eikä voi olla enää mitään omaa. Tällaiseen parisuhdekäsitykseen myös liittyy tiettyjä tehtäviä, esim. nalkuttavan vaimon "tehtävä" on pitää miehensä "kunnollisena". Toimii toiseenkin suuntaan, yleensä niin että vaimo ei voi tehdä mitään sellaisia asioita, joita mies ei hyväksy (kuten seksiblogin kirjoittaminen); muuten miehuus kyseenalaistetaan. En tiedä, päästäänkö tästä koskaan kokonaan eroon, jos ei samalla heivata pois perinteinen parisuhde/avioliittomalli… 😀
Mielestäni, jos sen tyylisiä kommentteja kuten "sillä naisten tarve parisuhteen ulkopuoliselle elämälle ja hauskanpidolle tietenkin loppuu siihen hetkeen, kun he alkavat seurustella" on todella jo niin vanhentunut käsite. Miksi totetuttaa tuollaista, jos tietää, että se ei ole hyväksi? Tai tuon takia olla olematta parisuhteessa, kun voisi itse määritellä omat/meidän säännöt puolison kanssa. Myös "pelkästään jonkun tyttöystäväksi" tyylinen luokittelu on erikoista, kyseinen tyyppi ei varmaan arvostanut tilannetta? Älytöntä, että nykyään luokitellaan ja oletetaan ihmisistä suhteellisen heppoisin perustein vaikka mitä. Kaikki tekevät sitä ainakin joskus. Useimmiten ajanhukkaa, tai sitten jotain omistuksen ja vaikuttamisen halua, valtaa.
En yhtään ymmärrä ihmisiä, joille seksiblogin pitäminen ei olisi ok – oli parisuhteessa tai ei. Seksi on myös niin tavattoman hauskaa, ja tietynlainen pornokin toisinaan myös. Niistä hieman lapsekkaasti ja iloisesti hihittelykin tekisi tiukkapipoisille (seksiblogin lopetttamisen haluisille JA muuten vain kateellisille) hyvää. Voisi opetella etsimään niitä itseä kiinnostavia juttuja, eikä yrittää asettua tylsiin "rooleihin", oikeasti, niin se ahdistus todennäköisesti vähenisi? Se, että ihmiset pitävät yllä seksuaalisia blogeja tai ovat hyvässä parisuhteessa ja nauttivat siitä, ei ole muilta pois tai vähennä muiden arvoja/kokemuksia. Ihan sama. Voisin itsekin perustaa blogin aiheelle yhtä hyvin. Pidän tästä blogista myös! Ja monista muista. Monia samastuttavia kokemuksia ja mietintöjä löytynee paljon.
"Varattuna" naisena voin sanoa, että olen räväkkä, hotti, hauska ja naisten kuin miesten läpille nauravainen, halukas, ja toisinaan myös hillitty ja hiljainen nuori nainen.. Ihan sellainen miten itse haluan olla, ja tiedän kuinka ja missä viihdyn myös. Hillitty ei tarkoita, ettenkö osaisi pitää puoliani ja sanoa suoraan mitä mistäkin asiasta ajattelen tai tunnen! (Vaatii joskus tapahtumien tilannetajua. Turha draama vie energiaa, jonka voin käyttää muuhunkin tarpeelliseen kuin tappelemiseen.) Nalkuttaminen on aivan okei, jos siihen on oikeat syynsä! Puoliso tekee lopun viimein ihan omat valintansa vakituisessa tai pitkässäkin suhteessa, ei mitään "pallo jalassa nyt" hömppää hei. Parisuhteessa olevat yleensä välittävät toisistaan todella paljon ja aidosti, eivätkä kyllästy vuosien varrellakaan toisiinsa tai ajattele naapuria muijaa oman muijan sijaan sängyssä ollessaan. Vähän huumoria myös hei! Tietenkin kaikkeen liittyy myös elämän muut osa-alueet ja olevat asiat kuten työ, terveys (tiedostus omista hormoneistaan miehellä ja naisella yms), hyveet, itsetunto esimerkkeinä.
Kenenkään ei tarvitse todistella itseään muille. Aivan sama, mitä ne muut ajattelevat. VARSINKAAN, jos ei saa niistä irti mitään edistävää – sitä kateutta
ja huonoa itsetuntoa löytyy aika paljon kavereistakin toisinaan. Muut harvoin tietävät kahden ihmisen parisuhteesta oikeasti yhtään mitään ja kaikkia ei onneksi edes kiinnosta. On paljon niitä "olettamuksia" kuten "noi on niin täydellisiä yhdessä", "ne varmaan eroaa kohta tuon riidan jälkeen", "onpa nihkeä pari tuolla". Hassua! Todennäköisesti sen itse (siinä parisuhteessa X olevana) jo tietäisi, kun jokin asia olisi vinossa.