tiistai 16. heinäkuuta 2019

Mitä mies ajattelee kuukautisista?

Mitä miehet (ja muut penikselliset) ajattelevat seksistä kuukautisten aikaan? Entä ylipäätään menkoista? Mitä tekemistä asialla on seksipositiivisuuden kanssa? Kysyin asiaa blogini lukijoilta ja Tinder-matcheiltani.

Menkkapositiivisuus kuuluu seksipositiivisuuteen


Menkat ovat luonnollinen ja arkipäiväinen osa elämää noin puolelle maapallon väestöä. Sille toiselle puolelle ne tuntuvat välillä olevan jotain aika mystistä, kummallista, ällöttävää ja pelottavaa. Seksipositiivisuuteen kuuluu mielestäni kuitenkin sekin, että suhtautuu avoimesti ja sallivasti myös sellaiseen, mitä ei itse ehkä ymmärrä: koskee niin toisen mieltymyksiä kuin tällaista ruumiillistakin asiaa. Hyväksyvä suhtautuminen menkkoihin on olennainen osa sitä, että hyväksyy kumppaninsa sellaisena kuin hän on. Ihminen ei voi olla seksipositiivinen vain kahtakymmentäviittä päivää kuussa.

Tekemässäni kyselyssä kävi ilmi, että vastaajat olivat varsin yksimielisesti suopeita menkkaseksiä kohtaan. Sotkulta suojautuminen oli monen mielessä ykköshaasteena, mutta sänkyyn heitetty pyyhe tai homman hoitaminen suihkussa ratkaisivat senkin ongelman mainiosti. Asiaan osattiin suhtautua mukavan luontevasti, ja erityisesti pitkissä parisuhteissa olleet olivat hyvin sinut aiheen kanssa.

Vastaukset ilahduttivat minua suuresti. Eläköön menkkapositiivisuus!


Menkat eivät ole vain naisten juttu


Selvitin kyselyssäni menkkaseksin lisäksi mielipiteitä myös kuukautisista ylipäätään. Oletuksenani oli, että (cis)miehet kokisivat aiheen jossain määrin kiusalliseksi, vaivaannuttavaksi tai ällöttäväksi. Olin väärässä. Suurimmalle osalle vastaajia aihe oli neutraali ja ajatuksia herättämätön, oikeastaan aika merkityksetön. Ei koettu, että se oikeastaan liittyisi omaan elämään millään lailla.

Tällainen tulos ei varsinaisesti yllätä, kun otetaan huomioon, että iso osa vastaajista oli Tinder-matchejani eli sinkkuina eläviä miehiä. Eipä heidän elämäänsä taida menkka-asiat paljon koskettaa. En silti pitänyt siitä tavasta, jolla moni ilmaisi aiheen merkityksettömyyden. Menkat tuntuivat olevan monelle vaan joku ”naisten juttu”, josta miesten ei kuulu eikä tarvitse tietää mitään. Koko asia näyttäytyi heille vain jonain epäkäytännöllisenä sotkuna, joka aiheuttaa lisähaasteita seksiin parina päivänä kuussa.

Kuukuppivalmistaja Lunette teetti mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten miesten tiedon tasoa ja ajatuksia kuukautisiin liittyen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että varsin suurella osalla miehistä oli kaikenlaisia harhaluuloja kuukautisiin liittyen. Selvisi myös, että suurin osa, jopa 91% miehistä oli sitä mieltä, etteivät miehet tarvitse koulussa lisää tietoa kuukautisista.

Minusta on omituista, jos menstruoivien ihmisten kanssa seksiä harrastava ei ole kiinnostunut tietämään kumppaneidensa menkoista mitään. Kun ne menkat ovat niin paljon muutakin kuin vain se sotku. Luulisi, että ketä tahansa kiinnostaisi tietää esimerkiksi kuukautiskierron vaiheiden vaikutuksesta oman kumppanin seksihaluihin. Ehkäpä minunkin olisi pitänyt muotoilla kysymykseni toisin ja kysyä, haluaisivatko vastaajat tietää, missä kierron vaiheessa esiintyvät korkeimmat kiimahuiput. Tuskinpa suhtautuminen olisi silloin ollut enää niin neutraalia.


Seksin tiellä on häpeä


Lähes jokainen kyselyyni vastannut mielsi menkkaseksi-termin tarkoittamaan yhdyntää. Vain muutama otti oma-aloitteisesti puheeksi muut seksitavat, kuten käsi- ja suuseksin. Ne on tärkeää nostaa esiin, sillä yhdyntä ei välttämättä ole menkkaiselle itselleen se kaikista mieluisin seksin muoto. Kohdunnapukka liikkuu alemmas menkkojen aikaan, ja voi tehdä tosi kipeää, jos sitä rupeaa kovin kovakouraisesti munalla tökkimään.

Menkkapanetus on kuitenkin ihan todellinen juttu, ja myös orgasmiherkkyys paranee monilla kuukautisten aikana. Onkin siis vähän sääli, jos jätetään seksihommat väliin siksi, ettei yhdyntä onnistu. Kaikenlaista muuta kivaahan voi tehdä vaikka tamponi tai kuukuppi pillussa, niin sotkultakin säästytään. Moni vastaajistakin totesi kysyessäni, että voisi mainiosti antaa suuseksiäkin, jos ennen sitä on käyty pesulla ja laitettu suoja vuodon estämiseksi.

Monelle vastaajalle tällainen tilanne on kuitenkin täysin teoreettinen, koska menkkaiset itse kieltäytyvät seksi-ilotteluista. Voin kuvitella, että joiltakin menkat varmasti vievät ihan aidosti kaikki halut, mutta monelle, kuten itselleni, kieltäytymisessä on kyse häpeästä. Meidät kohdulliset on opetettu häpeämään ja piilottelemaan menkkojamme koko ikämme, joten vaikka asiasta kielisi pelkkä tamponin naru tai pikkuisen pilkottava kuukupin antenni, kynnys seksiin voi olla liian iso. Asiaa ei tietenkään auta se, kun jonkun kerran uskaltautuu vaikka menkkojen loppuvaiheessa harrastamaan seksiä ja kumppanin naamalle nousee kauhistunut ilme, kun hän havaitsee pikkuisen tipan verta munanpäässään. Yksi vastaajistanikin totesi, että kokee suorastaan vähän huonoa omaatuntoa siitä että veri vähän ällöttää, kun tietää miten se toiseen vaikuttaa.

Olen välillä leikitellyt ajatuksella, että jos menkkavuoto olisikin jotain väritöntä limaa. Poistuisiko häpeä? Entä alkaisivatko penikselliset hävetä siemensyöksyjensä aiheuttamaa sotkua? Vai olisiko asetelma yhtä nurinkurinen kuin nyt, kun moni saa suorastaan nautintoa sotkiessaan spermallaan toisen kasvot tai vartalon, mutta menkkasotku on kamala asia, jota pitää välttää viimeiseen asti? Kyllähän jotkut sillä menkkaverelläkin tykkäävät leikkiä, mutta se on varsin harvinainen mieltymys verrattuna mällin roiskimiseen, joista on tykännyt varmaan jokainen seksikumppanini. Moni on myös pitänyt päivänselvänä, että suihinottoon kuuluu tuotosten nieleminen, mutta pillua ei menkkojen aikana todellakaan nuolla. Muuttuisiko tämä, jos sieltä pillusta tulisi jotain vähemmän räikeää ulos? Vai olisivatko punaiset roiskeet peniksellisten ylpeydenaihe, kun taas menkkailijat piilottelisivat limojaan yhtä hartaasti kuin nyt?


Isoin este menkkaseksistä nauttimisen tiellä on häpeä, ja sen eteen on vielä töitä tehtävänä. Olen kuitenkin todella ilahtunut kyselyyni saamistani vastauksista, jotka osoittavat, että asenteet ovat muuttuneet oikeaan suuntaan. Vaikka toivoisinkin menkkojen kiinnostavan miehiä aiheena enemmän, on kuitenkin positiivista, että se on suurimmalle osalle kuitenkin neutraali aihe ällöttävän ja vaivaannuttavan sijaan. Kiitos paljon postauksen tekemiseen osallistuneille lukijoilleni ja matcheilleni!

Edelliset osat:

Seksipositiivisuuden haasteista heteromiehille

Ei määritelmiä, vain ihmisiä

Parisuhteessa seksuaalineuvojan kanssa

Yhdyntäkeskeisyyden tuolla puolen

Mies vaikka väkisin

Mitä on miehisyys?

Missä ovat seksipositiiviset miehet?

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Miehet ovat kummallisia 3

Olisiko nyt sopiva hetki jakaa pari miestarinaa? Taitaapi olla. Edellisistä osista poiketen luvassa ei kuitenkaan ole surkuhupaisan huonoa seksiä, sillä saagat päättyivät jo ennen kuin sinne asti edes päästiin.

Kadonneen deitin mysteeri


Tapasin viime vuonna festareilla ihanan miehen. Sinä viikonloppuna välillämme ei tapahtunut kuitenkaan vielä mitään, vaihdoimme vain numeroita ja muutamia viestejä. Mies oli töissä toisella paikkakunnalla, joten sovimme treffit festareista seuraavalle viikonlopulle. Viestittelimme koko viikon ja homma meni paikoin todella kuumaksikin. Odotin treffejä tosi paljon, koska viestien perusteella luvassa olisi pitkästä aikaa oikein todella hyvää kyytiä.

Noh, sitten tuli lauantai ja treffit lähestyivät. Miehen piti tulla luokseni, ja iltapäivällä hän laittoi viestin, että käyttää koiran ulkona ja lähtee. Sitten meni tunti, toinenkin, ja aloin ihmetellä. Laitoin viestin perään, ei vastausta. Lopulta ei auttanut kuin todeta, että tyyppi ei taida olla tulossa, ja juoda treffejä varten varaamani viini yksin. En yleensä juo alkoholia yksin kotona, mutta nyt oli tehtävä poikkeus sääntöön, niin paljon ärsytti.

En vieläkään tajua, mitä oikein tapahtui. Joutuiko deittini matkalla kidnappauksen uhriksi, vai jäikö kenties bussin alle? Lensikö hänen puhelimensa mereen vai nappasiko lokki sen pesäänsä? Vai saiko hän jotain sairasta nautintoa siitä, että valehteli olevansa tulossa, vaikka ei ollutkaan? Oliko hänen niin vaikeaa sanoa, ettei kiinnostakaan, että tuollainen valhe oli helpompi vaihtoehto?

Lue lisää tapauksen herättämistä tunteista täältä.



Ghostaaminen ei toimi näin


Homma alkoi tavallisesti: tuli Tinder-match, juteltiin, vaihdettiin numerot, sovittiin treffit. Käytiin kävelyllä, oli kivaa. Mies heitti minut autolla kotiin ja sanoi, että olisi kiva tavata uudestaan. Illalla vaihdettiin vielä pari viestiä.

Seuraavana päivänä viestejä tuli nihkeämmin. Yritin jutella entiseen malliin, mutta ei siitä pakottamalla mitään tule, joten luovutin. Ajattelin, että annan hänen ottaa yhteyttä sitten, kun siltä tuntuu. En halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta.

Meni sitten kaksi viikkoa ja aloin ihmetellä, mistä mahtaa olla kyse. Laitoinpa sitten tyypille viestiä ja kysyin, mihin hän on kadonnut. Vastaus oli tällainen:

”Kiire töissä, töiden ulkopuolella ja oon päätyny tapailee yhtä mimmiä melko säännöllisesti nii muu aktiivisuus on ollu paussilla sillä saralla :)”

Juu, eli kiirettä pitelee ja jossain sivulauseessa heität, että tapailet toista? Jos syy radiohiljaisuuteen on toinen nainen, miksi ne työkiireet minua kiinnostaisivat? Vai viittasikohan hän sillä siihen, ettei ollut kiireiltään ehtinyt mainitsemaan, että muuten, niitä toisia treffejä ei ole tulossa?

Tajuan sen, että ghostaaminen on kamalan kiva ja houkuttelevan helppo tapa päästä jotain eroon, ja tavallaan se on jopa ihan ok yksien treffien jälkeen. Minusta siinä pitäisi kuitenkin muistaa kaksi asiaa:

1. Jos aiot ensimmäisten treffien jälkeen ghostata, älä oma-aloitteisesti ehdota uutta tapaamista.

2. Jos ghostaamasi ihminen laittaa viestiä ja kysyy minne katosit, kaiva ne ihmisen käytöstavat sieltä peräsuolen mutkasta esille ja vastaa nyt herranjumala suoraan ja rehellisesti, äläkä selitä mistään työkiireistä, jos niillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Toisaalta tämä ihminen ei tainnut edes ajatella ghostanneensa minut, koska hän painotti kovasti sitä, etten itsekään ollut viestitellyt hänelle. No en ollut joo, kun sen yhden päivän yrityksen tuloksena oli niin nihkeitä vastauksia. Ei huvita laittaa viestiä ihmiselle, josta huokuu kilometrin päähän, ettei paljoa kiinnosta vastailla. Hänestä tilanne oli kuitenkin kuulemma oma vikani, sillä tämä hänen uusi heilansa oli sinnikkäämmin jaksanut huudella hänen peräänsä, ja vetänyt siksi pidemmän korren. On siis ihan onni onnettomuudessa, ettei meistä tullut mitään, sillä tällaiset erot loogisessa ajattelussa olisivat varmasti koituneet suhteemme kohtaloksi ennemmin tai myöhemmin.


Halusin miehen, ja sain koko perheen


Tapailin keväällä hetken aikaa erästä kaveria, jolla oli suhteellisen erikoinen elämäntilanne. Hän oli eronnut pitkästä parisuhteesta syksyllä, ja asui sen vuoksi väliaikaisesti isänsä luona. Isä eli kuitenkin poikamieselämää itsekin, joten uskaltauduin pariin otteeseen viettämään iltaa miehen luo. Ensimmäinen yökyläreissu jäi kuitenkin myös viimeiseksi.

Menimme siis miehen kotiin ja linnoittauduimme olohuoneen sohvalle katselemaan telkkaria. Yhtäkkiä säikähdin kuoliaaksi, kun yläkerrasta kuului kolahdus. Ei hätää, se on vaan mun pikkuveli, mies sanoi. Aivan, miehen neljätoistavuotias pikkuveli, joka asui vielä kotona, oli tullut viikonlopunviettoon isänsä luo. No mikäpä siinä, poika oli tyypillinen teini: alakertaan tullessaan murahti jonkun epämääräisen tervehdyksen ja säikähti selkeästi minua enemmän kuin minä häntä, kun luikki äkkiä takaisin omaan huoneeseensa yläkertaan. Saimme siis jatkaa rauhassa Temppareiden katselua ja pientä kuhertelua sohvalla.

Sitten ovi kävi ja miehen isä tuli kotiin. Siinä sitä sitten paiskattiin kättä, Timo terve, hauska tavata. Tuli sama fiilis kuin teininä, kun kaikki kyläilemään tulleet pojat piti aina kiusallisesti esitellä vanhemmille, jotka jälkeenpäin esittivät vaivaannuttavia kysymyksiä. Nykyään vanhempien tapaaminen on erilaista, vähän virallisempi tilanne, joka yleensä tulee eteen vasta kun suhde on edennyt epämääräisestä tapailusta hieman vakaampaan suuntaan. Yleensä siihen tulee myös valmistauduttua etukäteen. Yllätykset ovat toki kivoja, mutta olisin arvostanut enemmän vaikka suklaapatukkaa kuin tätä.

Noh, paras oli vielä edessä. Kun olimme menossa nukkumaan, mies totesi kasuaalisti, että nukutaan muuten mun siskon huoneessa. Kun ei mulla ole omaa huonetta täällä.

Siis ööö, tyyppi on nukkunut viimeiset puoli vuotta vuorotellen sisarustensa huoneissa?

Siskon huoneessa oli kapea sänky, joku lipaston laatikko ja – no, siinä se. Moinen askeettisuus tuntui kovin kummalta, enkä oikein tykännyt siitäkään, että kapeassa sängyssä mahtui olemaan tasan yhdessä asennossa. Enkä nyt puhu seksistä, sillä sitä ei todellakaan sinä yönä harrastettu. Oven yläpuolella oli nimittäin kahdenkymmenen sentin rako, joka takasi erinomaisen kuuloyhteyden viereisiin makuuhuoneisiin. Ei varsinaisesti kovin tunnelmaa nostattavaa.

Juttumme päättyi lopulta muista syistä, mutta tuo asumisjärjestely toi ilmi kyllä aika perustavanlaatuisen eron luonteissamme. Itse kaipaan kyllä ympärilleni sen verran omaa tilaa ja rauhaa, että nukkuminen pikkuruisessa lastensängyssä, huoneessa jonka ovessa on reikä ja jonka vieressä vanhempani ja sisarukseni päivystäisivät, ei kyllä tulisi kuuloonkaan. Eikä kyllä tulisi mieleen viedä yhtäkään heilaa tuollaiseen ympäristöön.

Lue edelliset miestarinat tästä ja tästä.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Seksipositiivisuuden haasteista heteromiehelle

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan kuudes osa.

Aluksi on hyvä miettiä, mitä seksipositiivisuudella tarkoitetaan. Luin tämän blogin tekstin "Olenko oikeasti seksipositiivinen?" ja tajusin, että seksipositiivisuus liittyi siinä vahvasti seksiin toimintana, eli sen harrastamiseen. Itse taas miellän seksipositiivisuuden laajemmin seksiin ja seksuaalisuuteen liittyväksi epäterveellisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi katsottujen normien vastaiseksi toiminnaksi ja viestinnäksi.

Kirjoitan tässä heteromiehen näkökulmasta ja lähinnä oletetun naispuolisen henkilön kanssa vuorovaikuttamisesta. Seksistä puhuminen naisyleisölle voi olla riski miehille, koska loukkaamattoman seksipositiivisuuden ja loukkaavan toiminnan raja on usein häilyvä. Monet miehet saattavat kokevat seksipositiivisuuden haastavaksi tämänhetkisellä #MeToon jälkeisellä aikakaudella. Koska puheella on helppo loukata tahattomastikin, seksipositiivinen puhe vaatii monia asioita, kuten herkkyyttä tai ns. pelisilmää, sopivaa tilannetta ja taustainformaatiota.

Mitä vieraampi ihminen, sitä isompi haaste. Toisaalta monet asiat, kuten epäasiallisuudesta huomauttaminen, voivat olla tutussa ihmissuhteessa haastavampiakin. Ja jos haluaa ottaa punnitun riskin, kannattaa se tehdä mahdollisimman tietoisessa ja terävässä mielentilassa, jota esimerkiksi humalatila harvemmin edustaa.

Jotkin puheenaiheet ja teot ovat riskialttiimpia kuin toiset. On esimerkiksi suositeltavampaa puhua seksistä yleisellä tasolla kuin personoidusti esimerkiksi keskustelukumppaniin liittyen. Etenkin jos keskustelukumppani on naisoletettu, lienee viisasta pysähtyä pohtimaan, kannattaako esimerkiksi toisen kehosta puhumisella edistää jo valmiiksi vahvaa objektivoinnin kulttuuria. 

Saman asian voi myös esittää monin eri tavoin. Esimerkiksi voi olla kohteliasta viljellä puheessaan tärppejä, joihin keskustelukumppani voi itsemääräämisoikeuden mukaisesti tarttua tai olla tarttumatta. Vahva keskustelun ohjaaminen hyvin spesifeillä ja ahdistavilla kysymyksillä sen sijaan lienee suuremman riskin valinta. Harvemmin esimerkiksi keskustelun naisosapuolen kehoon liittyvä objektivoiva seksuaalisväritteinen puhe on tämän oma aloite (ainakin minun elinpiirissäni). Ei siis sillä, etteivätkö naiset tai ketkä tahansa muutkaan saisi puhua kehostaan miten haluavat. Valta ja valinta olisi vaan hyvä olla tilanteessa sillä henkilöllä, jonka keho on keskustelun aiheena.




Suostumuksellisuus on luonnollisesti varmin tapa varmistaa kunnioittavan vuorovaikutuksen toteutuminen. En näe syytä, miksei keskustelukumppanilta voisi kysyä suoraan "haittaako sinua asiasta X keskusteleminen" "menenkö liian pitkälle", tai "tykkäisitkö keskustella asiasta X". Kenties on ennen keskusteluun ryhtymistä hyvä selvitellä yleisestikin, kuinka seksipositiivisesta henkilöstä on kyse. Lienee sanomattakin selvää, ettei kannata yrittää imuroida toisesta kaikkea seksiin liittyvää tai itsekään oksentaa asioita toisen päälle, jos seksi ja seksuaalisuus on vaikea aihe keskustelukumppanille.

Asian lisäksi vuorovaikutukseen liittyy vahvasti myös motiivi. Mihin pyritään sanomalla tai kysymällä jotakin? Aina se ei ole itselleenkään selvää, mutta asiaa on tärkeä pysähtyä miettimään. Ja vaikka henkilö itse kokisikin tiedostavansa omat motiivit hyvin, toiselle ihmiselle ne voivat näyttäytyä hyvin erilaisilta. Kontekstilla lienee suuri rooli. Esimerkiksi keho- tai seksipositiivisuus Tinder-profiilissa voidaan helposti lukea virheellisesti seksikeskeisyydeksi. Seksipositiivisuus ei myöskään ole kortti, jolla on oikeutettua peittää huonoa käytöstä.

Tämä aihe jos jokin on myös hyvin yksilöllinen. Jokaisella on omat rajansa ja tapansa kommunikoida niistä. Tämän johdosta on tehtävä jatkuvaa yksilöllistä arviointia ja välttää suurempaa yleistämistä eri ihmisten välillä. Virheitä voi sattua, mutta niistä on hyvä oppia, ja oppiminen vaatii sitä kuuluisaa reflektiota. Asioita on hyvä käsitellä itsensä lisäksi myös muiden kanssa, jolloin oppimispotentiaali on suurempi.

Seksistä puhuminen vaatii siis paljon pelisilmää ja taustatyötä. Vahingossa loukkaaminen ei kenties ole maailmanloppu, sillä tämäkin on oppimisprosessi, jossa voi edetä lukemalla, kokemalla, pohtimalla ja keskustelemalla. Alla vielä mahdollisia ehdotuksia apukysymyksiksi itselle, kunnioittavan seksipositiivisuuden viidakossa seikkailemiseen:

  • Otanko toisen toiveet huomioon vai ajattelenko vain omiani?

  • Näenkö keskustelukumppanini subjektina vai objektina?

  • Onko keskustelijoilla sama tavoite/suunta vai ohjaanko sitä suuntaan, johon toinen ei ole suostunut?

  • Mitä tunteita yritän saada aikaan sanomisillani?

  • Puhuisinko näin kaverilleni vai yritänkö edistää seksuaalista/romanttista kontaktia?

  • Jos keskustelukumppani olisi toista sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista, saattaisiko sanomani loukata?

Lopuksi myös pieni katsaus seksipositiivisuuteen käytännön tasolla. Voin heti kärkeen sanoa, että kyllä minäkin olen 20-vuotiaana alkaneen seksihistoriani alussa kärsinyt hetkellisistä erektio-ongelmista. Taustalla saattoi olla soppa häpeää, suorituspaineita ja ongelmallista suhdetta itseeni. Parasta seksipositiivisuudessa onkin minulle ollut häpeästä vapautumisen kehitys. Esimerkiksi siirtyminen feministisellä otteella tuotettuun aikuisviihteeseen (esim. Erika Lust) tuntui pudottavan ristiriitaisten tunteiden kiven selästä. Myös Wonderlust-seksifestivaali oli lukemattomilla tavoilla vapauttava kokemus. Molempien seurauksena koen nautinnon saaneen enemmän tilaa itselleen muilta asioilta. Itse koin, että Wonderlustissa minut hyväksyttiin ensimmäistä kertaa julkisesti juuri sellaisena kuin olen tahdonalaisine ja tahattomine reaktioineni. Oli järkyttävää tajuta, että se oli ensimmäinen julkinen tilaisuus, jossa minun ei tarvinnut esimerkiksi kontrolloida miltä näytän tai varoa kiihottumiseni näkymistä ulkomaailmalle. Vasta tällaisessa tapahtumassa käyminen voi herättää "normaalin" maailman seksuaalisuuden ilmaisun absurdiin matrixmaisuuteen. Voi vain kuvitella, jos olisin saanut tällaisen oppimiskokemuksen esim. 15-vuotiaana, miltä kaikelta olisin voinut säästyä elämässä.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Ei määritelmiä, vain ihmisiä

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan viides osa.

Moni meistä tuskailee pariutumiseen liittyvien paineiden kanssa. Meillä on vahva monogamisen parisuhteen ja perheen perustamisen normi, jonka kyseenalaistaminen ei välttämättä tule mieleen, vaikka se ei omalta tuntuisikaan. Vaihtoehtoisia tapoja elää ja rakastaa kuitenkin on. On avoimen suhteen mahdollisuus ja polyamoria sekä ihmissuhdeanarkismi, joka poikkeaa ehkä kaikista rajuimmin perinteisestä mallista.

Mitä on ihmissuhdeanarkismi?


Alex, seksipositiivinen mies ja blogini pitkäaikainen lukija, kuvaa itseään ihmissuhdeanarkistiksi. Se tarkoittaa, että hän ei määrittele ihmisiä ympärillään kumppaneiksi tai ystäviksi, vaan jokainen suhde kehittyy yksilöllisesti sen osapuolten haluamaan suuntaan. Joskus syntyy romanttinen suhde joskus seksiä, toisinaan ystävyyttä.

Ihmissuhdeanarkismi on Alexille melko uusi aluevaltaus, mutta siihen siirtyminen perinteisestä parisuhdemallista on tuntunut vapauttavalta. Hän eli pitkään ajatellen, että pitäisi löytää tyttöystävä ja perhe, koska niin nyt vain kuuluu tehdä. Sitten hänen edellinen kumppaninsa tutustutti hänet polyamoriaan, ja se oli menoa. Oman jutun löytymisen jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut.




Ihmissuhdeanarkismissa on monia eroja perinteiseen monogamiseen parisuhteeseen verrattuna. Ihmissuhdeanarkistin suhteet ovat keskenään tasa-arvoisia, eivätkä romanttiset mene automaattisesti seksisuhteiden tai ystävyyden edelle. Niistä puuttuu myös niin sanottu ihmissuhde-eskalaattori, eli paine siitä, että suhteiden pitäisi jatkuvasti edetä tasolta toiselle kohti häitä, lapsia, omakotitaloa ja kultaistanoutajaa. Ihmissuhdeanarkistikin voi toki mennä naimisiin ja hankkia lapsia, mutta romanttisistakin suhteista on toisaalta mahdollista nauttia rennosti ilman etenemisen painetta, mikä tuntuu suljetussa monogamisissa suhteissa olevan hankalaa.

Alexin mielestä parasta ihmissuhdeanarkismissa on se, että yhden ihmisen ei tarvitse olla toiselle kaikkea, vaan saa tehdä eri ihmisten kanssa eri asioita. Kaikenlaisilta monogamisia suhteita vaivaavilta seksihalujen eriparisuuksilta, mieltymysten eroavaisuuksilta ynnä muilta vastaavilta ongelmilta vältytään, kun seksiä ja läheisyyttä saa useasta lähteestä. Oman seksuaalisuuden monimuotoisuuttakin on helppo toteuttaa, kun eri ihmisten kanssa voi harrastaa hyvin erityyppistä seksiä ja kokeilla erilaisia asioita.

Seksipositiivisuus tekee avoimeksi myös suhdemuotojen suhteen


Myös Alexin seksimieltymykset eroavat siitä ”perinteisestä”, jos niin voi sanoa, vaan häntä miellyttää hieman kinkympi ja erikoisempi meininki. Tavallista vaniljaseksiä hän ei harrasta oikeastaan ollenkaan. Mieltymys kinkyilyyn on hieman varioiden ollut hänellä olemassa jo teini-ikäisestä saakka, mutta hän on päässyt toteuttamaan niitä kunnola vasta uuden ihmissuhdefilosofian myötä. Alexin seksisuhteet voivat olla joko läheisempiä, romanttisiakin suhteita, tai sitten puhtaasti fwb-pohjaisia, joissa tavataan lähinnä yhteisten sessioiden merkeissä. Yhteistä suhteille kuitenkin on ymmärrys ei-monogamisten suhteiden päälle. Alex tapaa kumppaninsa usein kinky-yhteisön bileissä, joissa monilla kävijöillä on samanlainen ajatusmaailma suhteiden ja seksin suhteen. Kinkyidentiteetti saattaa jossain määrin jopa pakottaa miettimään vaihtoehtoja perinteisen parisuhteen ulkopuolelta, koska omaa seksuaalisuutta ei välttämättä pysty täysin toteuttamaan parisuhteessa.




Alex kokee, että hänen tapaamansa ihmiset ovat useimmiten hyvin vastaanottavaisia ja ymmärtäväisiä ihmissuhdeanarkismin suhteen. Hän kuitenkin tietää, että ennakkoluuloja aiheen ympärillä on paljon. Kaikkea monogamisen parisuhteen ulkopuolista pidetään usein vähintäänkin pettämisenä tai kyvyttömyytenä sitoutua suhteeseen. Alex puhuu suhdemuodostaan avoimesti, mutta ei toitota ajatuksiaan ympäriinsä kaikille. Hän on oppinut arvioimaan ihmisiä niin, että usein tietää kenelle kannattaa kertoa, ja kuka taas saattaisi säikähtää. Kumppaneiden löytäminen ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä kinkyille ja ei-monogamisille on olemassa monia erilaisia ryhmiä, ja deittisivustoillekin voi merkitä hakevansa ei-monogamisia suhteita.

Perinteinen monogamia ei ole Alexin mielestä missään nimessä huono suhdemuoto, mutta ei toisaalta mitenkään ylivertainenkaan, vaikka sitä yleisesti sellaisena pidetään. Oma suhdemuoto pitäisi valita sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaimmalta, ei sen, mitä pidetään yleisesti hyväksyttynä ja ”oikeana”. Ylipäätään sellainen ajattelutapa, että olisi vain yksi oikea tapa tehdä asioita, on usein vahingollinen tekee elämästä turhaan vaikeaa. Jos siis tuntuu, ettei perinteinen parisuhde houkuttele eikä sen konsepti tunnu sopivan omaan ajatusmaailmaan, ihmissuhdeanarkismi saattaa olla kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

Lisää ihmissuhdeanarkismista ja muista suhdemuodoista:



Edelliset osat:







perjantai 28. kesäkuuta 2019

Miten olla hyvä liittolainen sateenkaari-ihmisille

Helsingissä on nyt menossa Pride-viikko. Asia ei varsinaisesti kosketa minua mitenkään, olenhan vain tällainen tavallinen cisheteromuija. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten voisi olla mukana osoittamassa tukeani sateenkaariväelle. Yritän parhaani mukaan olla mahdollisimman hyvä liittolainen kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille.

Minulle liittolaisuus tarkoittaa sitä, että tiedostan olevani etuoikeutettu, kun en ole koskaan joutunut taistelemaan oman olemassaoloni puolesta tai pelkäämään yhteiskunnan tuomitsemista ihmissuhteideni takia. Olen valtavan onnekas, kun en ole joutunut käymään läpi minkäänlaista kriisiä sen suhteen, etten kokisi sopivani heteronormatiivisen ja binäärisesti hahmottuvan yhteiskunnan tarjoamaan muottiin. Cisheterous itsessään ei ole mitenkään mitään muuta sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen muotoa parempaa, mutta kyllä tässä helpommalla pääsee. Sen vuoksi koen, että on meidän tehtävämme auttaa LGBTIQ-ihmisiä muuttamaan maailmaa sellaiseksi, jossa heidänkään ei tarvitsisi pelätä ja taistella. Haluan yhdenvertaisen maailman, jossa sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ovat vain ominaisuuksia muiden joukossa, eivät mitään sellaista, joista vain tietyt muodot hyväksytään.

Moni tuijottaa tässä asiassa lähinnä omaan napaansa ja miettii, että jos ei itse kuulu vähemmistöön, ei tarvitse välittää koko asiasta. Riittää, kun ei avoimesti tuomitse ketään. Onhan se tietty parempi kuin se, että jakelisi jotain Aito avioliitto -flaijereita kaduilla tai käyttäytyisi väkivaltaisesti vähemmistöjen edustajia kohtaan, mutta ei se ole vielä tarpeeksi. Meiltä heteroilta kun unohtuu tosi helposti se, että maailmassa on muitakin kuin me, ja sorrumme helposti esimerkiksi käyttämään tosi heteronormatiivista ja sukupuolittavaa kieltä. Puhutaan miehistä ja naisista ja sillä olettamuksella, että nämä ovat kiinnostuneita toisistaan. Osaamme ehkä miettiä sanojamme tarkemmin silloin, kun paikalla on vähemmistöjen edustajia, mutta keskenämme alamme lipsumaan. Yhteiskunnan tasolla muutosta ei kuitenkaan tapahdu, jos sukupuolineutraalin ja olettamuksista vapaan kielen käyttäminen on jotenkin päälleliimattua ja epäluonnollista. Siitä pitäisi tulla normi, eikä niin tapahdu, jos toiseutamme vähemistöt ja ajattelemme, ettei asia koske meitä.




Olisi myös hyvä, jos lakkaisimme olettamasta asioita toisistamme. Sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei voi aina päätellä ulkonäöstä, housujen sisällöstä tai nimestä, vaikka jotain vihjeitä niistä voikin joskus saada. On kohteliasta kysyä, mitä sanoja ihminen toivoo itsestään käytettävän. Suomi on siitä kätevä kieli, ettei meillä ole sukupuolten mukaan jaoteltuja persoonapronomineja, vaan pelkkä sukupuolineutraali hän. Jos siis välttelee sukupuolittuneita sanoja, kuten mies, nainen, äiti, sisko tai muita vastaavia, pääsee jo aika pitkälle. Sitähän voi jopa käydä kokonaisen keskustelun ihmisen kanssa ilman, että tietää tämän sukupuolta. Tekee ihan hyvää joskus kohdata toinen ihan vaan ihmisenä.

Homous alkaa olla jo yleisesti aika hyväksyttyä, mutta sukupuolivähemmistöjen suhteen on vielä työtä tehtävänä. Se on tavallaan kamalan ymmärrettävää, koska sukupuolen moninaisuus on niin kamalan vaikeaselkoinen asia, joka sopii huonosti tavallisen cis-pulliaisen binääriseen maailmankuvaan. Me olemme tottuneet siihen, että miehillä on pippeli ja naisilla pimppi, ja olleet aina tyytyväisiä siihen. Mutta sitten joku yhtäkkiä tulee ja sanoo, että asia ei olekaan näin, ja luettelee pitkän litanian erilaisia käsitteitä, joiden merkitystä ei ehkä tiedä. Trans, intersukupuolinen, muunsukupuolinen, sukupuoleton. Tätä kaikkea voi olla niin vaikeaa prosessoida, että sitä yksinkertaisesti lyö liinat kiinni ja kieltäytyy kuulemasta koko asiaa. Omaa maailmankuvaa on niin vaivalloista lähteä muuttamaan, niin pidetään mieluummin siitä vanhasta kynsin ja hampain kiinni.




Se, että jotain asiaa ei ymmärrä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi totta. Minä en tajua hölkäsen pöläystä matematiikasta, jos mennään perus yhtälöistä monimutkaisempiin juttuihin, mutta en silti yritä kiistää niiden kaavojen totuusarvoa. En ymmärrä sanaakaan koreaa, mutta hyväksyn silti mukisematta, että sellainen kieli on olemassa. Ei kenenkään cisihmisen tarvitse ymmärtää muunsukupuolisuutta tai mitään muutakaan sukupuoleen liittyvää ilmiötä, enkä usko että voisi täysin ymmärtääkään. Meidän täytyy vain hyväksyä, että toisten kokemus sukupuolesta on erilainen kuin omamme, eikä ole meidän asiamme sanoa, onko se totta tai hyväksyttävää.

En koe olevani oikea ihminen puhumaan näistä asioista. Olen ihan hukassa kaikkien erilaisia suuntautumisia ja sukupuolen muotoja kuvaavien termien kanssa, ja arastelen ottaa kantaa näihin aiheisiin, koska pelkään sanovani jotain väärin. Toisaalta tärkeämpää pitäisi olla se, että edes avaa suunsa ja yrittää, kuin se, että hallitsee täydellisesti termistön. Sekin on olemassa enemmän kai siksi, että saataisiin sanoja erilaisille sukupuolen ja seksuaalisuuden muodoilla, ei siksi, että joku voisi sen avulla määritellä muita ulkopuolelta.

Lopuksi on hyvä todeta, että kaikenlaisista suuntautumisista ja identiteeteistä huolimatta olemme kaikki kuitenkin vain ihmisiä, enemmän tai vähemmän perus tallaajia, joilla on jokaisella omat huolet ja murheet. Ei lisätä toistemme taakkaa olemalla ajattelemattomia, vaan tehdään puheilla ja teoilla tästä maailmasta yhdessä yhdenvertaisempi.

Tässä vielä hyvä video, miten olla parempi liittolainen sateenkaariväelle:




Aiheeseen liittyvää:







maanantai 24. kesäkuuta 2019

Parisuhteessa seksuaalineuvojan kanssa

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan neljäs osa.

Maajussilla on tomera emäntä, ministerillä täpäkkä edustusvaimo ja hitsarilla hiljainen lähihoitaja tai suulas siivooja. Minä olen introvertti puuseppä, ja vaimoni on sosiaalinen seksuaalineuvoja. Päällisin puolin olemme kuitenkin aika tavallisia, eikä meistä lähemmin tuntematta varmaan uskoisi, että olemme tällainen suhteellisen avoin seksuaalipariskunta. Minä tosin olen vain puunkesyttäjä, en ihmisten. Seksuaalineuvojan puolisolle ei ole stereotypiaa, ja hyvä niin. Oletusarvona voisi olla seksistä kiinnostunut, suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen. On varsin mukavaa kuitenkin olla pieni arvoitus ja mystinen mies.


Vaimoni ammatti herättää kanssaihmisissä usein kummaa vaivautuneisuutta ja puhumattomuuden sumean kuplan. Jotkin asiat vain ovat ihmisellä sellaisia, että niistä on vaikea puhua siitäkin huolimatta, että jokainen tuntee aihepiirin. Se on vielä ihan hyväksyttyä, että naiseni auttaa ihmisiä ja kouluttaa sekä valmentaa ryhmiä piirun verran sivistyneemmiksi. Se s-alkuinen sana saa kuitenkin ihmiset usein varpailleen. Seksi on aiheena valtava tabu, ja seksuaalisuus melkein yhtä suuri. Tyypillinen keskustelu puolisoni työstä menee yleensä niin, että kerrottuani seksuaalineuvonnasta vastataan siihen ”ahaa” tai ”ok”. Syvällisyyden taso keskustelussa on siten saavuttanut huippunsa, ja säästä puhuminen onkin yhtäkkiä varsin akuuttia.  

Tavallaan ymmärrän vaivautuneisuuden, sillä onhan seksi suurimmalle osalle yksityinen asia. Seksiin liittyy ehkä paineita, herkkiä asioita ja kipujakin. Usein unohdetaan, että se on silti ennen kaikkea iloinen asia, josta suurin osa voisi nauttia huoletta. Voin kuvitella helposti, miten ihmiset mieltävät hetken pohdittuaan seksuaalineuvonnan seksityöksi, jossa vain taivas on rajana. Itse asiassa monesti näen tuon rattaiden rouskutuksen ja ajatusten virran keskustelukumppanin kasvoilta. Selitys on tiedon puute, ja se tekee reaktioista ymmärrettävämpiä. Voin kuitenkin opastaa, ettei seksuaalineuvonta ole seksiä. Seksi voi olla toki keskustelunaiheena muodossa tai toisessa.




Vaimoni opiskellessa seksuaalineuvontaa mielessäni pyöri monenlaista. Pelkäsin sitä, että pystynkö pian enää esittämään päteviä ajatuksia seksistä ihmiselle, joka kohta tietäisi seksistä kaiken. Mitä, jos meidän seksimme osoittautuisikin syvemmän tietämyksen myötä ihan tavalliseksi tai jopa tylsäksi? Olisiko meidän seksimme enää tyydyttävää? Pelkoni osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä se, mitä puolisoni seksistä sekä seksuaalisuudesta oppi, oli oppia minullekin. Ja voi niitä kaikkia keskustelujamme opintojen aikana! Yömyöhään valvoimme ja jaoimme ajatuksia, keskustelimme fantasioista ja fetisseistä. Katselimme dokumentteja ja pornoa, analysoimme ja ihmettelimme. Kassajonoissa, kahviloissa ja automatkoilla mietimme, miten ihmeellinen ihminen onkaan ja miten loputon on se seksimaailma, mitä olemme täällä kartoittamassa. 

Lisääntynyt tieto on siitä asti näkynyt omassa parisuhteessamme monin tavoin. Ymmärrys seksuaalisuuden erilaisuutta kohtaan on saanut ajattelemaan tututkin asiat uudelleen, ja seksipuheemme on entistä syvemmällä tasolla. Totta kai vaimoni opiskelusta jäi sellaisiakin ajatuksia, joita emme ole oikeasti kokeilleet, mutta koskapa ymmärrämme ihmisyyttä ja seksuaalisuutta paremmin, emme ole sanoneet millekään asialle ”ei koskaan”. Muutumme ja avaudumme edelleen, ja matkamme varrella saattaa osua millaisia mahdollisuuksia tahansa.

Minulla olisi perusteluja olla vähän mustasukkainen vaimostani, sillä hän puhuu neuvontatyössään seksistä myös miesten kanssa. Intiimi aihe, jonka puitteissa käydään läpi halua, häpeää, pelkoja ja joskus mieltymyksiä erikoisiinkin asioihin. Fantasioistakin saattaa olla puhetta, ja se lienee jokaisen yksityiselämän yksityisin huone. Vieraat ihmiset siis avaavat ovensa ja tuovat herkimmät asiansa vaimoni kanssa keskusteltavaksi. Vieraat miehet!  Mutta luotan vaimoni ammatillisuuteen. Ja olen etuoikeutettu, koska yhdessä me keskustelemme pelkomme ja halumme auki välillä niinkin syvällisesti, että toiseen tai molempiin jopa koskee. Jaamme fantasioitamme ja leikittelemme ajatuksilla uusista kokemuksista seksissä. Saatamme pohtia mieltymyksiämme ja vertailla niitä, saatamme esittää hurjiakin toiveita, joita toinen ymmärryksellä kuuntelee ja analysoi. Tätä yksityisyyttä vaimoni ei jaa asiakkaidensa kanssa, vaan pelkästään minun. Olen oppinut seksuaalineuvojan puolisona yhtä ja toista itsekin. Uskon ymmärtäväni ihmisen seksuaalisuutta paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten, ja veikkaanpa, että keskivertomiestä paremmin myös.




Seksuaalineuvontatyö on muuttanut tapaani ajatella, mutta osin myös tapaani puhua seksistä arjessa. Pysyvä ja olennainen osa seksipuhe on arkeamme ollut ennenkin, mutta nyt kysymykset ovat vaikeampia ja vastaukset moniulotteisempia. Saatan saada kesken työkiireiden viestin puhelimeeni, ja joudun (pääsen) pohtimaan vaikkapa sitä, miltä tuntuisi olla nainen tällä elämänkokemuksella. Tai miten suhtautuisin, jos vaimoni joskus tahtoisi harrastaa seksiä toisen naisen kanssa siitä huolimatta, että hän on hetero. Joskus olen saanut pohtia sitäkin, että miten suhtautuisin naiseeni, jos hän nyt paljastaisikin olleensa alkujaan mies. Tässä saa jatkuvasti asettaa omaa itseään vaakakuppiin monilla tavoilla, ja monet asiat ovat luonteeltaan sellaisia, etten ole aiemmin niitä tajunnut ajatellakaan. Olen antanut ajatusteni vapautua ja luvan itselleni tuntea syyllisyyttä, kateutta, iloa, halua ja ihmetystä monien kysymysten äärellä. Sitä mustasukkaisuuden tunnettakin olen työstänyt monien ajatusten puristuksessa. Seksuaalineuvojan puolisona oppii paljon itsestään sen lisäksi, että oppii seksin ja seksuaalisuuden saloja.

Alkuun ihmettelin varmasti ääneenkin, että mitä vaimoni tarkoittaa kysyessään mielipidettäni johonkin päivän polttavaan seksiasiaan, mikä on meille ollut itsestäänselvä. Lisääntynyt seksipuhekin hämmensi minua aika ajoin. Pian huomasin kuitenkin, että kysymykset liittyvätkin hänen työhönsä, joko suoraan ihmisten kohtaamiseen tai sitten vaikkapa sillä hetkellä käsittelyssä olevaan blogitekstiin. Joskus aiheesta keskustellaan päiviä ja teemasta viikkoja varsinaisen käsittelypäivän jälkeenkin. Alan tottua tähän, ja keskustelu on oleellinen osa elämäämme. 

Olen aina ajatellut olevani hyvin seksuaalinen olento ja mielessäni mahdollisimman avoin. Ulkoiset asiat ovat kuitenkin pitäneet muurit pystyssä ja ajatukset pääni sisällä, enkä ole kylillä paljon seksistä huudellut. Miesten kesken seksistä on ollut helppo puhua tiettyyn rajaan asti, mutta pinnallista ja naista alentavaa puhetta en ole kokenut omakseni koskaan. Miesten maailmassa vallitsee outo ajatus siitä, että seksistä ei odotetakaan kummempaa puhetta. Ihan kuin miehiä ei kiinnostaisi puhua seksistä muuta kuin ne perinteiset panojutut. Seksiin liittyen oikeat asiat ja haaveet pidetään visusti piilossa. Uskon kuitenkin, että valtaosaa kiinnostaisi puhua seksistä sekä seksuaalisuudesta avoimesti, ja tällä kokemuksella suosittelen sitä ehdottomasti. 




Parisuhteen pitäisi olla turvahuone seksipuheelle, mutta en ole aiemmissa suhteissa kokenut sellaista. Voisi sanoa, että seksistä ei ole kotona puhuttu lainkaan ja työssä tai vapaa-ajalla hyvin pintapuolisesti. Nyt, kun elän seksuaalineuvojan puolisona, kotimme pöydillä lojuu kymmeniä seksiaiheisia kirjoja, piirtelen sujuvasti genitaalisarjakuvia vihkoon ja lapsillekin tulee kerrottua ihmisen moninaisuudesta enemmän kuin koulun seksuaalikasvatuksessa konsanaan. Seksi vilahtelee meidän aikuisten puheissa sujuvasti ja jopa huomaamatta, ja olemme keksineet erilaisia lyhenteitä ja kiertoilmaisuja tietyille asioille niihin hetkiin, kun lapset ovat kuuloetäisyydellä. On ollut hienoa vapautua puhumaan ja jakamaan ajatuksia kaikista asioista kotona. Samalla olen kuitenkin tullut entistä kriittisemmäksi työyhteisöjen ja miesten panopuheita kohtaan. Jos oli ennen ojia ylitettäväksi, nyt niiden tilalla on ylittämätön kuilu. Seksipuhe on kotona niin vapaata ja syvällistä, että muiden puhe tuntuu entistä pinnallisemmalta. Välillä tekisi mieli ihan fyysisesti ravistella miehiä, jotta he miettisivät, mitä puhuvat ja ajattelisivat, mitä seksi oikeasti voi olla.  

Seksuaalineuvojan työ on aiheuttanut myös hieman harkintaa siinä, mitä ja miten sanon kysyttäessä vaimoni ammattia. Kun tiedän, että tuo työ on mahdollista käsittää todella pahasti väärinkin, tapaan alustaa asiaa hieman ennen kuin tulee se kiusallinen hiljaisuus, ja puhe vaihtuu vallitsevaan säätilaan. Pääasiassa ajattelen, että kukin saa ajatella mitä tahtoo eikä minua kiinnosta muiden mielipiteet vaimoni ammatista. Silti en tahdo, että esimerkiksi isovanhempani ajattelisivat, että puolisoni tekee seksityötä. Vaikka tavallaanhan neuvonta on ”seksityötä” jaloimmillaan, ja mitä sitten, vaikka seksityötä tekisikin. Usein tahtoisin, että joku joskus kysyisi aidon kiinnostuneena jatkokysymyksen tai pari. Keskustelisi seksuaalineuvonnasta ja ihmisen moninaisuudesta tai seksin loputtomista mahdollisuuksista. Tätä viimeistä en kyllä ihan rehellisesti odota isovanhemmiltani. Ja by the way, isovanhempani ovat suhtautuneet ammattiin hyväksyvän neutraalisti, kuten kaikki muutkin suvun ihmiset. Kukaan ei ole kyllä esittänyt sitä jatkokysymystä. Ulkonakin on hieno ilma ja aurinko paistaa.

Seksuaalisuustietous on lopulta lujittanut sidettä parisuhteessamme. Meillä on sellaisia yhteisiä asioita, joihin aivan kaikki eivät pääse sisään. En minä itse seksuaalineuvonnasta juuri mitään tiedä, mutta ihmisistä varmasti liki sen, minkä puolisonikin. Yhteinen ajatuksemme ihmisestä on avartunut, ja sitä se tekee koko ajan enemmän. Seuraamme seksiuutisointia ja jaamme toisillemme artikkeleja, joista keskustelemme ja usein opimme jotakin uutta. Yhteinen oppiminen on yhteistä matkantekoa, enkä minä tahdo olla perillä koskaan. Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat puhua seksistä avoimemmin ja myös mennä keskustelemaan seksistä ammattilaisten kanssa silloin, kun asiat tuntuvat liian haastavilta.

- Petri

ps. käy lukemassa myös Petrin puolison, seksuaalineuvoja Rouva Syldin blogia!

Edelliset osat:




sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kunnioita toisten kehoja, vaikka ne eivät omaa silmääsi miellyttäisikään 2

Lue edeltävä postaus tästä

Jatketaanpa eilisestä:

Inhoan tapaa, jolla varsinkin naisten kehoista usein puhutaan. Meitä kohdellaan esineinä, joilla ei ole muuta arvoa kuin ulkonäkö. Jos nainen ottaa kantaa johonkin tunteita herättävään asiaan, iskeytyy negatiivinen kommentointi varsin nopeasti itse asian sijaan hänen ulkonäköönsä. Ruma riipputissi huora ja tukkakin kuin kanan perse, tai jotain muuta vastaavaa. Miehestä ei sanottaisi samaa. En ole myöskään koskaan kuullut naisten puhuvan miehistä yhtä ällöttävästi kuin jotkut miehet puhuvat naisista. Hyvä esimerkki tästä oli parin viikon takainen Metti & Hanna -podcastin jakso, jossa miesvieras Juha kertoi, millaisista naisista miehet pitävät. Saimme muun muassa kuulla, että miehet voidaan jakaa kahteen leiriin sen mukaan, miellyttääkö heitä enemmän isot tissit vaiko treenattu takapuoli. Kuulemma toisinaan esimerkiksi kauniilla kasvoilla voi kompensoida ”huonompaa” etu- tai takavarustusta. Menestys ja itsevarmuus ovat täysin yhdentekeviä asioita naisessa ja paljon niitä tärkeämpää on esimerkiksi hampaiden suoruus. Juha soisi naisten myös pukeutuvan aina mahdollisimman tiukkoihin vaatteisiin, vaikkakin hän huomauttaa, että ihan kaikille sellaiset eivät tietenkään sovi. Myös korkokengät ovat ihan must, kun ne korostavat niin kivasti pohkeita ja peppua. Tällainen sovinistinen naisen esineellistäminen ei ole enää vuonna 2019 ok, ja podcast-jakso aiheuttikin sellaisen palautetulvan, että se poistettiin. Hyvä niin, koska tätä paskaa on kuunneltu jo tarpeeksi.

Ilmeisesti on kuitenkin niin, että joidenkin mielestä on minulta tekopyhää huomauttaa tällaisesta puheesta, koska satun monen muun tavoin pitämään pitkistä miehistä, joilla on hyvänkokoinen varustus housuissa. Eli en voi vaatia, että julkisessa keskustelussa ei kommentoitaisi naisten (tai kenenkään muunkaan) kehoja kuin sisäfilepihvejä lihatiskillä, koska pidän siitä, että mies on minua pidempi. Tästähän miehet jaksavat usein nillittää, että on epäreilua, kun me naiset voimme parannella ulkonäköämme kaikenlaisin lisäkkein, silikonein ja täyteainein, mutta miehet eivät voi mitenkään feikata pituuttaan tai peniksensä kokoa. Nillittäjiltä jää huomaamatta, ettei kyseessä ole mikään sattuma: totta kai naisten on hyväksyttävämpää muokata ulkonäköään kuin miesten, koska perinteisesti nainen on ollut miehen katseen kohde eikä toisinpäin. Tästä saisi kokonaan oman postauksen, kuten siitäkin, miksi moni nainen viehättyy pitkistä miehistä. Sen sijaan siitä, miksi peniksen koko on tärkeä, ei tarvitse puhua yhtään enempää. On valitettava tosiasia, että jos penis on tosi pieni, siitä ei ole yhdynnässä kamalasti iloa: ja jos seksi on sellaista yhdyntäkeskeistä jyystöä, kuin se aika usein on, olisi ihan kiva, että se edes tuntuisi joltain.




Ennen kuin eksytään kokonaan pienten pippeleiden maailmaan, palataan vielä kehopositiivisuuteen. Kaikista ikävimmin tämä joidenkin harrastama kehojen kommentointi osuu yhteen ihmisryhmään, lihaviin. Moni muu kehoon liittyvä juttu on jossain määrin makuasia, toiset tykkäävät esimerkiksi pienistä rinnoista enemmän kuin isoista, mutta lihavuus on aika yksiselitteisesti luotaantyöntävää ja vastenmielistä. Lihava on synonyymi rumalle ja epäseksikkäälle, kuten myös laiskalle. Lihavia ei välttämättä nähdä edes ihmisinä, vaan kävelevinä terveysriskeinä. Yhdellekään pienimunaiselle miehelle ei sanottaisi lääkärissä, että varmaan tuo sinun vaivasi johtuu siitä pikkuisesta pippelistä, yritäpä kasvattaa sitä. Lihavalle voi olla ihan arkipäivää kuulla, että lihavuus on syypää joka ikiseen terveysongelmaan, myös mielenterveydellisiin, ja että se on lihavan oma vika. Kehopositiivisuus mielletään ihan syystä vahvasti lihavien ihmisten liikkeeksi, koska siihen liittyvien asenteiden purkamisessa on kaikista eniten työtä. Tuntuu hirveältä, miten muuten aika hyväkäytöksiset ja fiksut ihmiset heittävät kasuaalisti läskivihamielisiä kommentteja, eivätkä pidä sitä minään, koska lihavia on niin hyväksyttyä arvostella ja häpäistä.

Kun joku Juha sanoo, että lihavan naisen ei kannata pukeutua tiukkoihin vaatteisiin, hän sanoo, ettei lihavan kehon ole sopivaa näkyä. Kun joku sitten uhmaa tätä ja on esillä lihavan kehonsa kanssa vaikkapa somessa, hänelle kommentoidaan, että vitun läski tapa ittes. Että ihan ei puhuta minusta samasta asiasta, kun asettuu vastustamaan tällaista puhetta ja sitten joku tulee nillittämään, että ei sulla ole varaa sanoa, kun säkin haluat panna vain hyvännäköisiä miehiä.

Kun puhutaan kehoista ja ihmisten oikeudesta kehorauhaan, ei todellakaan puhuta siitä, että kaikkien pitäisi luopua omista ulkonäöllisistä preferensseistään. Jos vaikkapa lihava, lyhyt tai pienimunainen ihminen on omasta mielestä epäviehättävä, sille ei voi mitään – mutta sitä ei myöskään tarvitse ilmoittaa hänelle tai muillekaan. En kehota siihenkään, että solidaarisuuden nimissä ryhdyttäisiin suhteeseen jonkun parjatun ihmisryhmän edustajan, kuten vaikka lyhyen miehen tai lihavan kanssa, jos kyseinen ihminen ei omia viisareita väräytä. Muista ihmisistä on silti puhuttava arvostavasti riippumatta siitä, mitä henkilökohtaisesti heidän kehoistaan ajattelisi. Kaikenlainen ei-toivottu kehojen kommentointi voitaisiin jättää oikeastaan yleisestä keskustelusta kokonaan pois. Meidän kaikkien olisi parempi olla, kun saisimme olla rauhassa omia itsejämme kehojemme kanssa, eikä kenenkään arvo määräytyisi sen perusteella, kuinka kiihottava hänen kehonsa muiden mielestä on.

Lisää kehopositiivisuudesta:

Lihavuus ja kehopositiivisuus