sunnuntai 18. elokuuta 2019

Kun Tinder pilasi deittailun

Nykyajan deittailukulttuuri on aivan vihoviimeistä paskaa. Koko touhu on ajautunut jotenkin niin kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan, ettei tässä ole enää mitään järkeä. Tilanteen absurdiudesta kertonee hyvin se, että viimeisimmillä Tinder-treffeilläni kävin deittini kanssa pitkän keskustelun siitä, kuinka perseestä Tinder ja sen aiheuttamat lieveilmiöt ovat.

Tinder oli syntyessään loistava idea, ja tapasin sinkkuvuosieni alkuaikoina tosi paljon upeita miehiä sen kautta. Silloin vuonna 2014 meininki oli erilainen kuin nyt. Tuntui siltä, että ihmiset olivat aidompia, keskustelut syvempiä ja treffeistäkin jaksoi innostua. Silloin deittailussa pätivät vielä ne säännöt, jotka olivat olemassa ennen deittisovelluksia. Vuosien saatossa Tinderistä ja muista sovelluksista on tullut niin valtavirtaa, että niiden ympärille on kehittynyt oma kulttuuri. Eikä se ole mikään siisti alakulttuuri, vaan kyynisyyden ja pettymysten pelilauta. Ei Tinderissä ole enää kyse rakkauden etsimisestä, se on monelle pelkkää peliä; ja tositarkoituksellakin mukana olevat pelaavat samoilla säännöillä, tajusivat sitä tai eivät.

Tinder on raadollinen paikka, sillä siellä pelataan hyvin pitkälti ulkonäöllä – tai oikeastaan sillä, kuinka hyvältä näyttää kuvissa. Kaksiulotteinen kuva on kuitenkin vain yksi kulma ihmisestä, Tinder-profiili ei kerro koko totuutta, vaikka sinne laittaisi kuinka monipuolisen kuvavalikoiman itsestään. Ihmisen todellinen olemus voi olla ihan erilainen kuin se vaikutelma, mikä hänen kuvistaan välittyy. Huomasin tämän hiljattain, kun minun ja kavereideni seuraan lyöttäytyi viime viikonloppuna eräs mieskaksikko: hyviä tyyppejä molemmat, eivätkä hullumman näköisiäkään, mutta kumpaakaan olisin tuskin pyyhkäissyt Tinderissä oikealle. Olemus, ilmeet ja eleet ja kaikki sellainen vaikuttaa todella paljon. Sen takia niin moni kiinnostavan profiilin omaava ei olekaan tosielämässä ollenkaan omaan makuun, ja samaten moni tosielämässä ihana tyyppi on saattanut lentää roskakoriin epäedustavan Tinder-profiilin vuoksi.


Tältä kuvausreissulta saatiin kaksi kuvaa, jossa suunnaton Tinderiin ja deittailun vaikeuteen kohdistuva mielipahani ei näy ulospäin.


Deittiprofiili on vain heijastus ihmisestä, joku juliste tai kulissi. Antti Holmakin totesi Auta Antti! -podcastissaan, ettei Tinderissä tai netissä muutenkaan voi tavata ketään, vaan ihmisiä voi tavata pelkästään tosielämässä. Toki voi jutella ja tutustua ja solmia läheisiäkin suhteita, mutta tavata netissä ei voi. Holman mielestä kaikkea Tinderissä tapahtuvaa ei siis kannata päästää ihon alle, sillä siellä operoivat keskenään profiilit, eivät todelliset ihmiset. Omaa itsetuntoa ei kannata perustaa Tinder-suosioon, sillä profiili kertoo ihmisestä lopulta lähinnä sen, kuinka hyvä Tinder-profiilin rakentaja on, eikä juuri muuta.

Välillä toivoisin silti, että muistaisimme paremmin ne profiilien takana olevat todelliset, herkät ja tuntevat ihmiset. Kohtelemme toisiamme usein pelkkinä profiileina, ykkösinä ja nollina netissä, ja käyttäydymme siksi toisiamme kohtaan kamalan selkärangattomasti. Toisten tunteita ei ajatella, tai sitten niistä ei vaan välitetä. Tästä johtuvat kaikki nämä ihmeelliset nykydeittailun ilmiöt, kuten ghostaaminen. Katoaminen ilman mitään selitystä on varsin epäkohteliasta, mutta meidän ei muka tarvitse välittää käytöstavoista, kun kyseessä on ”vaan joku random Tinder-tyyppi”. Kasuaali deittailu on jo niin kasuaalia, että treffien jälkeen voidaan vaan kadota jälkiä jättämättä, tai parhaassa tapauksessa jo ennen niitä. Kun ennen suhteen lopettaminen tekstiviestillä oli raukkamaista, nykyään saa olla tyytyväinen, jos saa edes sen.

Ihmisistä on tullut Tinderin myötä myös kertakäyttöisiä. Kun käy tarpeeksi monen eri ihmisen kanssa treffeillä, ne alkavat väkisinkin toistaa itseään, ja hommasta alkaa tulla rutiinia. Ei enää jakseta tutustua toiseen kunnolla. Yhteen tyytyminen on vaikeaa, kun on koko ajan tarjolla niin paljon muita vaihtoehtoja. Seuraavalla pyyhkäisyllä voi aina löytyä joku parempi. Helposti käy niin, että potentiaalinen deitti hylätään jonkun asian X takia, ja aletaan tapailla uutta, jossa tämä asia X on paremmin. Tässä on kuitenkin vikana asia Y, ja otetaan taas seuraava, jossa Y toimii, mutta Z ei. Sitten löytyy joku, jossa Z on kunnossa, mutta vikana on X, Y, Å, Ä ja Ö. Tässä vaiheessa aletaan katua päätöstä hylätä se ensimmäinen deitti, joka todennäköisesti on tämän sekoilun aikana päätynyt onnelliseen parisuhteeseen jonkun muun kanssa.


Tinder on kuin tämä auringonkukkapelto: miten voi valita vain yhden, kun valinnanvaraa on niin paljon?

Tinder tuntuu vieneen myös ihmisten keskustelutaidot. Sanotaan moi, ja sen jälkeen oletetaan toisen ottavan täyden vastuun keskustelun etenemisestä, tai sitten keskustelu on kolmannesta viestistä eteenpäin pelkkää seksivihjailua. Keskustelunaloituksia tulee nykyään vähemmän, ja omiin aloituksiin ei saa vastauksia. Kun tähän lisätään vielä se, että sovellus on täynnä kaiken maailman vatsalihasten tai kullien esittelijöitä, tuntuu vaikealta löytää ketään, kenen kanssa voisi edes kuvitella minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta. Kyllä, olen nähnyt useamman profiilin, jossa on ollut kuvana pelkkä dickpic.

Moni tuntuu olevan kanssani samoilla linjoilla, sillä yhä useammassa Tinder-profiilissa sanotaan suoraan, että tutustuu mieluummin tosielämässä kuin Tinderin chatissa. Itse tykkään kuitenkin tehdä jonkinlaista esikarsintaa ennen treffien sopimista, jotta tietää vähän, millaista tyyppiä on lähdössä tapaamaan. Sekin siis vähän latistaa fiilistä, jos joku aloittaa keskustelun ehdottamalla saman tien tapaamista – varsinkin, kun sieltä harvemmin tulee mitään kahvittelukutsuja, vaan lähinnä jotain Netflix & chill -osastoa. Tinder on muuttanut meininkiä tässäkin asiassa: harva menisi kysymään kadulla keneltäkään, että lähdetkö mun luokse panemaan nyt, mutta Tinderissä niin on ihan ok tehdä.

Tästä kaikesta huolimatta Tinder-urani jatkuu, kun ihmisiin tutustuminen on ilman sitä vieläkin vaikeampaa. Ehkä jostain löytyy vielä sellainen helmi, joka ei ole täysin uponnut Tinder-aikakauden matrix-todellisuuteen eikä haluaisi pelata tätä omituista peliä, jossa kukaan ei voita.

Lue lisää:



keskiviikko 14. elokuuta 2019

Apua, ihastuin varattuun!

Toisen omaan ei kosketa, se opitaan jo päiväkodissa. Sen vuoksi on kamalan raastavaa ihastua ihmiseen, joka on jo jonkun toisen oma. Järki kiljuu, kuinka huono idea varattuun sekaantuminen on, mutta sydän on joskus toista mieltä. Kannattaako sitä kuunnella, vai päättyykö se aina kyyneliin? Entä mikä on sinkun eettinen vastuu tilanteessa tällaisessa tilanteessa?




Lähtökohtaisesti on varmaan kaikkien kannalta parempi pitää nyrkkisääntönä sitä, että varatut jätetään rauhaan. Parisuhteissa on usein ihan tarpeeksi ongelmia ihan omasta takaa, ei siihen tarvita kolmatta osapuolta niitä aiheuttamaan. Varattuun ihastuminen myös päättyy hyvin usein pettymykseen. Ihastus voi olla molemminpuolistakin, mutta monelle kynnys lähteä turvallisesta suhteesta on niin suuri, ettei se koskaan johda mihinkään sen kummempaan. Korkeintaan johonkin epämääräiseen salasuhteeseen, josta nyt ei tule kenellekään hyvä mieli. Pettämiskuviot ovat aina huono idea. Näin ollen on järkevää jättää toisten parisuhteet rauhaan ja pysytellä sinkkuihmisissä.

Näin jokainen varmasti perustelee asian itselleen omassa päässään. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, jolloin järkiperusteet hukkuvat sydämen huudon alle. Toisinaan kannattaakin seurata sydämen ääntä ja unohtaa riskit, sillä seuraukset saattavat olla sen arvoisia. Kolmannen osapuolen ilmaantuminen kuvioihin kun voi olla se tarvittava sysäys, joka saa lähtemään epätyydyttävästä parisuhteesta. Silloin täytyy vain heittäytyä ja antaa sydämen viedä.

Mutta mistä ihmeestä sitä tietää, milloin kannattaa kuunnella päätä ja milloin sydäntä? Sydämen ääntä on aina hyvä kuunnella, mutta tässä asiassa varovaisuus ei ole pahitteeksi. Riski siihen, että jotakuta sattuu, on niin suuri, ettei sitä kannata ottaa kevyin mielin. Ihastuneena voi helposti unohtaa, että toisella on myös se oma rakas kotona odottamassa, ja pettyä, kun tämä lopulta viekin voiton. On myös varsin kyseenalaista vehkeillä varatun kanssa tämän kumppanin selän takana. Haluaisitko itse kumppanin, joka tekee näin?




Sinkkuosapuolen vastuu pettämiskuvioissa on hyvin harmaata aluetta. Tavallaan voi ajatella, ettei tee mitään väärää, koska ei ole itse luvannut kenellekään mitään. Tiettyyn pisteeseen asti ei teekään: sinkku voi hyvin flirttailla varatulle ja kokeilla kepillä jäätä, siinä ei kukaan menetä mitään. Mutta siinä vaiheessa, kun varattu lähtee leikkiin mukaan ja tilanne alkaa eskaloitua, hommasta tulee kummankin puolelta melkoista tulella leikkimistä. Päävastuu on tietenkin sillä, joka rikkoo parisuhteensa sääntöjä, mutta ei sinkkukaan voi täysin pestä käsiään. Toisen kumppania voi yrittää olla miettimättä, mutta jos häntä ajattelee todellisena tuntevana ihmisenä, on vaikeaa olla kuulematta omatunnon soimausta. Omaa tekoa on vaikeaa oikeuttaa, kun miettii, miten paljon se satuttaisi toisen kumppania.

Vaikka sydäntä pitääkin kuunnella, ei kannata heittäytyä tunteiden vietäväksi niin, että tilanne ajautuu ainakaan fyysisen pettämisen puolelle. Siinä tekee karhunpalveluksen niin itselleen kuin muillekin asianosaisille. Jos kyseessä on tosirakkaus, pitäisi voida odottaa siihen asti, että toinen ensin eroaa. Joku epämääräinen hetken mielijohteesta tapahtunut säätö, jonka jälkeen toinen katuu ja palaa kumppaninsa luo, ei johda kuin mielipahaan ja morkkikseen. Tässä asiassa on siis fiksumpaa kuunnella järkeä. 




Järjen seuraaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sydämen äänen saisi vaimennettua. Sen takia varattuun ihastuminen onkin niin raastavaa. Itsekin tunnen erään miehen, joka on parisuhteessa, mutta välillämme on silti jokin selittämätön ja hämmentävän suuri vetovoima. Se on molemminpuolinen, mutta asialle ei voi tehdä mitään, koska hän seurustelee omien sanojensa mukaan onnellisesti. Tiesin sen koko ajan, mutta siltikään ei tuntunut kivalta, kun hän halusikin lopettaa yhteydenpidon. Jokin pieni liekki sisälläni oli ehtinyt syttyä, ja sen sammuttaminen oli ikävää. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei tilanne ehtinyt eskaloitua viestittelyä pidemmälle. Jos välillämme olisi tapahtunut jotain fyysistä, olisin todennäköisesti satuttanut itseni paljon pahemmin. Olen siis tyytyväinen, että kuuntelin tässä asiassa järkeäni, sillä vaikka tunnen välisemme vetovoiman edelleen, se on helpompi sysätä sivuun nyt kun en heittäytynyt tunteen vietäväksi täysillä.

Vaikka välillä tuntuukin, että kaikki hyvät on jo varattu, tätä houkutusta kannattaa ehkä silti yrittää vastustaa. Yönsä ainakin nukkuu paremmin, kun omallatunnolla ei ole yhtään pettämistä tai rikottua parisuhdetta.

Lue lisää:



perjantai 9. elokuuta 2019

5 vinkkiä tasavertaisempaan nautintoon

Kirjoitin kesäkuussa, etten haluaisi kumppanikseni miestä, joka ei pidä seksuaalista nautintoani arvossa. Sain tekstistä paljon palautetta; ilmeisesti muitakaan naisia ei enää kiinnosta toimia seksinukkeina tai panopatjoina, vaan uskalletaan vaatia nautintoa myös itselle. Siitähän tässä nimittäin juuri nyt on kyse, vaatimisesta. Harmillisen usein me miesten kanssa seksiä harrastavat naiset joudumme toden teolla taistelemaan nautintomme puolesta. Eniten ongelmia aiheuttavat suppea seksikäsitys sekä ikiaikaiset harhaluulot, joiden vuoksi suuri osa seksuaalisesta potentiaalistamme jää käyttämättä.

En halua nyt syyllistää miehiä, en missään tapauksessa. Ei kyse siitä ole, että he tahallaan panttaisivat nautintoa kumppaneiltaan. Meitä kaikkia, sukupuolesta riippumatta, kuitenkin rajoittaa opittu yhdyntäkeskeinen seksikäsitys, joka suosii miehiä paljon naisia enemmän. Siitä syntyy harhaluulo, että naisten kyky nauttia seksistä ja saada orgasmeja olisi jotenkin heikompi kuin miehillä ja että sen vuoksi naisen orgasmi on asia, jota ei edes kannata tavoitella. Monia estää nauttimasta myös epävarmuus omasta kehosta ja sen kelpaavuudesta. Tämä kaikki liittyy siihen vanhaan myyttiin, jonka mukaan mies saa ja nainen antaa; nainen on miehen seksin mahdollistaja, jonka tehtävä on sekä ulkomuodollaan että muillakin avuillaan miellyttää miestä.

Mitä tässä voi siis tehdä? Miten muuttaisimme ajatusmaailmaamme sellaiseksi, että nainen tasavertaisena nauttijana ei olisi niin radikaali ajatus? Entä miten voisimme laajentaa seksikäsitystämme sellaiseksi, joka vapauttaisi käyttää suuremman osan seksuaalisesta potentiaalistamme ja sitä kautta lisäisi nautintoa entisestään? Seuraavaksi viisi vinkkiä, jotka johdattelevat avartamaan omaa mieltä tällaisille mielettömille mahdollisuuksille.




1. Jätä yhdyntä (hetkeksi) pois.


Vaikka yhdyntä on vain yksi seksitapa, seksi ilman sitä ei monen mielestä ole seksiä lainkaan. Silmät avautuvat muille seksitavoille paremmin silloin, kun yhdyntä jätetään pois laskuista. Silloin seksin ei pitäisi edetä ainakaan sillä monille naisille niin surullisen tutulla kaavalla, jossa nainen ensin ”lämmitellään” tarpeeksi märäksi, sitten melaa mekkoon ja mies pumppaa itselleen orgasmin, kierähtää pois, pieraisee ja nukahtaa.


2. Älä kiirehdi


Seksi tuntuu usein kilpajuoksulta kohti orgasmia, ja useimmiten sen kisan voittaa mies. Jos hopeasija tarkoittaa tässä tapauksessa ilman palkintoa jäämistä, kannattaa unohtaa kiire ja keskittyä hitaampaan kosketukseen. Naisilla kestää orgasmin saamisessa keskimäärin kauemmin kuin miehillä, eikä se minusta ole mikään osoitus siitä, että meillä olisi heikompi orgasmikyky. Miksi nopeuden pitäisi olla seksissä joku itseisarvo? Seksihän on ihanaa, miksi se pitäisi suorittaa nopeasti pois alta? Sitä paitsi, pitkitetty nautinto, jota joutuu vähän odottamaan, tuntuu aina paremmalta kuin hoputettu.




3. Etsi nautintoa muualta kuin jalkojen välistä


Kehoissamme on lukemattomia kohtia, joiden koskettelu tuottaa mielihyvää. Ja ei, tämä ei ole pelkästään naisten juttu. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kosketusta on erilaista; toisille toimii hellä sively tai pussailu, toiset tykkäävät puristelusta, raapimisesta tai vaikka läpsimisestä. Eikä sovi unohtaa myöskään muita aisteja. Meidän viisarimme värähtävät eri asioille, mutta harvalle toimii parhaiten se, että tartutaan suoraan sukuelimiin.

ps. Jalkojenkin välistä voi löytyä tutkimattomia nautinnon polkuja. Kyllä, puhun nyt niille miehille, jotka pelkäävät peppujuttuja. Herranen aika, teillä on g-piste siellä, miksi antaisitte pelkojen seistä mielettömien nautinnon mahdollisuuksien tiellä?

4. Kerro, mitä haluat


Jos haluaa parempaa seksiä, ei riitä, että sanoo sen ääneen. Konkreettiset ehdotukset, miten tämä tavoite saavutetaan, auttavat jo paljon pidemmälle. Tämä tietty edellyttää sitä, että itse tietää mitä haluaa. Sen taas oppii tietämään vain kokeilemalla.




5. Tee toiselle, mitä tahtoisit itsellesi tehtävän


Tätä ei pidä noudattaa konkreettisesti, sillä kuten olemme oppineet, eri ihmisten nautinto syntyy eri asioista. Tarkoitan tällä sitä, että jos itse haluaa nauttia, on oltava valmis tuottamaan nautintoa myös toiselle; ja jos tahtoo tuottaa toiselle hyvää oloa, eikö samaa tahtoisi itselleenkin? Seksissä ei pitäisi olla erikseen antajaa ja saajaa, vaan kummankin pitäisi olla kummassakin roolissa.

Tätä voi harjoitella vaikka miettimällä tavallisia seksitilanteita, ja vaihtaa niissä miehen ja naisen paikkoja keskenään. Hyvä esimerkki tästä on eräs keskustelu, jonka kävin erään entisen heilani kanssa. Totesin hänelle seksin ( = hänen orgasminsa) jälkeen, että kivaa oli, mutta minäkin olisin halunnut laueta. Hän kysyi, toivonko hänen tekevän asialle jotain, vai hoitelenko mieluummin itse itseni. Kun heitin saman kysymyksen hänelle bumerangina takaisin, hän piti sitä täysin absurdina; emme kai me olisi tässä yhdessä, jos hän haluaisi runkata yksin. Niinpä niin, totesin, ja hän ymmärsi pointtini. Todella tehokas keino, jolla saa itsensä hyvin kiinni näistä ajatusvääristymistä. Kannattaa siis ihan jokaisen ajatella niin, että jos itse haluaa nauttia, on vähintäänkin kohtuullista olettaa, että toinenkin sitä haluaa.

On ikävää, että niin usein tästä nautintoasiasta joutuu vääntämään kättä sänkykumppaneiden kanssa. Kyllähän se vähän omaa fiilistä latistaa, kun orgasmin saa vasta, kun perustelee oman oikeutensa siihen. Maailma on onneksi myös täynnä miehiä, joille kumppanin nautinto on täysin päivänselvä asia. Lisää heitä, kiitos!

Lue myös:

tiistai 6. elokuuta 2019

Jokainen suhteeni epäonnistuu – miksi edes yrittää enää?

Olen sinkkuillut aikuisiälläni jo yli neljä vuotta, ja kaikista pettymyksistä huolimatta onnistunut ylläpitämään toiveikkuutta miesten ja deittailun suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu, että viimeisimmät tapahtumat tällä saralla vetivät maton sen verran pahasti jalkojen alta, että toiveikkuuteni on pahasti koetuksella. Luotto siihen, että rakkaus osuu vielä minunkin kohdalleni, on tällä hetkellä todella heikoissa kantimissa.

Tapasin kesän alussa mukavan miehen, ja aloimme tapailla. Pitkästä aikaa oli joku, jonka kanssa olisin oikeasti voinut harkita yhteistä tulevaisuutta – siitäkin huolimatta, että muutama asia mietitytti minua paljonkin. Hän kuitenkin halusi olla kanssani jatkuvasti ja meillä oli hauskaa yhdessä, joten ajattelin, että ajan kanssa asiat lutviutuisivat.

Sitten hän lähti ystäviensä kanssa reissuun ja minulla oli viikko aikaa miettiä tilannettamme yksin. Totesin, että suhteemme epäkohdista tulisi pidemmän päälle suuria ongelmia, joten päätin ottaa asian puheeksi kun hän palaisi matkaltaan. Tiedostin, että tilanne ei välttämättä muuttuisi keskustelunkaan myötä miksikään, joten valmistauduin siihen, ettei juttumme tulisi jatkumaan. Se oli minulle ok, koska epätyydyttävä suhde on huomattavasti huonompi vaihtoehto kuin yksinolo. Halusin kuitenkin käydä asiasta kunnon keskustelun, kertoa hänelle mikä mielestäni mättää, ja antaa hänelle tilaisuuden kertoa oman näkemyksensä. Olisin tehnyt niin silloinkin, jos olisin aikonut suoralta kädeltä lopettaa suhteen. Pidän itsestään selvänä, että pidempään jatkuneiden suhteiden kohdalla toimitaan niin.




En kuitenkaan ikinä päässyt käymään tätä keskustelua, sillä kun hän palasi, hän ilmoitti haluavansa ”tehdä omia juttuja itsekseen” seuraavan viikon. Tämä yhdistettynä siihen, ettei hän ollut vastannut viesteihini moneen päivään, oli minusta aika pahaenteisen kuuloista. Niinpä pyysin häntä olemaan rehellinen ja kertomaan suoraan, jos hän tahtoo lopettaa juttumme.

Lähetin viestin viikko sitten, enkä ole vieläkään saanut vastausta. Mies lopetti kahden kuukauden tapailusuhteen ghostaamalla minut.

Tapaus sai minut jokseenkin pois tolaltani. En sinänsä sure suhteen loppumista, varsinkaan enää, kun tyyppi osoittautui näin epäkypsäksi, mutta tällainen kohtelu tuntuu pahalta. Enkö todellakaan ole kahdenkaan kuukauden jälkeen sen arvoinen, että minulle puhuttaisiin suoraan, varsinkin itse sitä pyytäessäni? Hän arvosti minua niin vähän, ettei viitsinyt vaivautua edes näpyttelemään yhtä viestiä? Olenko todellakin tehnyt hänelle jotain niin kamalaa, että hänen täytyy kostaa se minulle tekemällä näin ja jättämällä minut ihmettelemään, mitä ihmettä tapahtui? 




Jotenkin tämä koko juttu sai minut lannistumaan ihan totaalisesti miesten suhteen. Olen yrittänyt ottaa onneni omiin käsiini ja olla aloitteellinen, koska ei kukaan kotiovelta tule kuitenkaan hakemaan. Se ei kuitenkaan ole tuottanut kovinkaan hyvää tulosta, vaan enemmänkin tuntuu, että sitä säikähdetään. Tuntuu, että pilaan kaiken heti siinä vaiheessa, kun avaan suuni ensimmäisen kerran. Tunnen itseni noloksi, typeräksi ja säälittäväksi. Puhelimessani on iso kasa hyvännäköisiä Tinder-matcheja, mutta en halua jutella kenellekään, koska en vaan kestä taas uutta epäonnistumista. Miksi edes yrittää, kun tuloksena on jatkuvasti vain tätä samaa paskaa oloa?

Tiedän kyllä, ettei tämän viimeisimmän jutun loppumistapa ollut minun vikani. Se sai minut kuitenkin tuntemaan itseni epäonnistuneeksi ja epäkelvoksi, ja lisäksi soimaan itseäni siitä, että annan jonkun vaikuttaa itseeni näin. Mutta ehkä ihminen vaan kestää vain tietyn määrän vastoinkäymisiä ennen kuin tulee stoppi. Varmasti omakin uskoni rakkauteen ja siihen, että minäkin olen sen arvoinen, palaa ennen pitkää. Tällä hetkellä en kuitenkaan osaa nähdä valoa tunnelin päässä, pelkästään viisitoista kissaa, jotka juuri nyt vaikuttavat todennäköisimmältä tulevaisuudennäkymältäni.

ps. ei deittailu tosin ole helppoa muillakaan, kuten tästä Iidan matkassa -blogin tekstistä selviää.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Tekeekö parisuhde ihmisestä tylsän?

Bloggaajaystäväni Sofia kirjoitti hiljattain Suoraanpuhujan päiväkirja-blogiinsa tekstin ”seurustelevista tylsimyksistä”. Tiedättehän, niistä ihmisistä, jotka jättävät elämästään parisuhteen myötä kaiken vähänkin jännittävän ja joiden elämä yhtäkkiä pyörii pelkästään sen oman kumppanin ympärillä. Tekstissään Sofia kertoi pelänneensä oman parisuhteensa alussa sitä, että nyt hänkin muuttuu suhteensa vuoksi tylsäksi, ja olen mietiskellyt vastaavaa joskus myös itseni kohdalla. Kuitenkin nyt, kun minulta löytyy muutaman vuoden sisältä samanlaisesta elämäntilanteesta kokemusta sekä sinkkuna että parisuhteessa olemisesta, voin todeta, että tylsyydellä ei ole mitään tekemistä siviilisäädyn kanssa. Kyse on enemmänkin omasta asenteesta elämää ja parisuhteessa olemista kohtaan.

”Seurustelevia tylsimyksiä” on moneen junaan. Jotkut heittäytyvät suhteisiinsa niin täysillä, että priorisoivat parisuhdetekemiset aina ystävien edelle. Toiset taas kasvavat niin kiinni kumppaneihinsa, ettei heitä näe koskaan erillään toisistaan. Joitakuita ei taas näe lähes ollenkaan, koska parisuhteen myötä heitä lakkaa kiinnostamasta ystäväpiiriä yhdistävät asiat, kuten monissa tapauksissa esimerkiksi festarireissut tai muut kosteat illat. Ehkä pahimpia ovat ne, jotka nostavat itsensä sinkkuystäviensä yläpuolelle ja kommentoivat heidän rakkauselämiään alentuvasti tyyliin ”kyllä säkin vielä jonkun löydät”.

Kuvat ovat tämän kesän Ruisrockista ja ne on ottanut ystäväni, joka on ollut parisuhteessa jo iät ja ajat, mutta ei koskaan osoittanut pienintäkään merkkiä tylsäksi muuttumisesta.

Seurustelevaksi tylsimykseksi muuttuminen kertoo mielestäni paljon siitä, minkälaisen arvon antaa parisuhteelle ja muille asioille elämässään. Jos ihminen unohtaa ystävänsä heti parisuhteen löydyttyä, hän ei taida juuri arvostaa heitä, tai pitää heitä itsestäänselvyytenä. Jos taas festarireissut ja muut lakkaavat kiinnostamasta, se kertoo ehkä siitä, että on aikaisemmin lähtenyt mukaan vain uuden kumppanin tavatakseen. Ja se, että pitää itseään parisuhteen vuoksi sinkkuja parempana, kielii varsin vääristyneestä ajattelutavasta ja usein myös tarpeesta pönkittää itsetuntoaan painamalla muita alaspäin. Mikään näistä ei kuulosta kivalta, enkä siis ihmettele, miksi olemme Sofian kanssa molemmat pelänneet muuttuvamme kuvauksia vastaaviksi.

Tietysti parisuhteessa oleminen altistaa sille, että tulee ehkä helpommin jäätyä kotiin ja jättäydyttyä pois muista riennoista. Miksi sitä mihinkään lähtisi, jos voi jäädä kotiin viettämään laatuaikaa oman lempi-ihmisen kanssa? Varmasti sinkkuna tulee lähdettyä useammin ulos ihan vaan siksi, ettei huvita olla yksin kotona. Toisaalta terveessä ja tasapainoisessa suhteessa pitää ymmärtää myös oman ajan ja ystävien merkitys, sillä liian tiivis yhdessäolo voi tunnetusti tukehduttaa suhteen hengiltä. Ihan joka kerta ei siis kannata jäädä kykkimään kotiin, vaikka mieli tekisikin.




Oman asenteen lisäksi vaikuttaa toki myös ystävien asenne. Jos kaikki kaveritkin ovat seurustelevia tylsimyksiä, on helppoa ja oikeastaan aika väistämätöntä muuttua itsekin sellaiseksi. Toisaalta pelkistä sinkuista koostuva kaveripiirikin voi tuntua vieraalta, jos itse elää rakkauskuplassa. Omat ystäväni ovat lähes kaikki parisuhteessa, mutta yksikään ei ole muuttunut tylsimykseksi. Parisuhde ei ole estänyt heitä lähtemästä ulos ja tekemästä asioita, ja vaikka joillekin deittailumaailma onkin vieras, he yrittävät parhaansa mukaan tukea minua ja muita sinkkukavereitaan. Näin tekee muuten myös Sofia, joka ei suinkaan ole lakannut tajuamasta deittailun päälle, vaan antaa usein varsin mainioita ja ytimeen osuvia neuvoja.

Sofian omat ystävät (muutamia poikkeuksia, kuten itseäni lukuunottamatta) taas ovat eri tilanteessa: monella on jo omia lapsiakin, jotka tietysti muuttavat kuviota radikaalisti. Lapsen kanssa ihmisestä tulee väkisinkin hieman tylsimys, ainakin aluksi. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös Sofian mahdollisuuksiin tehdä villejä ja jännittäviä asioita. Hän sanoikin taannoin tästä aiheesta jutellessamme, että tuntee itsensä välillä tylsäksi verrattuna minuun. Ymmärrän miksi, koska varsinkin näin kesällä olen tehnyt paljon kaikenlaista hauskaa ja jännittävää ystävieni kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole ehkä siitä, että Sofia olisi muuttunut seurustelevaksi tylsimykseksi, vaan enemmänkin siitä, että hänen kaveripiirilleen on saattanut käydä niin.




Tietysti sinkkuna elämä on siinä mielessä jännittävämpää, että pääsee käymään treffeillä ja tapaamaan uusia ihmisiä. Menivät treffit sitten syteen tai saveen, niistä saa ainakin hyviä tarinoita kavereille kerrottavaksi. Tasaisen parisuhteen hyvin menee -kuulumiset eivät ole ollenkaan yhtä viihdyttäviä. Mutta kuten Sofiakin totesi tekstissään, deittailu on tietyn pisteen jälkeen oikeasti aika masentavaa. On hauskaa olla se tyyppi, jolla on aina joku surkuhupaisa treffitarina takataskussa, mutta olisin paljon mieluummin se tyyppi, jolla on toimiva ja onnellinen parisuhde. Sitä paitsi, ainakin oma seksielämäni oli parisuhteessa ollessani sata kertaa parempi ja jännittävämpi kuin nyt.

Seurustelevat tylsimykset ovat mielestäni aika nihkeitä ja no, tylsiä tyyppejä, mutta en usko että minulla tai Sofialla on sen suhteen hätää. Tuskin kukaan, joka tajuaa olla huolissaan sellaiseksi muuttumisesta, on todellisuudessa muuttumassa miksikään. En suosittele muillekaan tylsimykseksi ryhtymistä, ainakaan ystävyyssuhteiden kustannuksella. Toisaalta täytyy kuitenkin muistaa, kuten Sofiakin sanoi, että kukin toimikoon oman onnellisuuden kannalta parhaalla tavalla.

Tutustu myös Sofian blogiin, Suoraanpuhujan päiväkirjaan!

perjantai 26. heinäkuuta 2019

15 suosituinta tekstiäni

Kesä on ollut niin täynnä kiireitä ja hauskanpitoa, että unohdin kokonaan blogini syntymäpäivän! Tämän kuun 15. päivänä pamahti mittariin kuitenkin jo neljä vuotta bloggaustaivalta. Apua, niin ne lapset kasvaa nopeasti!

Viimeksi tällä viikolla minulta kysyttiin, mikä sai minut perustamaan tämän blogin silloin vuosia sitten. Vastasin, että ihmissuhdekiemurat veivät päästäni niin paljon tilaa, että ne oli pakko päästä purkamaan tekstiksi. Tästä blogista on tullut näiden vuosien aikana todellinen henkireikä, koska tekstien kirjoittaminen on pakottanut ajattelemaan asioita laajemmin ja monesta näkökulmasta – olenkin sanonut usein, että ilman tätä blogia olisin seonnut jo ajat sitten. Kirjoittaminen on myös ruokkinut kiinnostustani ihmissuhteita ja seksuaalisuutta kohtaan, joka johti siihen, että päädyin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Aluksi tästä ei pitänyt tulla mitään seksiblogia, mutta hups vaan miten kävikään, vähän lipsahti sillekin puolelle...

Olen tykännyt koota blogin syntymäpäivinä listaa blogin suosituimmista teksteistä, ja sen aion tehdä nytkin. Blogi on ollut olemassa vuodesta 2015, joten alla top 3 -postaukset jokaiselta vuodelta, jona blogi on ollut olemassa, eli yhteensä viidentoista tekstin edestä luettavaa. Minäkin näen tästä kätevästi mitkä aiheet kiinnostavat teitä eniten, niin osaan tuottaa kiinnostavaa sisältöä jatkossakin. Nauttikaa!


2015:


Päin pyllyä

Blogin ensimmäinen kunnon seksipostaus, joka käsittelee mitäpä muutakaan kuin peppuseksiä.

Joulukalenteri 2015: Luukku 8

Salaperäisen otsikon takaa paljastuu ihka oikeita seksiasentovinkkejä, eli 17 tapaa harrastaa seksiä keinutuolissa.

"Nyt se on nähny sen, miksei se vastaa?" - mukatieteellinen kyselytutkimus tekstailun säännöistä

Deittailuaikojeni alkutaipaleella mietitytti kovasti viestittelyyn liittyvä koodisto. Tämä oli sitä aikaa, kun WhatsAppiin tuli ensi kertaa se ominaisuus, että näkee onko viesti luettu vai ei. Tykkäsin tehdä näihin aikoihin myös paljon Tinder-kyselytutkimuksia. Tykkään siitä tosin edelleen!

2016:


Kokemuksia Wonderlust -seksifestivaalista

Tätä postausta varten haastattelin erästä tuttuani, joka oli käynyt Wonderlustin seksibileissä.

Perus anaali

Olin juuri kokenut hyvin hämmentävän ja kivuliaan rajanylityksen ja pohdin, olenko tippunut kehityksen kelkasta, kun minusta kaksi sormea varoittamatta kakkoseen on kaikkea muuta kuin normiseksiä.

Kokemuksia friends with benefits -suhteista

Pitkään suosituin tekstini, jonka pohjalta tehtiin myös juttu Ilta-Sanomiin.



2017:


#tissiviikko: Millaiset tissit saavat näkyä?

On hämmentävää, että tissien pitäisi olla viehättävän näköiset, mutta ei niitä silti esitellä saa.

Munanlutkuttajan käsikirja

Suihinottovinkkejä Steak & Blowjob Dayn kunniaksi. Olen erityisen ylpeä otsikoinnista, joka sai silloisen poikaystävänikin hieman hätkähtämään, vaikka hän muutenkin ottikin bloggaamiseni aika rennosti.

Voiko Jodelista löytää seuraa?

Kokeilin kirjoittaa Jodelin @seksiseuraa -kanavalle ja hämmästyin seurauksista.

2018:


Kun miehellä ei seiso

Harmillinen ongelma, joka koskettaa ilmeisesti monia. Harmillista on myös se, että kirjoitin tekstin kysymättä lupaa ihmiseltä, josta siinä kerron. M, jos luet tätä, anteeksi vielä!

Mistä voi tietää, onko joku "se oikea"?

En vieläkään tiedä, mikä on se maaginen tunne kun "vain tietää", että joku on se oikea. Olen luullut kokeneeni sen, mutta oliko se totta?

Miehet ja menkat

Miten se veri voikin niin paljon pelottaa?

2019:


Kun perusseksi ei riitä

Tämän tekstin myötä olen saanut valtavasti yhteydenottoja, joissa minua pyydetään seuraksi erilaisiin BDSM-sessioihin. En lähtenyt.

Harrastin seksiä eksäni kanssa – ja kadun sitä

Seksi oli taivaallista, mutta toivon ettei sitä olisi tapahtunut.

Löysin täydellisen miehen, joka oli minulle väärä

Ajattelin tätä ihmistä viimeksi tänään. Ihan kamalaa, että joku on kaikkea sitä mitä toivot ja enemmänkin, mutta tunteita ei vaan tule.

Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Synttärilahjaksi voitte antaa kaikenlaisia kehitysideoita ja palautetta. Parhaiten yhteyden saa Instagramin puolella @teekutsuillablogi (kannattaa muutenkin seurata, siellä tapahtuu lähes päivittäin) tai sähköpostilla teekutsuilla@gmail.com. Kiitos kun luette! <3

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Miesten seksilelut: mikä niissä hävettää?

Seksipositiiviset miehet -sarjan kahdeksas osa.

Mistä johtuu miehille tarkoitettuihin seksileluihin liitttvä häpeä? Tätä ihmettelee Santeri, seksipositiivinen mies, jonka kanssa pohdimme sooloseksiä, seksileluja ja niihin liittyviä asenteita. Naisten leluja, kuten vibraattoreita, mainostetaan hyvin avoimesti esimerkiksi radiossa, ja niitä voi ostaa jopa tavallisista supermarketeista. Miesten lelujen ympärillä velloo kuitenkin jokin omituinen stigma. Mistä se oikein tulee?

(Puhun miehistä ja naisista, sillä koen näiden ennakkokäsitysten olevan hyvin cis- ja heteronormatiivisia. Varmasti ne koskettavat jossain määrin muitakin, mutta koska tämä postaus on tehty kahden cisheteron keskustelun pohjalta, käsittelen aihetta nyt siitä kulmasta.)

Naiset nautiskelevat, miehet tyydyttävät tarpeitaan


Sooloseksillä ajatellaan olevan miehille ja naisille hyvin eri motiivit. Mielikuvissamme naisten runkkaaminen on ihanaa itsensä hemmottelua, sensuellia nautiskelua ja itseensä tutustumista, miehille se on taas jotenkin pakonomaisempaa tarpeiden tyydyttämistä. Tämä johtunee siitä, että olemme tottuneet ajattelemaan miehillä olevan naisia suurempi tarve seksiin.

Santerikin toteaa, että miesten runkkaamista ja tarvetta siihen pidetään yleisesti niin itsestään selvänä, ettei se kiinnosta ketään ”hyvässä mielessä”, vaan sitä pidetään useammin ällöttävänä ja likaisena kuin kiihottavana. Tätä havainnollistaa hyvin teinikomedioissa usein esiintyvä narratiivi, jossa joku kiimainen poika kurkistelee kiihottuneena jonkun itseään seksikkäästi koskettelevan tytön ikkunasta sisään, ja jää hetken kuluttua toimistaan kiinni nolosti housut nilkoissa. Sama toiminta nähdään siis eri sukupuolten edustajien tekemänä hyvin eri tavoin: itseään tyydyttävä nainen on jotain niin kertakaikkisen kuumaa, että mies ei vaan voi hillitä itseään, vaan hänen on päästävä purkamaan tarpeensa saman tien. Voisitteko kuvitella tilanteen niin, että osapuolet vaihtaisivat osia? Jep, en minäkään.

Mikä teinikomedia tuleekaan tästä kuvasta mieleen?

Korvaako lelu seksin ihmisen kanssa?


Santerin mielestä runkkaaminen nähdään joskus myös korvikkeena ”oikealle” seksille. Tämä selittää osaltaan miesten seksileluihin, kuten tekovaginoihin ja vastaaviin, liitettyä stigmaa. Niiden ajatellaan olevan niitä varten, jotka eivät onnistu löytämään seksikumppania: toisin sanoen epäonnistuneille luusereille, jotka eivät oikeita miehiä edes ole. Myös se, että leluja nimitetään tekovaginoiksi (tai -anuksiksi) viittaa vahvasti siihen, että niitä käytettäisiin tosielämän vastineidensa korvikkeina.

Samasta syystä tekovaginoita, toisin kuin vaikkapa vibraattoreita, ei markkinoida pariskuntien yhteiseksi iloksi. Joku mies ehkä saattaa kokea pientä alemmuuskompleksia, jos kumppani tahtoo jonkun jäätävän jättidildon osaksi yhteisiä sessioita, mutta harva kokee vaikkapa pienen ja söpön klitoriskiihottimen olevan mikään uhka tai kilpailija itselle. Santerista on sen sijaan huvittavaa kuvitella naisten ilmeitä, jos hän vetäisi kesken seksin esiin jonkun Fleshlightin, ja ehdottaisi sen käyttöä. Hyvin todennäköisesti moni loukkaantuisi ja ajattelisi itsessä olevan jotain vikaa, jos mies haluaisi mieluummin panna lelua kuin häntä itseään.




Miesten lelut mieltyvät helpommin aidon tavaran korvaajiksi myös siksi, että ne on usein suunniteltu jäljittelemään aitoutta niin tuntumaltaan kuin ulkomuodoltaan. Santerin mukaan tämä saattaa liittyä siihen, että miehille visuaalisuus on seksissä usein tärkeää, ja lelun katseleminen saattaa olla joillekin kiihotusta lisäävä tekijä. Naistenkin lelut ovat toki kauniita katsoa, mutta eri tavalla: ne ovat usein värikkäitä, linjakkaita, jopa kauniita design-esineitä, joita voisi säilyttää kirjahyllyssä epäilyksiä herättämättä. Erityisen eroottisen näköisiä ne eivät välttämättä ole.

Esimerkiksi Kaalimato -seksikaupan myydyimmät hieromasauvat ovat kaikkea muuta kuin todellista penistä jäljitteleviä. Sen sijaan Kaalimadon myydyin tekovaginamalli on kuminen peppu, jossa on sekä pillun- että pyllynreikä ja joka realistisen ulkomuotonsa ja tuntumansa lisäksi myös puhuu ja voihkii. Ei siis ole erityisen kaukaa haettua vetää tästä johtopäätöstä, että lelun funktio olisi toimia jossain määrin todellisen naisen korvikkeena.



Mieskin saa haluta vaihtelua


Toki erilainen suhtautuminen miesten ja naisten seksileluihin liittyy myös siihen, että orgasmivaikeudet ovat naisilla paljon miehiä yleisempiä. On aika tavallista, että pariskunnan seksissä on mukana joku lelu, jolla taataan myös naiselle orgasmi. Miesten orgasmia sen sijaan pidetään lähes itsestäänselvyytenä, mitä se ei tietenkään ole. Santerikin kertoo, että kokee varsin usein vaikeuksia saada orgasmia harrastaessaan seksiä. Mitään lelua hän ei kuitenkaan ole koskaan naisen kanssa kokeillut tai edes ehdottanut, vaikka sellaisesta voisi hyvinkin löytyä apu tilanteeseen.

Monet seksilelut tarjoavat hyvin erilaista stimulaatiota kuin seksi toisen ihmisen kanssa, eikä siinä ole mitään väärää. Lelujen käyttöä ei kannattaisi vierastaa, vaan ennemmin tutkia niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Miksi seksin pitäisi aina olla samanlaista ja orgasmin tulla aina samalla tavalla? Ei lelujen käytön tarvitse tarkoittaa aina sitä, että seksissä ilman niitä olisi jotain vikaa, vaan niitä voi käyttää ihan vaan siksi, että se on kivaa.

Myös miesten pitäisi saada nauttia lelujen tarjoamasta vaihtelusta ilman häpeää niin yksin kuin kumppaneidensa kanssa. Ehkä voihkiva kumipylly ei ole paras valinta kahden kesken käytettäväksi, mutta joku pieni, kumppanin käteen sopiva vehje voi toimia mainiosti. Naistenkin kannattaisi lakata pitämästä leluja kilpailijoinaan ja ennemminkin iloita siitä, että voi tuottaa toiselle nautintoa ilman lukkiutuneita leukoja tai rasitusvammaa ranteessa.




On mahtavaa, että naisten sooloseksistä on tullut hyväksyttyä ja jopa kannustettavaa ja että leluista puhutaan, mutta on sääli, että asenteet miesten sooloseksiä kohtaan eivät ole kehittyneet samaa tahtia. Olisi jo korkea aika päästää irti vanhentuneesta käsityksestä, jonka mukaan sooloseksi on jotenkin vahingollista ja likaista ja lelujen käyttö miehelle häpeällistä. Avoin ja kokeilunhaluinen Santerikin toteaa, ettei missään nimessä halua viedä naisilta mitään pois vaan ottaa mielellään yöpöydän laatikosta Satisfyerin mukaan seksileikkejä piristämään. Häntä kuitenkin ilahduttaisi, jos tulevaisuudessa laatikosta voisi yhtä kasuaalisti kaivaa myös omaa nautintoa lisäävän lelun. Tässä on ehdottomasti petraamisen paikka.

Lisää aiheesta:



Edelliset osat: