sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Korkeasti koulutettu haluaa korkeasti koulutetun kumppanin

Vuosien saatossa deittailemillani miehillä on keskenään paljon yhteistä. Yksi näistä yhdistävistä tekijöistä on ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutus. Lähes kaikki miehet, joita olen tapaillut muutamia treffejä pidempään, ovat opiskelleet jossain korkeakoulussa. Tämä ei ole sattumaa, sillä yhtenevä koulutustausta tuntuu tuovan mukanaan paljon suhteen kannalta merkittäviä ominaisuuksia, jonka vuoksi olen tarkoituksella valinnut korkeakoulutettuja miehiä.

En ole ajatusteni kanssa yksin. Suuri osa tuttavapiiristäni on korkeakoulutettua tai opiskelevaa porukkaa, ja yleinen konsensus tuntuu olevan, että kumppanilla toivotaan olevan suht saman tasoinen koulutus. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että koulutusvalinta kertoo paljon ihmisen arvomaailmasta, jonka toivotaan olevan samanlainen kuin itsellä. Sen sijaan ne tuttuni, jotka eivät ole korkeakoulussa opiskelleet, tuntuvat ajattelevan, ettei kumppanin koulutustaustalla ole niin väliä. He näkevät toisen koulutusvalinnat ja työn varsin triviaaleina asioina parisuhteen toimivuuden kannalta. Tiedän myös ihmisiä, jotka pitävät korkeakoulutusta turhana hienosteluna, eivätkä arvosta akateemisuutta ollenkaan. Sellaiset tyypit todennäköisesti haluavat kumppanikseen mieluummin jonkun, jolla ei korkeakoulutaustaa ole.

Akateemikkomuija matkalla luennolle.

Teen tässä nyt hyvin rankkoja yleistyksiä, sillä on selvää, että korkeakoulutetut ja ei-korkeakoulutetut ovat ryhminä kaikkea muuta kuin homogeenisia. Sisäistä hajontaa on, eikä mikään koulutustausta tee kenestäkään automaattisesti parempaa kumppania. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa, että ero koulutuksessa johtaa helposti myös erilaisiin elämänpiireihin, mikä voi olla kohtalokasta parisuhteelle.

Koulutus kertoo arvoista


Tärkein syy siihen, miksi minä ja niin moni muu korkeakoulutettu haluaa saman tasoisen koulutuksen käyneen kumppanin, on yhtenevä maailmankatsomus ja arvomaailma. Koulutus- ja uravalinnat kertovat paljon siitä, mitä ihminen arvostaa ja mistä hän on kiinnostunut. Korkeakoulussa opiskeleminen opettaa myös kriittistä ajattelua, mikä on ensiarvoisen tärkeää, kun muodostetaan mielipiteitä asioista. Korkeakoulutettu osaa yleisesti ottaen perustella mielipiteensä ja näkemyksensä paremmin ja nähdä asiat paremmin useista eri näkökulmista kuin kouluttamaton. Korkeakoulututkinto kertoo myös lukeneisuudesta, mikä ainakin itselleni on tärkeää, sillä lukeminen kehittää ajattelua ja sanavarastoa. Sytyn ihmisistä, jotka osaavat käyttää kieltä kiinnostavalla tavalla (monessakin mielessä, heh), eivät tee alkeellisia kielivirheitä (kuten enään, erinlainen tai kuullostaa, hrrr) ja pystyvät muodostamaan lauseita ilman, että joka toinen sana on vittu.

Toisin sanoen, moni älykäs ja tiedostava ihminen haluaa kumppaninsakin olevan sellainen. Vaikka korkeakoulutausta kertookin vain tietynlaisesta älykkyydestä ja joku kouluttamaton voi olla huomattavasti älykkäämpi esimerkiksi sosiaalisesti, on se koulutus kuitenkin osoitus jonkinlaisesta fiksuudesta. Kyse on myös kunnianhimosta: korkealle tähtäävä ja työstään nauttiva haluaa ehkä kumppanin, joka on myös kiinnostunut työstään, eikä pidä sitä pelkkänä pakkopullana ja ikuisena perjantain odottamisena.


Samanlainen elämäntilanne on tärkeä


Korkeakoulutus ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo: väliä ei ole niinkään sillä itse koulutuksella, vaan kaikilla edellä mainituilla ominaisuuksilla, jotka todennäköisimmin löytyvät korkeakoulutetulta ihmiseltä. Tutkinnon aste ja opiskeluala ovat aika itselleni triviaaleja asioita, ellei kyseessä ole vaikkapa papiksi tähtäävä teologi, jolloin arvomaailman kanssa voisi tulla yhteentörmäys. Tohtoriksi väitellyt ei myöskään ole automaattisesti houkuttelevampi kumppaniehdokas kuin ammattikorkeakoulusta valmistunut, ehkä melkein päinvastoin. Voi kuitenkin olla, että jos itse tekisin väitöskirjan, saattaisin haluta miehen, jolta myös löytyy tohtorin tai vähintään maisterin paperit. Ehkä vaatimukset kumppanin koulutustason suhteen kasvavat sitä mukaa, mitä korkeammalle itse kouluttautuu.

Merkityksellistä on olevan yhtenevän arvomaailman lisäksi samanlainen elämäntilanne. On varsin yleistä, että nuoret pariskunnat eroavat toisen aloittaessa korkeakouluopinnot: opiskelijaelämä vie mennessään, elämänpiirit eriytyvät, eikä yhteisiä tekijöitä enää löydy entiseen malliin. Sama tilanne on myös silloin, jos itse vaikkapa ottaa vastavalmistuneena ensiaskeliaan työelämässä, kun toinen on painanut duunia viimeiset 10 vuotta. Käytännön ongelmia suhteeseen voi tuoda myös vuorotyö, joka tosin on enemmän tiettyihin ammatteihin kuin koulutustasoon liittyvä asia.


Koulutustausta ei kuitenkaan kerro ihmisestä kaikkea, jonka vuoksi en ole mitenkään tyrmännyt ajatusta parisuhteesta jonkun ei-korkeakoulutetun kanssa. Tuntuu vain, että useammin se yhteinen sävel löytyy niiden vähän koulutetumpien tyyppien kanssa. Oli syy sitten siinä arvomaailmassa, taitavassa kielenkäytössä, yleisessä kiinnostuksessa itsensä kehittämiseen, näissä kaikissa tai jossain aivan muussa, korkeakoulutausta on kyllä kiinnostusta lisäävä tekijä. Minä ja akateemiset ystäväni jatkamme siis koulutettujen kumppanien etsintää.

Aiheeseen liittyvää:



torstai 19. syyskuuta 2019

Kerran pettäjä, aina pettäjä?

Pettäminen se jaksaa herättää tunteita. Suomalaisten asenteet pettämistä kohtaan ovat varsin tiukat, ja siihen suhtaudutaan erittäin tuomitsevasti. Jotkut jopa ajattelevat, että yksi syrjähyppy tekee ihmisestä kelvottoman pysymään ikinä uskollisena kenellekään. Helposti julistetaan, että jos ihminen pettää kerran, hän tekee sen varmasti tulevaisuudessakin, eikä siksi ole luotettavaa kumppaniainesta.

Tällaisia juttuja ei pitäisi ehkä kuitenkaan laukoa kevein mielin. Vaikka en pettämistä mitenkään puolustelekaan, on myös epäreilua, että yksi moka määrittäisi koko loppuelämän. Virheistä voi oppia, ja monelle niin käykin. Pettämiseen päätyvät eivät myöskään ole automaattisesti mitenkään pahoja ihmisiä, vaan syitä pettämiselle on monia, ja jotkut niistä varsin ymmärrettäviäkin.




Tässä kuvassa näette pettäjän. 17-vuotiaana vietin kotibileiden jälkeen yön sohvalla toisen miehen vieressä, vaikka olin parisuhteessa. Emme harrastaneet seksiä, mutta pussailua ja muuta selkeästi pettämisen rajat ylittävää toimintaa sohvalla kyllä tapahtui. Kerroin tästä poikaystävälleni pahinta peläten, mutta hän halusi jatkaa suhdetta tapahtuneesta huolimatta. Olimme yhdessä vielä reilun vuoden, josta en selvinnyt puhtain paperein, vaan satunnaisia baaripussailuita sattui muutaman kerran. Erottuamme päätin, etten toistaisi samoja virheitä enää tulevissa suhteissani, ja siinä päätöksessä olen pysynyt. Kummassakaan aikuisiän parisuhteessani en ole pettänyt.

Pitäisikö minut tuomita 10 vuotta sitten tekemieni virheiden takia ikuisesti epäkelvoksi olemaan parisuhteessa? Vai olisiko tässä ehkä tarpeeksi näyttöä todistamaan, että halutessaan ihmiset voivat todellakin muuttua?




Pettäminen on aina oire jostain. Joskus se kertoo siitä, että parisuhteessa on jotain häikkää, jota ei osata käsitellä rakentavasti. Seksin ja läheisyyden puute sekä se, ettei niistä voida keskustella, ajavat ihmiset usein vieraisiin syleihin ja muilta tuleva huomio voi tuntua huumaavan ihanalta, jos omalta kumppanilta ei sitä saa. Mutta aina vika ei välttämättä ole parisuhteessa. On tilanteita, joissa vaan lipsahtaa. Eihän se oikein ole, mutta kuitenkin varsin inhimillistä. Moni meistä on kovin vaihtelunhaluisia, myönsi sitä itselleen tai ei, ja syrjähyppy kertoo vain siitä, ei rakkauden puutteesta omaa kumppaniaan kohtaan. Ymmärrän kyllä sen, että tällaiset lipsahdukset tekevät ison särön parisuhteen luottamukseen eikä niitä voi välttämättä antaa anteeksi. En silti usko, että kenellekään pitäisi yksittäistapauksen takia lyödä ikuista pettäjäsian leimaa otsaan. Moni oppii kerrasta, ettei se ruoho olekaan niin vihreää siellä aidan toisella puolella, ja halu sitoutua omaan suhteeseen on syrjähypyn jälkeen entistä vahvempi.

Toisinaan pettäjä ei kuitenkaan opi kerrasta, ei toisesta tai kolmannestakaan, vaan toistaa samaa kaavaa suhteesta toiseen. Jos pettämisiä alkaa olla takana useampi, ne etenevät seksiin asti tai kyseessä on jopa säännöllinen puolison selän takana tapahtuva seksisuhde, alan kannattaa sitä pettäjäleiman lyömistä. Sellaisten ihmisten, jotka eivät pysty pysymään uskollisina suhteissaan, ei minusta kannattaisi sitä edes yrittää. Kun kukaan ei siihen monogamiaan pakota, miksi satuttaa muita ihmisiä tekemällä heille lupauksia, jotka tietää rikkovansa? Tällainen sarjapettäminen on aika iso red flag, jonka huomatessaan kannattaa juosta lujaa.




Lopputulemana siis: kerran pettäjä ei ole automaattisesti aina pettäjä. Parempi kuitenkin huolehtia siitä parisuhteesta kunnolla, niin hyvällä tuurilla välttyy siltä yhdeltäkin kerralta.

Aiheeseen liittyvää:

Pettäminen on väärin, mutta joskus ymmärrettävää



Lue lisää:


sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Näin markkinoit itsesi Tinderissä oikein

Miten erottua joukosta Tinderissä? Lukemattomien profiilien suohon hukkuu helposti, ellei näytä mallilta tai onnistu sanailemaan erityisen nohevasti esittelytekstissä. Profiilit laaditaan usein miellyttämään suurta yleisöä, josta seuraa usein kilometrin mittaisia emojirivejä, joissa on kaikissa samat hymiöt. Niistä moni löytää yhteisiä nimittäjiä, mutta kun näitä profiileja on kolmetoista tusinassa, ne eivät juuri jää mieleen. Jos matcheja ei siis tunnu kertyvän, voi olla paikallaan kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Sen sijaan että yrittäisi profiilillaan tarjota kaikille kaikkea, kannattaakin laatia se jollekin spesifimmälle kohderyhmälle. Tämä voi myös tuoda lisää sellaisia matcheja, joiden kanssa yhteistä löytyy myös tosielämässä.




Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että profiili rakennetaan jonkin teeman tai aiheen ympärille, jolla yritetään vedota tiettyyn kohderyhmään. Hyvä teema on esimerkiksi joku oma harrastus tai kiinnostuksenkohde, jonka ehkä toivoo kiinnostavan myös niitä matcheja. Teeman tulisi näkyä sekä kuvissa että biossa – bion jättäminen tyhjäksi on typerintä, mitä voi tehdä, jos tavoitteena on erottua joukosta. Ripaus huumoria sopii joukkoon aina, mutta yli ei silti kannata vetää. Muuten profiili vaikuttaa siltä, ettei sen haltija ole hommassa tosissaan, ja matchit jäävät saamatta.




Miksi näin kannattaa tehdä? Selkein etu on se, että todennäköisesti saat sitä, mitä tilaat. Jos profiilissa korostetaan vaikkapa kiinnostusta matkustamiseen, se houkuttelee ihmisiä, jotka ovat itsekin kiinnostuneita reissaamisesta. Jos taas profiili keskittyy tietokonepeliharrastukseen, se vetoaa todennäköisesti pelaamisesta kiinnostuneihin tyyppeihin. Ja jos tekee profiilissaan hyvin selväksi, että etsii Tinderistä pelkkää seksiseuraa, saa matcheikseen melko varmasti ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit. Viimeisen esimerkin kaltaiset profiilit ovatkin jo vakiokalusteita Tinderissä, joten mikään uusi juttu tämä kohdentamisasia ei ole.
Persoonallinen ja massasta edukseen erottuva profiili on ehdottomasti omiaan kasvattamaan matchien määrää. Riippuu kuitenkin hyvin paljon valitusta teemasta, kuinka suurta kiinnostusta profiili herättää. En siis voi luvata, että kun esittelet postimerkkikokoelmasi Tinderissä, matchiesi määrä pomppaa pilviin. Joissain tapauksissa voi käydä niinkin, että matchien määrä tippuu. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä asiassa laatu on määrää tärkeämpi. Vaikka profiili ei miellyttäisi suurinta osaa ihmisistä, parisuhteen etsijälle riittää, että se yksi täydellinen match tykkää siitä. Tämä täydellinen yksilö pyyhkäisee kuitenkin varsin todennäköisesti vasemmalle, jos profiili on sitä samaa geneeristä massaa kuin kaikki muut.




Eräs tuttuni, joka opiskelee markkinointia, teki jokin aika sitten opintojaan varten kokeen, jossa hän testasi eri aiheiden ympärille laadittuja profiileja. Yksi oli rempseä Maajussille morsian -tyyppinen, toinen tietokonepeliharrastaja ja kolmas jääkiekkoilija. Ensimmäinen sai paljon huomiota, ja matchit tykkäsivät humoristisesta lähestymistavasta. Toinen ei herättänyt massojen kiinnostusta, mutta poiki samanhenkistä keskusteluseuraa. Kolmas taas keräsi huimat määrät tykkäyksiä kauniilta naisilta, jotka eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneet tutustumaan tosielämässä, vaan olivat Tinderissä vain keräilemässä matcheja. Kaikki profiilit toimivat kuitenkin paremmin kuin miehen oma entinen profiili, joka oli juuri sellainen tylsä ja geneerinen, joka ei jää kenellekään mieleen. Kokeen perusteella tätä taktiikkaa kannattaa siis ehdottomasti harkita!

Aiheeseen liittyvää:



keskiviikko 11. syyskuuta 2019

55 tunnin treffit

Tapasin loppukesästä mukavan oloisen miehen. Ensimmäiset treffit sujuivat mainiosti, ja pian niiden jälkeen tyyppi ehdotti uutta tapaamista. Olin lähdössä viikonlopuksi kesätyöhöni liittyvälle reissulle, joten totesin, että treffejä pitäisi odottaa seuraavaan viikkoon. Ellet halua lähteä mukaan, heitin vitsillä perään, koska kuka nyt lähtisi vasta tapaamansa ihmisen kanssa viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea. Yllätyksekseni deittini vastasi, että lähtee mielellään. Ei siinä mitään, pientä säätöä junalippujen sun muun kanssa ja olimme valmiita lähtöön.

Oli muuten ensimmäinen kerta, kun sovin treffien alkamisajankohdaksi 6.30 aamulla. Siinä me seisoimme sateisena aamuna rautatieasemalla matkalaukkujemme kanssa unisen hämmentyneinä. Äkkiseltään ei tule mieleen omituisempaa skenaariota treffeille.



Viikonlopun ohjelma sisälsi muun muassa erilaisia keskustelutilaisuuksia ja työpajoja, opastetun retken sekä gaalaillallisen. Tapahtuma oli kaikille avoin, mutta suunnattu tietylle kohderyhmälle, johon minä ja deittini emme varsinaisesti kuuluneet: olimme paikan päällä ainoat pääkaupunkiseutulaiset alle 30-vuotiaat ihmiset. Deittini kuitenkin osti liput jokaiseen tapahtumaan, jotta voisi olla kanssani, vaikka itse tapahtumat eivät hänessä suurta kiinnostusta herättäneetkään. Tämä oli minusta varsin suuri ele ihmistä kohtaan, jonka on tavannut kerran. Se asetti myös jonkin verran paineita, sillä tunsin olevani jollain tapaa velvollinen järjestämään hänen rahoilleen vastinetta. Toivoin kovasti juttumme lähtevän toimimaan, sillä muuten tyypin rahat olisivat valuneet hukkaan, enkä halunnut ottaa sitä omalletunnolleni.

Onneksi deittini sattui olemaan aivan liian harvinaista avointa ja suoraan puhuvaa sorttia, joten pystyin ottamaan asian hänen kanssaan helposti puheeksi. Kerroin, että vaikka olen iloinen hänen mukanaolostaan, minua inhottaa tunne, että olen hänelle jotain velkaa. Sitten keskustelimme asiasta kuin aikuiset, ja hän kertoi oman näkökulmansa. Hänelle reissu ei näyttäytynyt rahantuhlauksena, vaan enemminkin ajan säästämisenä: viikonlopun intensiivinen yhdessäolo olisi paljon tavallista deittailua tehokkaampi tapa selvittää, voisiko välillemme kehkeytyä jotain. Jos siis kävisikin niin, ettei jutustamme tulisi mitään, olisimme sentään käyttäneet asian selvittämiseen kolmen viikon sijasta kolme päivää. Pelkästään mahdollisuus tehdä näin oli hänelle siis tarpeeksi hyvä vastine rahalle.



Kun asia oli käyty läpi ja taputeltu pakettiin, sujui loppureissu erinomaisesti. Pääasialliset työtehtäväni reissulla olivat valokuvaaminen ja somettaminen, joiden lomassa pystyin mainiosti keskittymään myös deittiini tutustumiseen. Järjestetty ohjelma ei ehkä ollut sellaista, jonka olisimme itse valinneet treffitekemiseksi, mutta kertaakaan ei ainakaan ollut tilannetta, ettei olisi ollut tekemistä. Yhteinen hotellihuonekin oli omiaan edistämään tutustumista, vaikka se ei ollutkaan mikään lemmenluola, vaan entinen armeijan tupa. Deittini ansiosta työmatkasta, jota olin etukäteen jännittänyt kovasti, tulikin varsin hauska ja rento reissu. Tulimme hyvin toimeen, ja meillä oli hauskaa yhdessä.


Treffeistä jäi hyvä fiilis, ja vaikka kipinät eivät vielä sinkoilleetkaan, halusimme jatkaa toisiimme
tutustumista. Sitten kävi kuitenkin niin, että elämä yllätti ja heitti eteeni jotain sellaista, mikä pisti asiat uuteen perspektiiviin ja jutun jatkamisessa ei ollut enää järkeä. Tästä huolimatta en voi kuin suositella tällaisia deittailun intensiiviviikonloppuja. Tehokkuusajattelulla voi olla joskus aikansa ja paikkansa myös deittailussa, joten jos seikkailunhalua riittää ja tahtoo päästä toisesta jyvälle, ei muuta kuin kamat kasaan ja reissuun. Lopulta tähänkin pätee sama filosofia kuin deittailuun ylipäätään: jos ei muuta käteen jää, niin ainakin hyvä tarina!

Aiheeseen liittyvää:



keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Miten mies haluaa?

Seksuaalinen halu on sellainen myytti ja mysteeri, etten ollenkaan ihmettele, että eräs seuraajani ehdotti sitä aiheeksi tähän seksipositiivisten miesten juttusarjaan. Meillä on vaikka mitä uskomuksia liittyen haluun ja erityisesti sen sukupuolieroihin. Pitävätkö nämä myytit paikkansa? Tähän vastauksia antaa Klaus, seksipositiivinen mies ja miehisen halun kokemusasiantuntija.

(Tässä tekstissä viittaan mies-sanalla ihmiseen, jolla on penis ja peniksellisen ihmisen hormonitoiminta. Jotkut näistä asioista saattavat koskea myös vaikkapa transnaisia, joilla on penis. Uskon halun olevan kuitenkin hormonien lisäksi myös koko joukko sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, joten en lähde arvailemaan, mikä tästä on yleistettävissä kaikkiin peniksellisiin ja mikä taas koskeen lähinnä cis-sukupuolisia peniksenheiluttajia.)

Mikä saa miehen syttymään?


Klausin elämäntilanne on varsin mainio, sillä hänellä on ympärillään paljon seksipositiivisia ihmisiä, joiden kanssa hän voi toteuttaa seksuaalisuuttaan itselleen sopivimmalla tavalla. Näin ollen ei liene epätavallista tai yllättävää, että halun määräkin on jatkuvasti suhteellisen korkealla. Klaus kertoo halunsa olevan jaksottaista, ja toisinaan esimerkiksi työkiireet saattavat vähentää kiinnostusta seksiin. Pisimmät seksittömät jaksot ovat hänellä kuitenkin korkeintaan parin viikon mittaisia, eli yleisellä mittapuulla varsin lyhyitä. On siis selvää, että seksi on Klausin elämässä tärkeä ja paljon iloa tuottava asia, jota myös tekee varsin usein mieli.

Halun syttyminen voi Klausin mukaan tapahtua sekunneissa ja melkein missä tilanteessa vaan. Tarvitaan vain ihminen, jonka kanssa klikkaa hyvin, ja halu alkaa kipinöidä. Tähän vaikuttaa Klausin mukaan myös se, onko menossa ”rauhallisempi kausi”, jolloin seksiä ei tee niin paljon mieli. Silloin halu syttyy usein hitaammin. Hän kokee syttyvänsä myös visuaalisista jutuista, mutta pelkkien tissien tai peppujen näkeminen ei vielä tee mitään taikatemppuja. Enemmän häntä kiinnostaa itsevarmuus ja asenne, se miten joku kantaa itsensä. Halun roihua viilentäviä tekijöitä taas voivat olla niiden aiemmin mainittujen työkiireiden lisäksi myös tietyt ominaisuudet toisessa osapuolessa. Maalaisjärjen tai tilannetajun puute sekä huono itsetunto ovat asioita, jotka latistavat halukkuutta.

Itse en naisena voisi kuvitella, että arkielämän random kohtaamiset saisivat minut jatkuvasti haluamaan seksiä; ainakaan niin paljon, että olisin valmis etenemään siinä hetkessä ajatuksista tekoihin. Tuskinpa Klaus itsekään panee jokaista kohtaamaansa kiinnostavaa tyyppiä, mutta hänen mukaansa tässä asiassa on kuitenkin selvä sukupuoliero. Miehet ehkä lähtevät spontaanimmin seksitilanteisiin mukaan ja mahdollisesti katuvat niitä jälkeenpäin, kun taas naiset toimivat harkitsevammin. Mistä tämä sitten johtuu, siihen palataan vielä tekstin loppupuolella.


Siinä teille seksipositiivinen mies nahkasohvalla.

Miehetkin kärsivät haluttomuudesta


Klaus on ollut aina sinkku, eikä siis tiedä, miten pitkä parisuhde vaikuttaisi hänen seksihaluihinsa. Hän ei kuitenkaan usko, että vakisuhteessa oleminen vähentäisi hänen halukkuuttaan seksiin. Hän ei toisaalta myöskään näe itseään täysin monogamisessa suhteessa, vaan kokee jonkinlaisen avoimen suhteen kaltaisen järjestelyn sopivan itselleen paremmin. Tällainen on varmasti omiaan estämään halujen katoamista ainakaan tylsistymisen ja kyllästymisen takia.

Kokemukset parisuhteen vaikutuksesta seksihaluihin kiinnostivat minua kuitenkin sen verran, että kysyin asiasta blogiani lukevilta miehiltä/muilta peniksen omistajilta, jotka ovat joskus olleet parisuhteessa. Kävi ilmi, että yli 80 prosenttia vastaajista on kokenut haluttomuutta tai halujen vähenemistä parisuhteessaan. Syitä halujen vähenemiselle olivat vastaajien mukaan muun muassa stressi, väsymys, intohimon hiipuminen, parisuhteen ongelmat, seksin muuttuminen tylsäksi ja kaavoihin kangistuneeksi sekä tunne siitä, ettei riitä tai kelpaa kumppanille. Testosteronivajetta kukaan ei maininnut, mutta myös on merkittävä halujen vähentäjä.

Tämä pikakysely todistaa, että haluttomuus parisuhteessa ei todellakaan ole vain naisten ongelma. Miesten kokemasta haluttomuudesta on alettu viime aikoina puhua enemmän, ja se on mielestäni todella hyvä asia. Myytti miehistä väsymättöminä panokoneina, jotka ovat aina kulli pystyssä valmiina toimintaan, on vahingollinen ja aikansa elänyt.



Selittyvätkö erot biologialla?


Myytti siitä, että miehet haluaisivat naisia enemmän seksiä, on Klausin mukaan pelkkää hölynpölyä. Hänen tuttavapiirissään asia on melkein jopa päinvastoin. Mikä siis selittää sen, että miehet tuntuvat olevan naisia valmiimpia seksiin esimerkiksi tuntemattomien kanssa, ja ovat tyypillisemmin parisuhteissa edelleen niitä halukkaampia osapuolia?

Perinteisillä sukupuolirooleilla on varmasti iso merkitys tässä asiassa. Klausin mukaan ne voivat ilmetä esimerkiksi niin, että miehet ovat tyypillisesti olleet aloitteentekijöitä ja aktiivisia toimijoita ja naiset taas objekteja, joiden ei oikeastaan tarvitse nähdä seksin saamisen eteen vaivaa. Näin ollen voi näyttää siltä, että miehet haluaisivat enemmän, koska he joutuvat ponnistelemaan tavoitteensa eteen ankarammin kuin naiset.

On myös kiinnostavaa pohtia, kuinka suuri osa seksuaalisuudestamme ja halustamme on biologiaa ja kuinka suuri sosiaalisia ja kulttuuria rakenteita. Klaus pitää seksiä, seksuaalisuutta ja mielihyvän hakemista niin primitiivisinä asioina, että olemme niiden suhteen enemmän biologiamme ohjaamia. Hänen mukaansa miehen seksuaalisuus on ”eläimellisempää” kuin naisten ja näyttäytyy enemmän paineiden purkamisen tarpeena, kun taas naisilla asia on enemmän korvien välissä. Hän hakee biologiastamme selitystä myös sille, että naiset nauttivat tyypillisesti alistumisesta seksissä enemmän kuin miehet.

En ole aivan varma, mitä itse tällaisista väitteistä ajattelen, mutta biologiaa ei toki voi kokonaan näissä asioissa sivuuttaa. Me olemme kuitenkin niin vahvasti kulttuurimme tuotteita, ettei niinkään primitiivinen asia kuin seksi voi pyyhkiä aivoistamme pois kaikkia niitä kuvitelmia ja rakenteita, joita ihminen on siirtänyt sukupolvelta toiselle esihistorian hämäristä saakka. Seksillä on myös ollut jo niiltä ajoilta muitakin funktioita kuin pelkkä lisääntyminen, joten nojaaminen suvunjatkamiseen liittyviin ”biologisiin faktoihin” on mielestäni varsin laiska selitys. Klaus toteaa itsekin, ettei pidä biologiaa varsinaisesti oikeutuksena millekään; vaikka biologisesti olemme samanlaisia ihmiskunnan aamuhämärän aikoihin, meidän on nykyään mahdollista ns. nousta primitiivisyytemme yläpuolelle. Mahdollisten biologisten eroavaisuuksien sukupuolten välillä ei siis välttämättä tarvitse määritellä kenenkään seksuaalisuutta.

Tällaisesta pseudotieteellisestä jauhamisesta kukaan tuskin tuli hullua hurskaammaksi, mutta pääviesti taitaa olla selvillä: seksuaalinen halu saattaa näyttäytyä sukupuolesta riippuen eri tavalla, mutta erot eivät ole niin jyrkkiä, kuin vanhat myytit antavat olettaa. Voimme siis hylätä uskomukset nihkeistä naisista ja seksihulluista miehistä, ja ruveta miettimään asiaa yksilökohtaisemmasta näkökulmasta. Seksuaalinen halu ja sitä vahvistavat tai jarruttavat tekijät jos jotkut ovat niin yksilöllisiä ja moniulotteisia juttuja, että tarkastelu pelkästä sukupuolen viitekehyksestä on suunnnilleen sama kuin yrittäisi nähdä koko Amerikan mikroskoopilla.

Aiheeseen liittyvää:





maanantai 2. syyskuuta 2019

Kun feminismistä tuli kirosana

Kysyin Instagram-seuraajiltani viime viikolla, kuinka moni heistä on feministi. Pyysin myös kieltävästi vastanneilta perusteita siihen, miksi he eivät ole feministejä. Jokaisessa vastauksessa toistui sama virsi: tasa-arvoa kyllä kannatetaan, mutta feminismi sanana on sellainen, ettei sitä haluta itsestä käyttää. Sanalla on nykyisin niin negatiivinen kaiku, ettei sen koeta enää edes tarkoittavan mitään tasa-arvoon liittyvää tai muutakaan sellaista, jonka takana monikaan haluaisi seistä.

Onko nyt niin, että feminismi on ”pilalla”, kun sanaa ei enää haluta käyttää? Mistä johtuu, että feminismiin suhtaudutaan usein niin torjuvasti, jopa avoimen vihamielisesti? Onko feminismissä enää kyse tasa-arvosta, vai pitäisikö sen kannattajien alkaa käyttää itsestään jotain toista termiä?



Tasa-arvosta ja feminismistä on tullut kaksi eri asiaa


Kuten olen täällä blogissa monta kertaa todennut, minulle feminismi on ennen kaikkea tasa-arvoaate. Siinä on kyse yhdenvertaisuudesta: siitä, ettei sellaisten asioiden kuin sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikkapa ihonväri saisi olla peruste eriarvoiselle kohtelulle. Jokainen ansaitsee samat mahdollisuudet, vapauden olla oma itsensä ja elää omannäköistään elämää muita ihmisiä ja heidän vapauttaan loukkaamatta. Sen vuoksi olen aina kovin hämmästynyt, kun joku sanoo, ettei ole feministi. Miten kenenkään mielestä muiden ihmisten sorto ja rajoittaminen voisi olla yhdenvertaisuutta parempi vaihtoehto?

Kysehän on kuitenkin harvoin siitä, etteivätkö ihmiset kannattaisi feminismin perusarvoja. Ongelma on siinä, että feminismin ajatellaan olevan jotain ihan muuta kuin pyrkimys tasa-arvoisuuteen. Joillekin feminismi on synonyymi miesvihalle tai naisten ylivallalle. Ajatellaan, että ollakseen feministi pitäisi lukea jossain noitapiirissä naisten kirjoittamia runoja, kulkea kaduilla tissit paljaana ja kainalokarvat tuulessa lepattaen sekä polkea miehet maanrakoon ja ryhtyä lesboksi. On ymmärrettävää, ettei tällainen ole välttämättä kamalan samastuttavaa.



Monia myös ärsyttää se, miten vaikeaa feministien kanssa on joskus keskustella. Nykyään on olemassa kauhea kasa uusia termejä, joiden merkitystä ei välttämättä heti ymmärrä, ja vääränlaisten käsitteiden käyttämisestä saa paskaa niskaan. Omasta mielestäni on tosi hyvä, että kielenkäyttöä yritetään tarkoituksella muuttaa ja että omia sanomisia täytyy välillä vähän harkita. On silti tosi ikävää, että moni jättäytyy pois keskustelusta siksi, että pelkää sanovansa jotain väärää. Tajuan kyllä, että esimerkiksi moni vähemmistön edustaja saattaa joutua perustelemaan olemassaoloaan ja selittämään asioita kyselijöille niin paljon, että jossain vaiheessa vaan kyllästyy. Ei kuitenkaan ole ihme, jos feminismi ei näyttäydy kovin helposti lähestyttävänä aatteena, kun pienestäkin virheestä saa heti sormille.

Voisiko feminismin merkityksen palauttaa entiselleen?


Monelle feminismi tarkoittaa myös automaattisesti aktivismia. Moni haluaisi vaan elää elämäänsä kaikessa rauhassa ja olla ottamatta osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, mikä on todella ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Siinä on vain se ongelma, että tämä nykyinen maailmanjärjestys ei ole mikään pyhä luonnontila, vaan se voi muuttua, ja nykyinen poliittinen ilmapiiri henkii vahvasti muutosta tasa-arvon kannalta huonompaan suuntaan. Tasa-arvo ei ole valmis, vaikka monessa suhteessa asiatkin ovat täällä Suomessa hyvin, sillä asennetasolla on vielä paljon työtä tehtävänä. Jos laiskistumme ja lakkaamme puolustamasta tasa-arvoa ja yhdenvertaisia oikeuksiamme, ne voidaan viedä meiltä pois.




Moni sanoo, että käyttäisi itsestään mieluummin jotain muuta termiä feministin sijaan. Moni seuraajistani oli sitä mieltä, että feminismi on käsitteenä jo pilalla, eikä sen merkitystä saada enää takaisin siksi mikä se aikaisemmin oli. Joitakin myös häiritsee se, että feminismi sanana viittaa naisasialiikkeeseen, kun kyse on kuitenkin kaikkien sukupuolten tasa-arvosta. Voi siis olla, että jossain vaiheessa keksitään joku uusi termi, jonka nämä feminismistä eronneet ottavat käyttöön. Itse kuitenkin soisin, että yrittäisimme ottaa feminismi-termin takaisin haltuun. Minä uskon feminismiin ja sen takana olevaan perusajatukseen, ja vaikka en ole välttämättä samaa mieltä kaikesta muiden feministien kanssa, perusajatus taustalla on silti sama. Se, että luovuttaisimme feminismin käsitteenä tarkoittamaan pelkästään vihaisia naisia, jotka räyhäävät toisilleen jostain kielenkäytön nyansseista, palvelee pelkästään feminismin vastustajia. Siis niitä, jotka todella taistelevat yhdenvertaisuutta vastaan.

Ymmärrän, että sanomalla ”en ole feministi” halutaan välttää profiloituminen sellaiseksi feminismin ”ääripäätä” edustavaksi tyypiksi, joiden vuoksi koko termin on niin monelle kuin kirosana. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä muuta tulee niin sanomalla julistaneeksi. Haluatko muiden ajattelevan mieluummin, että kannatat eriarvoisuutta ja syrjintää? Yksityiskohdista voi ja saa olla eri mieltä, mutta minun silmissäni jokainen tasa-arvon kannattaja on feministi, ja sen ääneen sanominen puhdistaisi feminismin mainetta valtavasti.

Mielenkiintoisia artikkeleja aiheeseen liittyen:





Lue lisää:




keskiviikko 28. elokuuta 2019

Treffeille Jodelista?

Kaipaatko seuraa, mutta Tinderin meno kyllästyttää? Kenties keskustelualustaa, jossa saisit vertaistukea ja neuvoja sinkkuelämän tai parisuhteen ongelmiin? Tai sittenkin kiihottavaa luettavaa ja katseltavaa? Kaikki nämä löytyvät Jodelista!

Jodel on anonyymi keskustelualusta, vähän kuin digitaalinen vessanseinä, jonne kuka tahansa voi kirjoittaa. Sovelluksesta löytyy oma kanava monenlaisille aiheille, ja ihmissuhteisiin ja seksiin jollain lailla liittyvät ovat niistä suosituimpia. Sovellus toimii paikallisesti, ja eniten keskustelijoita on luonnollisesti pääkaupunkiseudun Jodelissa. Muualla asuville kuitenkin sellainen vinkki, että minkä tahansa paikan voi siellä ollessaan asettaa Jodelissa kotikaupungikseen, jonka jodlauksia pystyy selaamaan myös muualla ollessaan. Jos siis tulee käytyä Helsingissä, kannattaa se valita kotikaupungikseen, niin runsas kanavatarjonta on tarjolla muuallakin. Aktiivista porukkaa on myös muun muassa Tampereen ja Turun Jodelissa ja todennäköisesti myös muissa opiskelijakaupungeissa.



Jodel seuranhakusovelluksena


Vaikka Jodel onkin anonyymi sovellus, jossa käyttäjistä ei näy muille mitään tietoja, sitä voi mainiosti käyttää seuran etsimiseen. Sitä varten löytyy omat kanavansa, kuten @jodeltreffit ja @seksiseuraa. Jälkimmäisellä kysyntä ja tarjonta eivät aina tunnu kohtaavan, sillä miesten ilmoituksia on paljon eikä niihin välttämättä juuri vastata, mutta aina silloin tällöin voi lykästää. Kuulemani mukaan varsinkin vähän erikoisempia juttuja, kuten kimppasysteemejä ja sellaisia, voi sitä kautta löytää. Treffikanava taas vaikuttaa varsin toimivalta sukupuoleen katsomatta. Muillakin kanavilla voi tietty tulla vastaan kiinnostavia tyyppejä, joille voi mainiosti ehdottaa tapaamista. Kannattaa myös pitää silmät auki viikonloppuisin, kun Jodelissa etsitään etkoja, jatkoja tai bileseuraa.

Sateenkaariväelle löytyy omia kanavia, ja ainakin @homoseksiseuraa -kanavalla käy melkoinen kuhina. Kivoja kanavia ovat myös oppilaitosten ihastuskanavat, kuten Helsingin yliopiston @hyihastus, joissa käyttäjät kertovat opiskelupiireistä löytyneistä ihastuksistaan. Hyvällä tuurilla sitä voi vaikka tunnistaa itsensä jonkun kuvauksesta, ja siitä vasta ihana romanssi syntyisi!

Vertaistukea sinkkujen kanavilta


Jodelista löytyy useita kanavia, jotka tarjoavat käyttäjilleen vertaistukea monenlaisiin asioihin. Omia suosikkejani ovat mm. @sinkut ja @tinder. Kanavilla jaetaan deittailuun ja sinkkuelämään liittyvät ilot ja surut ja kysytään toisilta käyttäjiltä neuvoja ja mielipiteitä. Kanavilla on mielestäni sikäli hyvä henki, että muita käyttäjiä tsempataan ja kannustetaan eikä tarpeettomasti lytätä tai haukuta. Kun sinkkuelämä ja deittailu masentavat toden teolla, noilta kanavilta löytyy varmasti joku, joka ymmärtää.

Parisuhteessa oleville löytyy oma kanava, @parisuhteet, jossa puidaan suhdejuttuja. Lisäksi löytyy spesifimmin avoimia suhteita käsittelevä @avoinparisuhde, pitkissä parisuhteissa olevien @yli5vparisuhde sekä @paskatparisuhteet, jota voi sinkkuna käydä lukemassa silloin kun oma tilanne masentaa eniten.



Silmänruokaa ja fantasiointia


Moni rohkaistuu puhumaan anonyymillä alustalla varsin rohkeitakin juttuja. Seksiaiheet ovat tyypillisesti niitä, joista ei omalla naamalla haluta jakaa kovin intiimejä yksityiskohtia, mutta Jodelissa sanaiset arkut aukeavat eri tavalla. @seksi -kanavalla keskustellaan kaikesta seksiin liittyvästä ja jaetaan kokemuksia ja vinkkejä. Seksifantasioille on oma kanava @fantasiat, jonka sisältö on tosin varsin sekalaista ja liippaa toisinaan läheltä @seksiseuraa -kanavan meininkiä. Silloin tällöin vastaan tulee kuitenkin helmiäkin, taitavasti kirjoitettuja kuvauksia, joista lukijakin nauttii. Toisin sanoen Jodelista voi siis löytää myös erinomaista runkkumateriaalia.

Visuaalisten nautintojen ystävillekin löytyy Jodelista oma paikkansa. Henkilökohtainen suosikkini on @miesjumalat -kanava, jonne miehet postaavat kuvia itsestään. Moderaattorit toki poistavat rohkeimmat kuvat, mutta jos on paikalla oikeaan aikaan (keskellä yötä) ja sattuu vähän onnea matkaan, saattaa nähdä vilauksia myös sääntöjen vastaisesta sisällöstä. (Kyllä, munakuvatkin voivat sytyttää, jos niitä menee varta vasten itse katsomaan!) Myös ihan sallittu sisältö, kuvan kuvat vaikkapa vatsalihaksista tai muusta mukavasta kyllä lämmittävät sielua. Naisten vastaava kanava on @jumalattaret, jossa tosin tuntuu olevan hieman tarkempi sensuuri, eikä läpi mene kovinkaan vähäpukeista materiaalia. Vastaavia on kuitenkin vaikka millä mitalla, joten kuvamateriaalia kyllä löytyy, kun vaan jaksaa etsiä. (Itse en nyt jaksanut. :D)

Kun tähän lisätään myös kaikki muu Jodelin anti, kuten omat kanavat kasveista innostuneille (@viherpeukalot), Love Island -faneille (@loveisland) tai vaikkapa teknomusiikin ystäville (@teknojuorut), on pakko todeta, että kyseessä on varsin monikäyttöinen sovellus.

Lue lisää: