keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Mitä parisuhteessa saa rajoittaa?

Minusta on ihan hyvä, että parisuhteessa on jonkinlaisia rajoja ja sääntöjä. Juuri ne määrittelevät sen suhteen erityislaatuisuuden verrattuna kaikkiin muihin ihmissuhteisiin. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että toisesta ihmisestä ei parisuhteessakaan tule sen toisen omaisuutta. Vaarallisilla vesillä liikutaan silloin, kun ruvetaan rajoittamaan toisen itsemääräämisoikeutta, seksuaalisuutta tai sosiaalisia suhteita.




Parisuhteessa on varsin tyypillistä sopia, että seksiä harrastetaan vain yhdessä, ei muiden ihmisten kanssa. Tämä ei silti tarkoita, että suhteen osapuolet omistaisivat toistensa seksuaalisuuden. Kummallakin on oma seksuaalisuus, omat toiveet ja halut ja fantasiat. Saattaa olla aivan kestämätön ajatus, että oma kumppani joskus ajattelisi seksiä jonkun toisen ihmisen kanssa tai fantasioisi jostain muusta kuin siitä parisuhdeseksistä. On kuitenkin hyväksyttävä, että vaikka tekisi mitä, toisen ajatuksia ei voi kontrolloida mitenkään. Jokaisella on täysi oikeus ajatella mitä huvittaa. Omassa päässä saa panna vaikka naapurin Liisaa: ja mikä tärkeintä, se ei tarkoita, että parisuhteessa olisi mitään vikaa.

Joidenkin on kamalan vaikeaa kestää sitä, että oma kumppani harrastaa sooloseksiä tai katsoo pornoa. Se koetaan joskus jopa pettämisenä ja merkkinä siitä, että kumppani pitää niitä pornon ihmisiä haluttavampina. Tämä on kuitenkin useimmiten täyttä potaskaa. Porno ja itsetyydytys eivät ole millään lailla parisuhdeseksistä pois, ellei sitten kyse ole addiktiosta. Kukaan ei katso pornoa siksi, että olisi ihastunut tai rakastunut pornonäyttelijöihin, ja jokainen fiksu ihminen osaa kyllä tehdä eron pornon ja todellisen seksin välillä. Jos ei osaa, ja odottaa parisuhdeseksiltä samaa kuin pornolta, ei ehkä kannata olla parisuhteessa tai harrastaa seksiä ollenkaan muuten kuin itsensä kanssa.



Tällainen ahdistus kumppanin pornonkatselusta kumpuaa usein omasta riittämättömyydestä ja huonosta itsetunnosta. Omaan kelpaamiseen ja rakastettavuuteen on niin vaikeaa luottaa, että pelätään, että kumppani kyllästyy ja vaihtaa parempaan. Tämän vuoksi monen on vaikeaa sulattaa sitäkin, että oma kumppani seuraa somessa hyvännäköisiä tyyppejä ja tykkää näiden kuvista, tai ihan vaan katselee kaupungilla muita ihmisiä. On omituista, että parisuhteen pitäisi tarkoittaa sitä, että sulkee silmänsä kaikilta muilta maailman ihmisiltä. Se, että pitää jotakuta hyvännäköisenä, ei tarkoita, että siinä omassa kumppanissa olisi jotain vikaa. Jos rupeaa rajoittamaan toista niin, ettei tämä saa edes vilkaista kadulla kiinnostavan näköistä ihmistä, tekee parisuhteelleen suuren karhunpalveluksen. Sitä omaa kumppania on vaikeaa pitää pidemmän päälle kovin viehättävänä ja haluttavana, jos olo on kuin vankilassa.

Somen suhteen asia ei ole niin yksinkertainen. Paljon riippuu siitä, millaisia käyttäjiä seuraa, ja tyytyykö pelkkään katseluun vai myös tykkää ja kommentoi. Minusta on aika harmitonta seurata jotain somejulkkiksia, joilla on kymmeniätuhansia seuraajia ja joille se yksi tykkäys on todellakin vain yksi muiden joukossa. Jos taas seuraa jotain ihan tavallisia ihmisiä, joilla on se parisataa seuraajaa, ja tykkää aktiivisesti näiden kuvista, on toiminnassa ehkä jotain hämärää. Harmaalla alueella ollaan myös silloin, jos viestitellään aktiivisesti muiden ihmisten kanssa. Somekäyttäytymiselle on vaikeaa asettaa sääntöjä, koska ilmiö on vielä niin uusi. Pettäminen mielletään usein fyysiseksi teoksi, mutta tätä niin sanottua mikropettämistä on vaikeampaa määritellä.  Hyvä nyrkkisääntö on, että jos toiminnasta tulee syyllinen olo tai viestejä ei voi näyttää kumppanille, on lipsahdettu pettämisen puolelle. Tällä verukkeella ei kuitenkaan voi mielestäni vaatia viestejä näytille, koska jokaisella on oikeus yksityisyyteen. Hankala ilmiö, jossa ratkaisun avain on mielestäni luottamus: täytyy sopia yhdessä, minkälainen somekäyttäytyminen on ok, ja luottaa siihen, että sopimuksista pidetään kiinni. Mitään yleistä pettämisen rajaa on kuitenkin mahdotonta määritellä: toisille esimerkiksi yhteydenpito eksään on ehdoton rajanylitys, toisille taas erittäin normaalia.



Joiltain ihmisiltä unohtuu joskus se, että parisuhteessakin osapuolet ovat kaksi erillistä ihmistä, eivät yksi yhteensulautunut kokonaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka elämä olisi yhteinen, kaiken siinä ei tarvitse eikä missään nimessä kuulukaan olla. Minusta toisella ihmisellä ei pitäisi olla päätäntävaltaa esimerkiksi toisen pukeutumiseen tai rahankäyttöön. Ei ole ok sanella, mitä toinen saa laittaa päälle vaikka juhliin, kuten eräs entinen heilani teki: hän nosti kamalan äläkän, kun lähdin baariin hänen mielestään liian seksikkäänä. Tiedän paljon myös sellaisia pariskuntia, joiden toinen osapuoli pelkää kertoa toiselle mitä on ostanut, koska tietää toisen suuttuvan tai paheksuvan. Ja onpa sellaistakin, että yritetään sanella toiselle koska tämä saa nukkua. Tämä kaikki saatetaan tehdä hyvää tarkoittaen: ehkä ajatellaan, että edistetään toisen hyvinvointia määräämällä tämä syömään terveellisesti, menemään aikaisin nukkumaan ja käyttämällä rahat (määrääjän mielestä) järkevällä tavalla. Loppujen lopuksi tällaisten päätösten tulisi kuitenkin olla aina ihmisten omia. Minusta ei ole oikein sanella, mitä toinen saa tehdä, oli kyse mistä tahansa asiasta. Jos kyseessä on vakava ongelma, kuten päihderiippuvuus tai hengenvaarallinen lihavuus, on oikein ja hyvin toivottavaa yrittää puuttua asiaan ja auttaa toista. Niissäkään tilanteissa toista ei silti voi eikä saa pakottaa mihinkään. Lopulta kyse on siitä, hyväksyykö toisen sellaisena kuin tämä on. Jos ei, on parempi erota.

Omissa suhteissani olen pitänyt nyrkkisääntönä sitä, että rajoitan toista niin vähän kuin mahdollista. En usko suhteen kuitenkaan selviävän ilman minkäänlaisia rajoituksia, tai ainakaan se ei silloin ole sellainen suhde, jonka minä haluan. Rajat ja säännöt on siis hyvä olla, ja niistä keskustelemisen tulisi olla itsestään selvä asia parisuhteessa. Jokainen pari voi sopia säännöt sellaisiksi kuin haluaa, ja jollekin ehkä sopii elää kaikkien tässä tekstissäkin mainittujen rajoitusten mukaan, mutta sellaiset ihmiset lienevät selkeä vähemmistö. Minä uskon, että ihminen ja parisuhde voivat parhaiten silloin, kun suhteessa on selkeästi sovitut mutta kuitenkin suhteellisen vapaat rajat, jotka mahdollistavat kummankin osapuolen elämän myös erillisinä ihmisinä.

Ei kommentteja: