Usein näkee huolestuneita uutisia, joissa kerrotaan, että suomalaiset harrastavat entistä vähemmän seksiä. Mutta mihin tämä väite oikeastaan perustuu? Usein taustalta löytyy erilaisia tutkimuksia ja tilastoja, mutta niitä tulkitessa joskus unohtuu, että seksille on paljon erilaisia määritelmiä. Usein seksillä viitataan pelkkään yhdyntään tai kumppanin kanssa harrastettavaan seksiin, ja seksin vähenemisellä tarkoitetaan yhdyntöjen vähenemistä.
Vaarassa on seksinormi, eivät ihmiset
Tajusin tämän ilmiön, kun luin Helsingin Sanomien artikkelin ”Seksivälineitä on niin helppo ostaa, että siihen liittyy jo riskejä, sanoo tutkija”. Artikkelissa oli haastateltu Samuel Pihaa, joka kuuluu seksivälineiden ostoa tutkivaan ryhmään, mutta on taustaltaan kulutustutkija eikä siis millään lailla relevantti asiantuntija kommentoimaan seksivälineiden vaikutusta ihmisten seksuaaliselle hyvinvoinnille. Sen hän artikkelissa kuitenkin tekee ja esittelee seksivälineiden helpon saatavuuden riskialttiutta kolmesta eri näkökulmasta. Jokainen kolmesta uhkaa kuitenkin enemmän yhdyntäkeskeistä seksinormia kuin seksivälineiden käyttäjiä, vaikka artikkeli niin antaakin ymmärtää.
Seksivälineiden uhka muodostuu Pihan mukaan esimerkiksi siitä, että lelujen helppo saatavuus rikkoo niiden ostamisen ”perussyytä” eli jännityksen tuomista ”arkista seksiä” piristämään. Ilmeisesti mahdollisuus hankkia välineitä helposti altistaa ihmiset kohtalokkaalle kierteelle, jossa uusia välineitä on hankittava jatkuvasti tyydyttämään tarve yhä kovemmalle stimulaatiolle. Perusteluna tälle esitettiin muun muassa se, että BDSM-välineiden menekki on kasvanut. Siinä, että ihminen löytää omat mieltymyksensä seksivälineitä kokeilemalla, ei kuitenkaan ole yhtään mitään negatiivista. Sen voi nähdä pahana asiana ainoastaan silloin, jos ainoaksi normaaliksi seksuaalisuuden toteuttamistavaksi mieltyy parisuhteessa tapahtuva yhdyntä.
Mukaan on tietysti vedetty myös suosikkiperusteluni evoluutiopsykologia. Sen mukaan miehillä ja naisilla on biologisesti erilaiset lisääntymisstrategiat ja se vedetään esiin aina, kun yritetään perustella epätasa-arvoisia seksikäsityksiä, uskomuksia ja käytänteitä. Tutkija Piha spekuloi artikkelissa, että miesten seksivälineiden käyttöön liittyvä häpeä saattaa kummuta siitä, etteivät ”miehet pääse toteuttamaan evolutiivista rooliaan” eli siittämään niin monia naisia kuin mahdollista. Näiltä oman elämänsä evoluutioteoreetikoilta kuitenkin unohtuu usein, että ihmisiä on aina motivoinut seksiin muukin kuin pelkkä lisääntyminen ja maailman vanhin seksivälinekin on 30000 vuotta vanha. Suurin riski ei siis tässä ole seksivälineiden olemassaolo, vaan se, että esihistoriallisina aikoina on ollut ihmisiä, joiden ymmärrys seksin monimuotoisuudesta on ollut laveampi kuin Helsingin Sanomissa aiheesta puhuvalla tutkijalla.
Miksi mitataan yhdyntämääriä?
Seksivälineiden menekin lisääntyminen esitetään artikkelissa myös syynä FINSEX-tutkimushankkeessa todetulle yhdyntöjen vähenemiselle. Pornon ja itsetyydytyksen väitetään vievän ihmisten kiinnostusta yhdynnöistä. Tämä väite on sinänsä mielenkiintoinen, kun mietitään artikkelissa aiemmin todettua havaintoa BDSM-lelujen suosion kasvusta; niitä kuitenkin käytetään pääsääntöisesti kumppanin kanssa. Voisiko yhdyntöjen määrän lasku liittyäkin ennemmin seksitapojen monimuotoistumiseen?
Tilastoja tarkastellessa on hyvä muistaa se, että ne eivät ole objektiivisia vaan joku on valinnut, mitä mitataan ja kysytään. Tutkijoillakin on omat arvonsa ja uskomuksensa, jotka vaikuttavat heidän tutkimustyöhönsä. Tämän totesin, kun katson Mitä mietit, Ronja Salmi -ohjelman jaksoa, jossa Salmi haastattelee FINSEX-hankkeen toteuttajaa Osmo Kontulaa ja yrittää haastaa juurikin tutkimuksen yhdyntäkeskeisyyttä ja heteronormatiivisuutta. Kontulan mukaan esimerkiksi naiset ovat nykyään hyvin ”itsetyydytyskeskeisiä”, koska saavat orgasmeja enemmän suuseksissä kuin yhdynnässä.
Kyselytutkimuksissa, kuten FINSEX, oma muuttujansa on myös kysymysten kieli. Luin itse vuoden 2007 kyselylomakkeen läpi ja huomasin, että siellä käytettiin seksistä hyvin ristiriitaisia käsitteitä. Lomakkeessa on aluksi määritelty hyvin selkeästi erikseen yhdyntä ja sukupuoliyhteys, joka laskee mukaan suu- ja käsiseksin. Kuitenkin lomakkeessa käytetään myös termiä ”sukupuoliyhdyntä”, joka on hyvin harhaanjohtava ja varmasti hämmentänyt kyselyyn vastanneita. Kuinka luotettavia tuloksia saadaan, jos vastaajat eivät ymmärrä kysymyksiä?
Oleellista on mielestäni myös kysyä, miksi on tärkeää mitata yhdyntöjen määrää ja mitä sen ajatellaan kertovan. Usein aiheeseen liittyvä uutisointi antaa sellaisen kuvan, että yhdyntöjen määrä olisi jotenkin suoraan verrannollinen esimerkiksi parisuhteen onnellisuuteen. Tällaisessa oletuksessa vedetään tosi paljon mutkia suoriksi ja unohdetaan, että yhdyntä on vain yksi tapa harrastaa seksiä ja että määrän sijaan onnellisuutta lisää seksin laatu.
Sen sijaan, että mitattaisiin kuukausittaisia penetraatioita, voitaisiin tulevaisuuden seksitutkimuksissa keskittyä tutkimaan enemmän sitä, mitä kaikkea seksi ja seksuaalisuus ihmisille merkitsevät. Tutkimukset ovat myös oiva tapa laajentaa ihmisten seksikäsitystä: kun kyselytutkimuksissa kysyttäisiin johdonmukaisesti myös muusta kuin yhdynnästä, erilaiset seksitavat normalisoituisivat myös niille, joille seksi yhä on pelkkää panemista. Myös seksitutkimuksiin liittyvän uutisoinnin olisi aika alkaa keskittyä siihen, mikä oikeasti on ihmisten seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta oleellista ja luopua penetraationormin pönkittämisestä yleistyksillä ja huonosti perustelluilla väitteillä.
Mietityttääkö seksi tai seksuaalisuus? Varaa aika seksuaalineuvontaan!