Yhteiskunta

Omalla tietämättömyydellä ylpeily on varsin epäseksikästä

29/04/2020 / Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Arvostan älykkyyttä ja fiksuutta erittäin paljon ja uskon, että mitä enemmän asioista tietää, sitä paremmin elämässä pärjää. Siksi olen kovin hämmentynyt siitä, että on olemassa koko joukko ihmisiä, jotka jopa ylpeilevät sillä etteivät jotain tiedä.

Törmäsin ilmiöön ensin Suplasta löytyvässä Uhka vai mahdollisuus-podcastissa, jossa juontajat Lotta Backlund ja Tuomas Nyholm keskustelivat sukupuolitaudeista. Tokihan aihe on lähtökohtaisesti ehkä enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta mielestäni juontajien näkökulma oli silti varsin kyseenalainen: ensin Backlund kuulutti suureen ääneen sitä, että hänellä ei ole ikinä ollut mitään tauteja eikä siis todellakaan tietoa siitä, missä näitä tauteja voisi mennä testaamaan. Nyholm puolestaan pohti, antaako hän itsestään arveluttavan kuvan, jos hän lähetyksessä kertoo tarkempia tietoja siitä, missä testeihin pääsee. Lisäksi kumpikin piti sukupuolitaudin saamista merkkinä siitä, että omissa elämänarvoissa olisi parantamisen varaa: Backlund jopa sanoi, että tartunnan saaneiden tulisi pohtia tarkasta ”kannattaako horoilla niin paljon”. Podcastin tyyli on toki ironisen humoristinen, ja on mahdollista että osa jutuista on heitetty osittain vitsillä, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. Joka tapauksessa maku kyseiseen podcastiin meni kyllä saman tien. En vaan voi ymmärtää sellaista asennetta, että tietämättömyyttä seksitautiasioista pidetään jonakin hyvän ja kunnollisen ihmisen mittarina. Että me, jotka olemme vastuullisesti ottaneet selvää asioista ja huolehtineet omasta ja muiden terveydestä käymällä testeissä, olemme nyt jotenkin arveluttavaa porukkaa. Hohhoijaa. Nämäkin juontajat ovat ihan hyvin saattaneet saada tietämättään jonkun tartunnan ja vaikka levittää sitä eteenpäin, jos eivät ole kerran testeissä käyneet, koska suuri osa taudeista on oireettomia eikä näy tai tunnu päällepäin mitenkään. 

Tästä tuli mieleen eräs poika lukiostani, jonka kanssa jouduin terveystiedon tunnilla tekemään ryhmätyötä seksitaudeista ja joka kieltäytyi osallistumasta työhön, koska hän ei kuulemma tarvinnut tietoa kyseisestä aiheesta mitenkään. Hänestä se oli turhaa, koska hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut tautitartunnan hankkiminen tulevaisuudessa. No eipä varmaan kuulu kenenkään, mutta ihan hyvä niistä on silti tietää: käsittämätöntä, että tällaista asiaa pitää edes sanoa ääneen, niin itsestäänselvää se on. Ymmärrän silti tuon kommentin 17-vuotiaan teinipojan suusta, mutta että aikuiset ihmiset heittävät vastaavaa ja vielä podcastissa, se on jo vähän vastuutonta.

Tällä egyptiläisellä sfinksillä ei ole päätä, mutta se on silti fiksumpi kuin kukaan, jolle tietämättömyys seksitaudeista on joku meriitti.

Toinen vastaavanlainen esimerkki oli joidenkin tuttujeni kanssa käymäni keskustelu seksistä ja seksileluista. Tiedän sen, että joillekin lelut ovat varsin vieras ja oudolta tuntuva asia joka ei omaan seksielämään tunnu istuvan, mutta ilmeisesti joillekin on oikea kunnia-asia olla aiheesta täysin tietämätön. Että eivät kunnon ihmiset tiedä mikä on vibraattori tai mistä seksileluja hankitaan. Ja ehkä rivien välistä oli havaittavissa sellainenkin ajatus, että en tarvitse leluja, koska minulla on mies. Ajatus vaikkapa vibraattorista miehen korvikkeena tuntuu niin vanhanaikaiselta, etten olisi odottanut kuulevani sellaista melkein omanikäiseni ihmisen suusta. Väkisinkin tuli huono fiilis hänen parisuhteensa puolesta, koska tuollainen asenne leluja kohtaan kertoo ehkä jotain myös yleisestä asennoitumisesta seksiin ja seksuaalisuuteen. 

Sama ihminen on puhunut myös siitä, kuinka hän tietää kovin vähän teknologiasta ja somen käytöstä, mutta ei hänen kuulemma tarvitsekaan tietää, koska hänen miehensä onneksi on niin hirveän fiksu ja osaa tehdä koneilla mitä vain. Olen huomannut samanlaista ajattelua muillakin naispuolisilla tutuillani, jotka heittäytyvät joissain asioissa täysin avuttomiksi pikku prinsessoiksi ja odottavat valkoisten ritarien tulevan pelastamaan heidät milloin mistäkin pulasta. Minua ärsyttää sellainen tosi paljon, vaikka tiedänkin olevani itse jopa vähän liian hanakka pärjäämään itse: olen esimerkiksi pahoittanut mieleni joskus siitä, etten tiedä koodaamisesta yhtä paljon kuin poikaystäväni, mikä on hölmöä, koska hän tekee sitä työkseen ja on siis luonnollisesti siinä melkoisesti minua parempi. Että ehkä joissain asioissa voi antaa miehen auttaa, mutta sitä en ymmärrä, että siitä omasta tietämättömyydestä (ja miehen ylivertaisuudesta) huudellaan kovaan ääneen. En minäkään osaa esimerkiksi vaihtaa autonrenkaita, mutta en kuitenkaan mainosta asiaa tai ole osaamattomuudestani ylpeä. Enkä varsinkaan ajattele, että minulla olisi oikeus olla osaamatta sitä tai mitä tahansa muutakaan sen takia, että olen nainen.

Omalla tietämättömyydellä ylpeily antaa mielestäni aika typerän kuvan. Ja minun on vaikeaa arvostaa ketään, joka on ylpeä omasta tyhmyydestään. Eikä kukaan sellainen, joka ylpeilee tietämättömyydellään esimerkiksi seksitaudeista tai mistään muustakaan seksiin liittyvästä, ole mielestäni myöskään kovinkaan kiinnostava tai haluttava seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata, mutta se, ettei tiedä jotain asiaa, ei koskaan ole mielestäni sellainen juttu, jolla kannattaisi ylpeillä. Eikä varsinkaan sellainen, joka tekisi jostakusta toista paremman ihmisen.

ps. jos et halua olla kuten lukiossani ollut poika vaan tahdot asiallista tietoa seksitaudeista, lukaisepa tämä postaukseni aiheesta!

Millainen on hyvä feministi?

29/04/2020 / Yhteiskunta

Feminismi-sanalla on nykyisin jotenkin ikävä kaiku: tuntuu etteivät monet ihmiset mielellään kutsu itseään feministeiksi, vaikka feminismin arvoja kannattaisivatkin. Luulen, että se se johtuu osittain siitä, että feminismiin liittyy kaikenlaisia kummallisia stereotypioita, että pitäisi olla jotenkin tietynlainen tai tietyn näköinen. Tein aiheesta videon, jossa pohdiskelen muutamia yleisimpiä stereotypioita.

Videolla esittämäni näkemykset ovat toki omiani eivätkä edusta mitään ”virallista” kantaa, mutta kuten videollakin totean, feministit eivät ole mikään yksittäinen yksimielinen ryhmä jolla olisi joku yksi virallinen näkemys, vaan itseään feministeiksi kutsuvat ihmiset voivat ajatella monista asioista hyvin eri tavoilla. Yksi videolta uupumaan jäänyt näkökulma on esimerkiksi perinteisen tasa-arvoon pyrkivän feminismin ja modernimman intersektionaalisen feminismin ero: intersektionaalinen feminismi ottaa perinteistä enemmän kantaa myös esimerkiksi rodullistettujen ihmisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioihin. Katson itse kannattavani myös intersektionaalisen feminismin arvoja ainakin jossain määrin, mutta tavallaan hieman karsastan kyseistä porukkaa siksi, että he ovat usein juuri niitä kaikesta triggeröityviä mielensäpahoittaja-nillittäjiä, joiden kanssa on tosi vaikeaa tulla toimeen. Eiväthän nämä mitään helppoja ja simppeleitä juttuja ole. Katsokaa video ja kertokaa mitä mieltä olette: kutsutteko te itseänne feministeiksi, ja jos ette, miksi? Tässä vielä Apu-lehden artikkeli perinteisen ja intersektionaalisen feminismin yhteentörmäyksistä: Feministinen puolue edustaa uutta feminismiä, joka joidenkin feministien mielestä pettää naiset. Mistä kaikessa on kyse?

Voiko nainen olla kaunis ja vakavasti otettava samaan aikaan?

29/04/2020 / Yhteiskunta

Olin kirjoittanut tästä aiheesta jo aikaisemmin mutta jättänyt tekstin luonnoksiin, kun en tuntunut sillä hetkellä löytävän oikeita sanoja. Sitten toimittaja Ina Mikkola kirjoitti tämän kolumnin Ylelle ja vei jalat suustani. Noh, great minds think alike vai miten se sanonta menee. Mikkola sai aika hyvin sanottua kolumnissaan sen mitä itsekin olin ajatellut sanoa, mutta katsotaan jos saisin lisättyä siihen vielä jotain. Kolumnissaan Mikkola kirjoitti siis siitä, kuinka naiset joskus leimataan ulkonäkönsä perusteella tyhmiksi tai pinnallisiksi eikä kauniita naisia pidetä uskottavina tai vakavasti otettavina. Mietin itse aihetta reilu viikko sitten ollessani katsomassa erään naispuolisen tekno-dj:n keikkaa, kun tuli siinä yhtäkkiä mieleen kuinka hullun paljon duunia sekin muija on saanut tehdä päästäkseen siihen pisteeseen missä nyt on. Menestyväksi dj:ksi ja musatuottajaksi kun ei ihan kuka tahansa pääse, eikä naiseus ole sillä tiellä varsinaisesti mikään valttikortti. Naispuoliset djt joutuvat todistelemaan taitojaan tuplasti miehiä enemmän, koska heidät helposti mielletään vain näteiksi koristeiksi jotka ovat päässeet dj-hommiin pelkän ulkonäkönsä perusteella. Sama kuvio toistuu joka puolella yhteiskunnassa: kaunis nainen ei voi olla uskottava asiantuntija, koska kaikki takertuvat vaan siihen ulkonäköön eikä muulle jää tilaa.

Voiko fishnetit jalassa olla uskottava?

Mikkola itse on hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä, sillä hän on hyvin näyttävä nainen upeine vintagevaatteineen ja suurine nutturoineen. Voin vain kuvitella millaisia ennakkoluuloja hän kohtaa jatkuvasti toimittajan työssään, ja hän itsekin mainitsi kolumnissaan siitä, kuinka ihmiset usein luulevat häntä pinnalliseksi ja hieman tyhmäksi. Jostain syystä kauneus, tyyli ja omasta ulkonäöstä välittäminen poissulkevat mahdollisuuden olla älykäs ja osaava, tai ainakin monelle tuntuu olevan hankalaa sellaista yhdistelmää käsittää. Nainen voi olla vaikka minkä alan asiantuntija, hänet voidaan silti niputtaa ulkonäön perusteella epäuskottavaksi, eikä hänen sanomisiaan oteta vakavasti. Sitten kun saman asian tulee sanomaan joku kaljuuntuva ukko puku päällä, niin johan menee sanoma perille. Ja naisen ei tarvitse edes olla mitenkään huomiota herättävän näköinen, uskottavuusongelmia voi olla minkä näköisellä tahansa. Nainen tuntuu aina olevan joko liian nuori tai vanha, liian laiha tai lihava, liikaa tai liian vähän meikkiä, liian lyhyt hame tai liian tylsä asu, väärän väriset hiukset tai ruman malliset kengät. Mikään noista asioista ei ole millään lailla relevantti minkään asiantuntijuuden kannalta. Nainen saa kritiikkinsä myös ulkonäön haukkumisen muodossa: häntä ei kritisoida asiantuntijana sanomistensa perusteella, vaan kommentoidaan ulkonäöllisiä seikkoja ja huoritellaan. Naiset myös seksualisoidaan miehiä herkemmin: vai kuinka monta raiskausuhkausta luulette esimerkiksi Juha Sipilän saaneen?

Toki sama ilmiö pätee joissain tilanteissa myös toisinpäin. Monilla naisvaltaisilla aloilla miehet ovat sen verran harvinainen vähemmistö, ettei heitä välttämättä pidetä vakavasti otettavina työntekijöinä. Esimerkiksi varhaiskasvatus voi olla sellainen ala, jossa naisia pidetään luotettavampina ja asiantuntevampina kuin miehiä, koska perinteisesti naisten ajatellaan osaavan hoitaa lapsia miehiä paremmin. Tässä ei ole siis kyse pelkästään ulkonäöstä, vaan ihan jo siitä millaisiksi ja minkä näköisiksi miellämme tiettyjen alojen asiantuntijat. Mikkola mainitsi kolumnissaan saavansa kommentteja siitä ettei ”näytä toimittajalta”, eli ilmeisesti stereotyyppinen toimittaja ei mielissämme ole vintagemekkoihin ja rusetteihin pukeutuva nainen. Kaunista naista tai naista ylipäätään ei välttämättä mielletä myöskään esimerkiksi politiikan tai talouden asiantuntijaksi, joka vaikeuttaa melkoisesti niillä aloilla toimivien naisten työtä. Asenteissamme on siis parantamisen varaa, jotta voisimme laajentaa käsitystämme asiantuntijuudesta ja siitä, miltä ammattitaitoinen ja asiantunteva ihminen näyttää. On myös kiinnostavaa, kuinka seksuaalisuus ja ammattitaito ovat jotenkin toisensa poissulkevia asioita. Varsinkin jotkut vähänkin poikkeavammat mieltymykset asettavat kyseenalaiseksi henkilön kyvyn toimia melkein missä tahansa työssä. Hyvä esimerkki on myös arkaluontoinen kuvamateriaali somessa, joka voi oikeasti olla este työnsaannille: huolimatta siitä, että jollain bikinikuvilla tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä työntekijä vai ei. Ihminen tuskin on työssään yhtään sen parempi tai huonompi, vaikka tykkäisikin esimerkiksi tulla sidotuksi tai laittaa itsestään alastonkuvia nettiin. Sama koskee myös pukeutumista: asiantuntijuus ei siitä vähene, vaikka asiantuntijalla olisikin päällään hieman lyhyempi hame tai tyköistuvampi pusero, mutta jotenkin sellaiset vaatteet kuitenkin vähentävät sen asiantuntijalausunnon arvoa. Kannatan toki kyllä asiallista pukeutumista työtilanteissa, mutta mites jos sattuu olemaan vaikka nyt dj: pitääkö keikoillekin pukeutua jakkupukuun, jotta seksikäs asu ei vie huomiota musiikilta? Onneksi on Ina Mikkolan kaltaisia naisia, jotka ovat mallina meille muille ja raivaavat omalla esimerkillään tietä kohti maailmaa, jossa asiantuntijuus ei katso ulkonäköä tai sukupuolta.

Mistä tätä vihapuhetta oikein tulee

29/04/2020 / Yhteiskunta

Yksi uusimmista blogilöydöistäni, Iidan matkassa, on ollut viime aikoina suuri puheenaihe blogimaailmassa. Blogin kirjoittaja Iida nimittäin kertoi hiljattain blogissaan olevansa raskaana, ja että isävaihtoehtoja hänen lapselleen on kaksi. Iidaa haastateltiin hänen tilanteestaan myös Helsingin Sanomiin, ja artikkelin ilmestymisen jälkeen hän on saanut osakseen melkoisen palautevyöryn, josta ihan kaikki ei ole ollut sitä mukavinta luettavaa. Jotkut kommentit ovat suoraan sanottuna niin ala-arvoisia, että alkaa oikein kuvottaa. Muutamia kommentteja luettuani nousi mieleeni kaksi kysymystä:

1. Miten kenenkään mielestä voi olla oikein tai hyvä idea haukkua jotakuta typeräksi huoraksi ja suunnilleen toivoa hänen lapsensa kuolemaa? Mitä ihmettä täytyy päässä olla vialla että niin haluaa tehdä?

2. Kuinka on mahdollista, että tällaisesta asiasta nousee vielä vuonna 2018 näin suuri haloo?

Iida kertoi siis avoimesti eräässä blogipostauksessaan harrastaneensa saman kuukauden aikana seksiä kahden eri miehen kanssa, eikä ole varma kumpi on lapsen isä. Tämä fakta, että hänellä on ollut kuukauden sisällä kaksi eri seksikumppania, on monen kommentoijan mielestä törkeää huoraamista ja tekee Iidasta aivan kelvottoman äidin. Häntä haukutaan jakorasiaksi, kiertopalkinnoksi, huoraksi, lutkaksi. Sen takia, että hän nyt sattui tapaamaan kuukauden aikana kaksi kiinnostavaa miestä, joiden kanssa halusi mennä sänkyyn. Joissain kommenteissa häntä on syytetty myös miesten hyväksikäyttäjäksi ja vihjailtu, että ehkäisyn pettäminen olisi hänen oman vastuuttomuutensa ja huolimattomuutensa ansiota.

Ihmettelen välillä missä tynnyrissä tällaisia kommentteja viljelevät tyypit ovat oikein kasvaneet, kun heiltä on jäänyt huomaamatta, että enää ei eletä keskiajalla ja nykyään naisetkin saavat vapaasti panna vaikka kymmentä miestä viikossa jos siltä tuntuu. Se ei tee kenestäkään prostituoitua tai millään lailla epäkelpoa ihmistä, eikä missään nimessä varsinkaan huonoa vanhempaa. Hämmästyttää myös se, miksi ehkäisyn pettäminen laitetaan kokonaan Iidan syyksi, sillä onhan hänen seksikumppaneillaan ollut aivan yhtäläinen vastuu huolehtia asiasta. Eikä tuollaiset asiat välttämättä ole kenenkään vika, mikään ehkäisy ei ole sataprosenttisen varma ja vahinkoja voi sattua kenelle vaan. Ei se ole mikään merkki vastuuttomuudesta tai typeryydestä.

Monia tuntuu ärsyttävän Iidan tilanteessa eniten se, että hän kertoo siitä avoimesti blogissaan ja Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän on kuulemma jo pilannut lapsensa elämän huutelemalla koko maailmalle kuinka hänen lapsensa on vahinko ja isästä ei ole varmuutta, ja omassa huomionkipeydessään tuominnut lapsensa ikuiseen kurjuuteen ja surkeaan elämään. Myös isäehdokkaiden oikeuksia on puolustettu ahkerasti ja peräänkuulutettu heidän yksityisyydensuojaansa, vaikka Iida ei olekaan heistä kertonut blogissaan juuri mitään. Joidenkin mielestä kuitenkin jo se, että Iida kertoi ettei toinen isäehdokkaista ole kiinnostunut olemaan mukana lapsen elämässä, on jo liian yksityiskohtainen paljastus jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia isäehdokkaan elämään. Ja tietysti myös se, että Iida on avautunut blogissaan aikaisemminkin henkilökohtaisista asioistaan, kuten rintojen kehityshäiriöstä ja deittailusta, on ihmisten mielestä super ärsyttävää ja tyrkkyä huomion kerjäämistä.

En voisi olla enempää eri mieltä näiden ihmisten kanssa, sillä se, mitä Iida tekee, on todella tärkeää. Koko tämä hänen tilanteestaan noussut kohu on erinomainen osoitus siitä, kuinka tärkeää tällaisestakin asiasta on keskustella, kun se ilmiselvästi on edelleenkin jonkin sortin tabu. Minun on vaikea käsittää, kuinka Iida näillä kirjoitteluillaan voisi pilata lapsensa elämän. Perheitä on nykyisin niin paljon erilaisia, ettei yksinhuoltajaäidin kanssa asuminen ole mikään syy koulukiusaamiseen, enkä usko kenenkään maailman menevän siitä hajalle vaikka saisikin kuulla olevansa vahinko, jos kuitenkin saa kokea olevansa rakastettu ja toivottu syntymänsä jälkeen. Ja mitä tulee isäehdokkaiden yksityisyyteen, ehkei olisi kannattanut käyttäytyä kusipäisesti ja kieltäytyä osallistumasta lapsensa elämään jos ei halua sellaista tietoa kuulutettavaksi koko kansalle.

Yksi huvittavin juttu Iidan saamissa kommenteissa on muuten se, kun hänen lastaan haukutaan äpäräksi. Nyt ei olla Game of Thronesissa, äpärälapsista ei ole puhuttu enää vuosikausiin, ja eikös se muutenkin tarkoita lasta joka on syntynyt avioliiton ulkopuolella? Eikö siinä tapauksessa melkoisen suuri osa nykyisin syntyvistä lapsista ole äpäriä, kun niin moni hankkii lapsia jo ennen naimisiin menoa tai ei mene naimisiin ollenkaan? Mikäköhän muinaissuomen sanakirja kädessä nämä kommentoijat ovat juttujaan kirjoittaneet, kun käyttävät näin vanhentunutta sanastoa.

Kaiken kaikkiaan en käsitä sitä, miksi tämä asia kohahduttaa niin paljon. Tai siis, mitä se näiden kommentoijien pyllyä kutittaa, jos joku jossain saa lapsen ja kirjoittaa siitä blogiinsa? Miksi siitä täytyy vetää litra herneitä nokkaan? Taitaa olla niin, että Iida tarjoaa näille öyhöttäjille hyvän kohteen purkaa omaa pahaa oloaan, ja he sitten lastaavat kaiken oman päänsisäisen paskansa näihin Iidalle syytämiinsä kommentteihin. Minusta tuntuu tosi pahalta Iidan puolesta, sillä hänen tilanteensa ei todellakaan ole helppo eivätkä tällaiset lyttäyskommentit varmaankaan kauheasti hänen fiilistään paranna. En voi muuta kuin nostaa hattua hänen rohkeudelleen ja sille, että hän kirjoittaa avoimesti tästä kaikesta siitä huolimatta, vaikka arvasi varmasti jo etukäteen saavansa siitä paskaa niskaan. Hänellä on todella selkärankaa seistä omien valintojensa takana, ja mielestäni hän on myös toiminut oikein kaikkia tilanteen osapuolia kohtaan. On upeaa, ettei hän suostu häpeämään, eikä siihen mitään syytä olisikaan, vaikka nämä huutelijat toista mieltä ovatkin.

Tsemppiä Iidalle! <3

Iidan matkassa-blogi

Naistenpäivä joka päivä

08/03/2021 / Yhteiskunta

Eilen oli naistenpäivä. En saanut kukkia, suklaata tai oikeastaan mitään muitakaan huomionosoituksia. Kulutusjuhlapäivä tästä naistenpäivästäkin on tehty, vaikka se onkin ovelasti naamioitu naisia ”voimaannuttavaksi” ja ylistäväksi päiväksi. Hienoa sinänsä, mutta sitä ihmettelen, miksi näin on vain yhtenä päivänä vuodessa, ja kaikki muut päivät ovat enemmän tai vähemmän miestenpäiviä. Silloin eletään miesten määrittelemässä maailmassa, jossa naiset ovat jatkuvan paineen ja tarkastelun alaisena, mutta eivät koskaan onnistu toimimaan oikein. Oli miten päin tahansa, aina löytyy valittamisen aihetta.

Jos nainen pukeutuu tiukkoihin tai paljastaviin vaatteisiin, hän on lutka, huora, siveetön. Mutta jos pukeutuu löysiin ja peittäviin asuihin, ei ole tarpeeksi naisellinen tai seksikäs. Seksistä nauttiva ja sitä haluava nainen on likainen nymfomaani. Ei vaimoainesta. Nainen, joka ei pidä seksistä tai anna sitä helposti, on pihtari ja frigidi. Ei vaimoainesta. Jos nainen raiskataan, se on hänen oma vikansa, koska hän kuitenkin provosoi vaatteillaan ja ihan tahallaan joi itsensä humalaan, vaikka tiesi riskit. Eikä varmaan edes tapellut kunnolla vastaan. Seksuaaliseen häirintään tai ahdisteluun puuttuva nainen on tylsä tosikko, jolla on hiekkaa pillussa ja huumorintaju kadoksissa.

Jos nainen haaveilee avioliitosta ja lapsista, hän on katala akka, joka yrittää saada miehen ansaan. Jos nainen ei haaveile avioliitosta tai lapsista, hän on kummallinen luonnonoikku. Jos nainen haluaa jäädä hoitamaan lapsiaan kotiin, hän on laiska yhteiskunnan rahoilla elävä lurjus. Jos nainen haluaa mennä töihin ja laittaa lapsensa hoitoon, hän on itsekäs ja huono äiti, jonka lapsista tulee isona häiriintyneitä nuorisorikollisia, koska eivät saaneet olla pienenä äidin kanssa kotona.

Jos nainen korottaa ääntään ja ilmaisee vahvoja mielipiteitä, hän on valittava ja nalkuttava ämmä. Aina ne naiset jaksavatkin jäkättää joka asiasta. Jos nainen puolustaa aktiivisesti omia oikeuksiaan ja vaatii parempaa kohtelua, hän on aggressiivinen, rettelöivä ja huonosti käyttäytyvä ”feminatsi”. Jos nainen ei puolusta oikeuksiaan, hän on vain ”tyypillinen heikko ja tyhmä naisihminen”, joka saa syyttää matalasta palkastaan vain itseään, kun ei viitsi edes yrittää muuttaa asioita.

Tiedoksi vaan, ettei mikään viiden euron tulppaanikimppu tai suklaalevy kerran vuodessa ihan riitä pitämään meitä tyytyväisenä, kun vuoden jokaisena päivänä saa kohdata tällaisia asenteita. Hyvää naistenpäivää kaikille, niin naisille, miehille kuin muillekin! Virallisesti se oli eilen, minun mielestäni joka ikinen päivä, niin kauan että tasa-arvo saavutetaan myös asennetasolla ja sukupuolta juhlistavat päivät ovat pelkkä huvittava historiallinen ilmiö.

Miksi julkaisen paljastavia kuvia somessa

29/04/2020 / Keho & hyvinvointi, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Vähäpukeisten kuvien postaaminen sosiaaliseen mediaan herättää jostain syystä kovasti paheksuntaa ja ihmettelyä. Moni ajattelee, että kuvilla yritetään hakea huomiota ja pönkittää omaa olematonta itsetuntoa, ja että itsevarmat ihmiset eivät koe tarvetta esitellä vartaloaan julkisesti netissä. Paljon varoitellaan myös siitä, että paljastavat kuvat voivat levitä ties minne, tai päätyä mahdollisten työnantajien käsiin ja sitä kautta vaikeuttaa työnsaantia. Itse en juurikaan välitä muiden paheksunnasta, tämä blogi on itsessään kaiken maailman siveyspoliiseille ja moraalinvartijoille niin liikaa ettei pari alusvaatekuvaa paljoa hetkauta, mutta koska jotkut niitäkin varmaan ihmettelevät, kerron teille nyt neljä perustelua sille miksi julkaisen niitä blogissani ja blogini Instagram-tilillä. 1. Tykkään ottaa itsestäni kuvia, joissa näytän hyvältä. Niitä katsomalla voi sellaisina ”olen maailman rumin ja läskein ja ällöttävin ihminen”-päivinä palauttaa mieleen, että oikeastaan olenkin ihan hyvä. Sovellan vähän kuin voimauttavan valokuvauksen periaatteita itseeni, kun mietin mielessäni eri tyyppisiä kuvia joissa haluaisin olla. Samaa voisi tietysti tehdä peittävämminkin pukeutuneena, mutta rumaläskiangstipäivinä sellaiset eivät ajaisi asiaansa yhtä hyvin. 2. Pidän huomiosta. En pahastu yhtään siitä, että vähäpukeiset kuvani saavat tykkäyksiä ja kehuja Instagramissa. Ja ihan maalaisjärjelläkin jo voi päätellä, että jos tavoitteena on saada lisää näkyvyyttä blogille ja Installe ja tietyntyyppiset kuvat tuovat lisää tykkäyksiä ja seuraajia, kannattaa ehkä postata vastaavia kuvia jatkossakin. Haluan toki että blogiani seurataan kirjoittamieni tekstien, ei kuumien kuvien takia, mutta jos kerta jotain ruisleipää ja autonrenkaitakin myydään seksillä, miksi ei seksiblogia? 3. Runkkaamisen tiedetään mm. pienentävän miehillä eturauhassyövän riskiä, ja vastuullisena seksologian ammattilaisena haluan tietty kantaa korteni kekoon yleisen seksuaaliterveyden hyväksi. Blogini Instaa seuraa (seuraajamäärään nähden) suurehko joukko n. 18-30-vuotiaita miehiä, joten tarjoan heille mielelläni eettisten periaatteiden mukaan tuotettua visuaalista stimulaatiota kyseisen terveysteon suorittamisen avuksi. No ei vaan, seksuaalinen kiihottaminen ei ole kuvieni pointti, mutta en minä siitä pahastu, jos joku minun kuvilleni runkkaa. Siitä vaan, kiva jos voin olla avuksi.

Kunnon hardcore-pornoa nämä kuvani, eikö. Kukkahattutätejä hirvittää.

4. Koska haluan. Mitä sanomista kenellekään pitäisi siihen olla, jos minä valitsen laittaa itsestäni nettiin kuvan, jossa poseeraan pikkarit jalassa tai rintavako näkyen? En riko mitään lakeja tai sääntöjä tai hyvän maun rajaa. On tietysti ikävämpi juttu, jos joku pahoittaa mielensä kuvistani niin että lopettaa blogini seuraamisen, vaikka – kuten alussa mainitsin – niin ajattelevat tuskin lukisivat blogiani muutenkaan. Miten blogi- ja Instagram-paljasteluni sitten liittyy kehopositiivisuuteen? Minusta olennaisesti, koska kuvien postaaminen vahvistaa omaa positiivista käsitystäni kehostani, ja luonnollisesti kuvien saamat tykkäykset ja kommentit vahvistavat sitä vaan lisää. Muun muassa edellisen postauksen kuvien ottaminen sai minut taas paljon paremmalle fiilikselle omasta kropastani, sain ikään kuin ”todisteita” itselleni siitä, että olen hyvä tällaisena. Kuvani saattavat joillekuille näyttäytyä pelkkänä herutteluna, koska en ole ylipainoinen eivätkä vähäpukeisuuteni sen vuoksi ole erityisen rajoja rikkovaa tai kantaaottavaa. Halusinkin tällä tekstillä yrittää jotenkin tuoda ilmi, että kuvilla on itselleni toisenlainenkin merkitys kuin huomion hakeminen, jos se ei kuvistani muuten välity. Nämä kuuluisat herutuskuvani löytyvät Instagramista nimimerkillä @teekutsuillablogi. ps. En ole huolissani siitä, että kuvani päätyisivät työnantajieni käsiin ja saisin sen takia potkut tai joku työpaikka jäisi saamatta. En edes haluaisi olla töissä sellaisessa paikassa, jossa vielä vuonna 2018 arvosteltaisiin työntekijän pätevyyttä sen perusteella, kuinka paljon vaatteita hänellä on jossain kuvassa päällä. Ja sitä paitsi, tämä blogi olisi siinä tilanteessa varmasti paljon kuvamateriaalia raskauttavampi tekijä..

Miehet, puhukaa toisillenne

29/04/2020 / Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Olen saanut kunnian kuulla henkilökohtaisia salaisuuksia varsin monelta mieheltä. Minusta lähtee varmaan jotain avaudu minulle-viboja, kun olen varsin usein päätynyt juhlissa ja illanvietoissa tilanteisiin, jossa minulle entuudestaan tuntemattomat miehet alkavat varsin lyhyen keskustelun jälkeen kertoa itsestään asioita, joita he eivät ole paljastaneet aikaisemmin kenellekään. Olen toki ollut varsin otettu siitä, että minut on koettu luotettavaksi henkilöksi jolle voi puhua, mutta samaan aikaan vähän on huolettanut se, miksi nämä miehet ovat kertoneet asiansa minulle, tuntemattomalle ihmiselle, eivätkä esimerkiksi omille ystävilleen.

Miesten vaikeudet tunneilmaisussa ja vaikeista asioista puhumisessa tuntuvat olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Ainakin yksi syy siihen on vallitseva (ja virheellinen) käsitys siitä, että herkkyys ja tunteiden näyttäminen ovat feminiinisiä ominaisuuksia ja siksi miehille heikkouden osoituksia. Kavereiden keskenkään ei välttämättä juuri keskustella mistään kovin syvällisestä, vaan hyvienkin kavereiden välillä saattaa olla pientä kilpailua siitä kenellä menee parhaiten, kuka on kovin panomies ja kenellä on isoin muna auto. Tai vaikka ei olisikaan mitään kilpailua, niin siltikään ei oteta puheeksi mitään tunnepuolen asioita, koska ei tiedetä miten tai pelätään että kaverit pitävät sitä outona. Joillain on sen ison kaveriporukan sisällä sentään yksi tai muutama läheisempi ystävä, joiden kanssa voi syvällisistäkin asioista jutella, ja toisilla on naispuolisia kavereita sitä varten, mutta paljon on niitäkin, joilla ei kerta kaikkiaan ole ketään, jolle tuntuisi luontevalta puhua avautua. Niinpä niistä tunteista puhutaan sitten jollekin randomille bileissä, ja luonnollisesti kännissä, koska selvin päin ei uskalla.

Mikään pakko tunteista ei tietenkään ole puhua, eikä kaikilla ole siihen tarvettakaan. Moni mies vetoaakin siihen, ettei vaan koe mitään tarvetta märehtiä ja velloa tunteissa kun on parempaakin tekemistä, mutta uskallan veikata, että heistä suurin osa on todennäköisesti vaan tukahduttanut tunteitaan niin kauan ettei enää edes huomaa niiden olemassaoloa. Niinhän siinä nimittäin käy, tunteet on pakko tukahduttaa, kun niiden purkamiselle ei löydy sopivaa kanavaa. Se on kuitenkin hieman vaarallista, koska helposti käy niin, että kun tunteita pitää sisällään tarpeeksi kauan, ne räjähtävät jossain vaiheessa kovalla paineella ulos. Pahimmassa tapauksessa tuloksena on kouluampujia ja massamurhaajia, lievemmissä tapauksissa ihan vaan miehiä, joiden parisuhteet eivät ota toimiakseen. Tunneilmaisun vaikeudet, tunteiden tukahduttaminen ja myöhempi räjäyttäminen kumppanin päälle eivät nimittäin ole hyviä rakennuspalikoita avoimuuteen ja keskusteluun perustuvaan parisuhteeseen.

En minä väitä, että ainoa oikea tapa pärjätä elämässä on itkeä joka ilta ja jauhaa koko ajan jotain tunteellista liibalaabaa, mutta minusta omista tunteista ja tuntemuksista puhuminen on aika olennainen osa ihan perus sosiaalisia taitoja. Pitää osata sanoa, jos joku asia ärsyttää tai ei tunnu hyvältä, koska siitä kertominen on ainoa tapa saada asiaan muutos.  Jotkut asiat ovat toki sellaisia, ettei niille vaan voi tehdä mitään, mutta niidenkin aiheuttamista negatiivisista tunteista kannattaa puhua, koska – nyt seuraa suuri salaisuus, valmistautukaa – joskus pelkkä puhuminen helpottaa. Ihan oikeasti, uskokaa tai älkää, varsin usein huonot fiilikset muuttuvat vähemmän huonoiksi ihan vaan sillä, että vähän valittaa jollekulle. Sama toimii myös toisin päin, eli positiiviset tunteet tuntuvat entistäkin paremmilta silloin, kun ne jakaa jonkun toisen kanssa.

Minä ja ystäväni jaamme toisillemme kaikki elämän isommat ja pienemmät ilot ja surut. Puhumme päivittäin siitä, miltä asiat meistä tuntuvat, eikä se ole mitään syvällistä avautumista, ihan peruskuulumisia vain. Puhun myös poikaystäväni ja miespuolisten kavereideni kanssa samalla tavalla vaikkapa siitä, mikä on päivän aikana ollut kivaa ja mikä on ärsyttänyt tai harmittanut. Jostain syystä miehet keskenään eivät kuitenkaan välttämättä samalla tavalla puhu, vaan heidän päivittäinen kommunikaationsa on lähettää toisilleen meemikuvia. Ei ole mitenkään outoa miehille palata kaveriporukassa vietetyn illan jälkeen kotiin tietämättä toistensa viimeaikaisista kuulumisista yhtään sen enempää kuin ennen illanviettoa, koska koko ilta puhutaan vaan kaljasta ja pelaamisesta. Kärjistetty esimerkki, mutta tunnen miehiä, jotka oikeasti tekevät näin. Mikä ihme siinä siis on, että naisten kanssa miehet puhuvat kyllä, mutta toistensa seurassa sitä suuta ei saada auki?

Miesten tunneilmaisu on toki huomattavasti paremmalla tasolla kuin vaikkapa 50 vuotta sitten, eli suunta on todellakin oikea. Tyttöystäville, vaimoille tai muille naisille osataan jo puhua, joten voisikohan seuraava askel olla se, että pystyttäisiin puhumaan myös kavereiden kanssa. Sillä vaikka minusta onkin mukavaa olla niin monen silmissä niin luottamuksen arvoinen tyyppi, että minulle uskoudutaan täysillä heti ensitapaamisella, haluaisin kuitenkin käyttää bileiltani mieluummin bilettämiseen kuin siihen, että kuuntelen tuntikausia jonkun randomin avautumista naisongelmistaan. Niiden avautumisten kuunteleminen on ystävien tehtävä.

Pohdin tätä samaa asiaa reilut kaksi vuotta sitten tässä tekstissä, kun kahden miehen kyvyttömyys keskustella keskenään aiheutti sarjan kummallisia väärinymmärryksiä. Varsinkin tällaisissa tilanteissa ihmettelen suuresti, kuinka vaikeaa se puhuminen voi ihan oikeasti olla..

Nälkäiset naiset baareissa

29/04/2020 / Seksuaalisuus, Yhteiskunta

#MeToon vastareaktiona kuului monelta taholta älähdyksiä että entäs miehet. Niin, se onkin varsin hyvä pointti, sillä vaikka seksuaalista häirintää toteuttavat useimmiten miehet, kyllä naisetkin osaavat. Idea tähän tekstiin syntyi erään kaverini kokemusten pohjalta. Kuulemma varsinkin baareissa ja ihan erityisesti opiskelijabileissä on liikkeellä niin nälkäisiä naisia että heikompaa hirvittää, ja minua alkoi toden totta kauhistuttaa kuunnellessani hänen kokemuksiaan. Kyselin hieman ympäriinsä ja selvisi, että varsin monella miehellä on samanlaisia kokemuksia. Olen varsin hämmentynyt siitä, kuinka joku oikeasti kehtaa käyttäytyä siten kuin nämä naiset kuulemissani tarinoissa ovat käyttäytyneet. Siis huhhuh, melkein menetin hetkeksi uskoni naissukupuoleen.. Naisten tekemää häirintää tapahtuu todennäköisesti paljon myös esimerkiksi työpaikoilla, mutta kaikki kuulemani tarinat tapahtuivat baariolosuhteissa tai muuten alkoholin vaikutuksen alaisena, joten keskityn tässä nyt erityisesti siihen baarihäiriköintiin. Kuulemani mukaan naiset häiriköivät miehiä baareissa muun muassa näin: – Kouritaan tai puristellaan pepusta tai munista, tungetaan kättä housuihin, istutaan syliin väkisin

”Muutaman kerran joku tullut puristamaan suoraan perseestä ja myös muutaman kerran joku vierestä vaan kourinut munia samantien.”

– Suorat ehdotukset, kuten ”sä tuut meille tänään yöks” ilman mitään edeltävää keskustelua

”Sillon kun tein poken hommia, varsinkin vanhemmat naiset tuli hieromaan rintalihaksia jne, ja ehdottelemaan kaikennäköistä.”

– Käsketään ostamaan juotavaa

”Pari kertaa myös randomisti on tullut vaatimaan et ostan juoman, niille tosin oon nauranu päin naamaa.”

”Kukaan ei koskaan ollut kerjännyt pienemmillä paikkakunnilla juomista, mutta helsingissä tulee aina muutama neitokainen ilmaisten juomien perässä..”

– Vedetään herneet nenään jos mies ei lämpene lähestymisyritykselle, ruvetaan raivoamaan tai valehdellaan portsarille että kyseinen mies on ahdistellut kyseistä naista

”On ollut lääppimistä, aggressiivisuutta siitä jos en ole ollut kiinnostunut, homottelua jos en ole huomioinut ja sit et kaveri on hyökännyt mun kimppuun sanallisesti kun en ole ollut kiinnostunut sen kaverista.”

”On (häiritty/ahdisteltu) ja sitten kun tähän ei kiinnitä huomiota, niin suuttuneet vallan hitosti.”

(Sitaatit Jodelin Kysy miehiltä-kanavalla aloittamastani keskustelusta, jossa tiedustelin miesten kokemuksia baareissa tapahtuvasta häirinnästä.)

kuva täältä

En käsitä, kuinka mikään noista yllämainituista on kenenkään mielestä järkevää toimintaa. Siis kenelle tulee edes mieleen työntää käsi jonkun tuntemattoman housuihin? Tai miten joku kehtaa mennä sanomaan täysin tuntemattomalle ihmiselle että sä ostat mulle nyt juoman tai että sä tuut meille tänään yöksi, ja sitten vielä suuttua jos toinen ei suostu? Ovatko nämä naiset kerta kaikkiaan vaan niin kännissä, että järki katoaa päästä, vai mistä näitä ideoita oikein tulee? Okei, voin ehkä jollain tasolla ymmärtää että tarpeeksi vahvassa humalatilassa voi tuntua mahdottomalta pitää näppejä erossa jostain upeasta uroksesta, mutta kuten moni meistä naisista varsin hyvin tietää, lantion alueelle suuntautuvat puristelut ja lääppimiset eivät ole varsinaisesti se juttu joka saisi kiinnostuksen heräämään. Toisaalta olen myös kuullut joidenkin miesten sanovan, ettei heitä haittaisi ollenkaan jos joku nainen tulisi puristelemaan heidän persettään tai vehkeitään, kunhan vain lämmittäisi kätensä kunnolla ennen kuin työntää ne housujen sisään. Ehkäpä nämä lääppijänaiset ovat sitten siinä uskossa että kaikki miehet tykkäävät puristeluista, kun ovat kuulleet jonkun yksittäistapauksen näin sanovan. Minusta kuitenkin näissä jutuissa pitäisi olla samat säännöt kaikille sukupuolesta riippumatta, kehollinen itsemääräämisoikeus kuuluu myös miehille baareissa, halusivat he sitä tai eivät: joten jos me vaadimme miehiä olemaan lääppimättä ja puristelematta naisia, täytyy naistenkin olla tekemättä niin miehille. (Oikeastaan tämä koskee taas ihan kaikkia ihmisiä sukupuoleen katsomatta. Hitto vie kun näistä teksteistäni tulee jatkuvasti niin cisnormatiivisia, täytyy oikeasti petrata sen suhteen jatkossa.) Syy, miksi jotkut miehet suorastaan toivoisivat joutuvansa häirinnän kohteeksi, on varmaankin se että naisten tekemä häirintä on kuitenkin suhteellisen harvinaista. Näin yleisesti ottaen baareissa vallitsee pitkälti naisten markkinat, eli ei tarvitse nähdä juurikaan vaivaa saadakseen miehen kiinnostumaan itsestään. Ilmeisesti jotkut ajattelevat, että siihen riittää kun vaan kävelee miehen luo ja ilmoittaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jotkut varmaan ovatkin ihan myytyä miestä kun nainen sillä lailla kertoo mitä haluaa, mutta toiset toivoisivat ainakin jonkunlaista keskustelua ennen sitä. Koska vastoin yleistä oletusta ihan kaikki miehet eivät halua panna kaikkea mikä liikkuu, vaan toiset haluavat jonkinlaista taustatietoa, esimerkiksi nimen, ennen panohommiin ryhtymistä. Ei siis ole ollenkaan huono idea naiseltakaan mennä yksinkertaisesti esittäytymään ja muuten vaan juttelemaan ennen niihin suoriin ehdotuksiin siirtymistä, koska sillä pääsee todennäköisemmin haluttuun lopputulokseen, vaikka vaatiikin ehkä inan verran enemmän vaivaa.

kuva täältä

Juoman tarjoaminen on aika perinteinen miesten peliliike, mutta ei oikein aja asiaansa päinvastoin käännettynä. Ilmaisen juoman kärttäminen ei ole hurmaavaa tai seksikästä, ei vaikka sen tekisi tissit tyrkyllä ja huulet viettelevästi mutrulla. Sehän on käytännössä sama kun menisi pyytämään että heitäpä mulle kymppi rahaa. Eihän se ilmaise kiinnostusta kyseiseen henkilöön mitenkään, vaan pelkästään halua hyötyä tästä taloudellisesti. Jos mieleen ei kerta kaikkiaan juolahda mitään muuta keskustelunavausta kuin juomatarjous, voi itse tarjoutua ostamaan miehelle juotavaa. Sillä saattaa nimittäin tehdä oikeasti vaikutuksen. #MeToon yhteydessä oli paljon puhetta siitä, missä menee flirttailun ja ahdistelun ero ja uskaltaako tässä nyt enää lähestyä ketään ettei vahingossa ahdistele. Minusta olennainen pointti sen eron tekemisessä on siinä, miten käyttäytyy siinä vaiheessa kun toinen ilmaisee, että oma käytös on epätoivottua. Jos ihminen menee pokaamaan toista ja toinen antaa pakit, tilanne ei ole ahdistelua jos toinen pakit saatuaan hyväksyy tappionsa ja häipyy. Ahdistelua siitä tulee silloin, jos ei lopeta toimintaansa silloin kun toinen sitä pyytää. Miehille on oman kokemukseni mukaan aika tyypillistä jäädä vonkaamaan ja inttämään, yrittämään jollain väsytystaktiikalla saada nainen antamaan periksi. Naiset taas ilmeisesti ottavat rukkaset pahasti itseensä ja sen sijaan, että perääntyisivät tilanteesta viileästi, järjestävät hirveän kohtauksen. Siinä on baari-ilta aika äkkiä pilalla kun joutuu selvittelemään jotain turhaa draamaa täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, joka on liian keskenkasvuinen hyväksymään, ettei kaikkea voi aina saada. Vielä varmemmin se on pilalla siinä vaiheessa, jos nainen uskottelee portsarille että mies onkin se ahdistelija ja väärintekijä, ja tulee heitetyksi ulos sen takia, ettei lämmennyt jonkun humalaisen random pimun lähestymisyrityksille. Tällaisten tilanteiden takia onkin olennaista puhua naisten tekemästä häirinnästä, jotta emme vierittäisi syyllisyyttä miesten ylle tapauksissa, joissa mies ei ole tehnyt mitään väärää. Ja kyllä, minusta on ihan selvää häirintää pilata toisen baari-ilta esittämällä tästä valheellisia syytöksiä. Todella syvältä ripuloivasta perseestä että joku tekee noin. Meidän naisten olisi hyvä tunnustaa, että tässä asiassa olemme varsin etuoikeutettuja: meitä ehkä häiritään enemmän, mutta me myös voimme häiritä ja ahdistella miehiä ilman että kukaan silmiä räpäyttää. Mutta on erittäin kaksinaismoralistista vaatia miehiä olemaan ahdistelematta jos naiset saavat tehdä sitä rauhassa. Niin voitaisiinko vaan sopia, ettei kukaan ahdistele ketään, niin ei tarvitsisi tästä asiasta enää paasata. Tässä kuukauden takaiset postaukseni #MeToo-kampanjasta ja seksuaalisesta häirinnästä sekä argumenteista, joita esitettiin #MeToo-kampanjaa vastaan.

Saanko panna sua?

29/04/2020 / Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Seksi on sellaista toimintaa, jonka pitäisi aina perustua kaikkien siihen osallisina olevien suostumukseen. Mainitsin suostumuksen (consent) ohimennen pari viikkoa takaperin tässä seksuaalista häirintää käsittelevässä postauksessani, josta löytyy käsitettä hauskalla selkeällä tavalla teen avulla avaava video. Teekutsut, kuten seksi, ovat asioita, joihin ryhtyessä pitäisi ensin olla varma myös siitä, että kaikki osapuolet ovat halukkaita, eikä teetä tai vaikkapa munaa saa työntää kenenkään kurkkuun jos toinen ei sitä halua. Tässä toinen erittäin hyvä video suostumuksesta, jossa demonstroidaan hyvin sitä miltä suostumus tai sen puute näyttää ja kuulostaa tositilanteessa.

Videosta käy hyvin ilmi se, että suostumus on varsin helppo varmistaa niin, että yksinkertaisesti kysyy toiselta haluaako hän seksiä vai ei. Toimivaa, ja varsinkin ekoilla kerroilla jonkun kanssa on erittäin hyvä idea kysyä ensin, että saako suudella tai muuten koskettaa. Ehkä siinä seksitilanteessa tarvitse kysyä sanallista suostumusta jokaiseen asiaan (esim. saanko koskea tähän, entä tähän, entä näin, tykkäätkö tästä; ei sellaista jaksa kukaan), mutta on hyvä tarkkailla toisen kehonkieltä ja kysyä onko kaikki ok jos näyttää siltä ettei toinen ihan hirveästi nauti. Jostain syystä sen ein sanominen joskus ei nimittäin ole ihan helppoa, ei kehtaa tai halua tuottaa toiselle pettymystä tai mitä ikinä, mutta ei se halukkaampi osapuolikaan välttämättä saa seksistä kauheasti irti jos toinen näyttää koko ajan siltä että on juuri purskahtamaisillaan itkuun. Mutta jos toinen ensin kysyy onko kaikki ok, voi olla helpompaa sanoa, että tuo ei tunnu hyvältä tai ei juuri nyt huvita.

Videossa tuotiin hyvin esiin myös sitä, että ei todellakin tarkoittaa ei, ja jos toinen sanoo ei, on epäreilua yrittää vongata ja painostaa toista muuttamaan mieltään. Kyllähän se harmittaa, kun itsellä on jäätävä panetus päällä ja toinen kieltäytyy, mutta se täytyy vaan kestää, toista ei voi pakottaa. Kenellekään ei ole mitään velvollisuutta harrastaa seksiä kenenkään kanssa, ei vaikka olisi luvannut niin aikaisemmin päivällä tai vaikka minuutti sitten, mieltään saa muuttaa. Joidenkin on vaikea ymmärtää sitä, että ei tarkoittaa ei myös siinä vaiheessa, kun on lähdetty vaikka treffeiltä tai baarista siinä yhteisymmärryksessä että kohta pannaan. Sellaisessa tilanteessa sen ein sanominen muuten onkin tosi vaikeaa, kun tulee just se fiilis ettei oikein kehtaa enää kieltäytyä vaikka ei haluttaisikaan. Oman humalatilansa keskeltä olisi hyvä vähän tarkkailla sitä toista ja koittaa kehonkielestä päätellä onko toinen vielä messissä siinä seksi-ideassa vai ei, niin ei vahingossa aiheuta toiselle jotain elinikäistä traumaa panemalla tätä vahingossa väkisin.

kuva täältä

Suostumusta on siis aina hyvä tiedustella, mutta mitäs jos se kysely ja varmistaminen menee ihan överiksi? Haluthan siinä lähtee, jos toinen kysyy viisitoista kertaa että onko nyt hyvä ja haluatko varmasti. Olen aikaisemminkin maininnut täällä blogissakin siitä, etten kestä yhtään miehiä jotka kohtelevat naista sängyssä kuin Englannin kuningatarta, eli ovat liian varovaisia, kysyvät luvan ihan kaikkeen ja ehdottavat asennonvaihtoakin kohteliaan herrasmiesmäisesti. Tykkään enemmän sellaisesta rajummasta ja intohimoisemmasta meiningistä, että mies vaan tulee ja ottaa eikä turhia kysele, enkä tietääkseni ole yksin mielipiteeni kanssa. Tämänkin asian voi siis vetää överiksi, mutta tässä, niin kuin monessa muussakin jutussa, kultainen keskitie toimii parhaiten. Ehkä yksi tiedustelukerta toisen halukkuudesta riittää, ei tarvitse joka välissä kysyä uudestaan, vaan tarkkailla vaan sitä kehonkieltä. Mitä tulee niihin rajumpiin juttuihin, sellaisista mieltymyksistä on ihan hyvä keskustella etukäteen. Ei tosin ole ihan helppoa esittää kohteliaasti pyyntöä siitä, että haluaisi toisen kiskovan hiuksista ja läpsivän perseelle..

Kunnon BDSM-sessioissa suostumus-keskustelut käydään usein etukäteen niin, että kaikki osalliset tietävät mitä tuleman pitää ja voivat antaa suostumuksensa siihen. Varsinkin kaikenlaisissa dom/sub-asetelmissa (toinen dominoi, toinen alistuu) alistuvan osapuolen täytyy antaa suostumuksensa etukäteen, koska koko juttu menee hieman pilalle jos dom alkaa kysellä kesken piiskaamisen, että onko nyt hyvä. Tai no, voi kysellä, mutta se pitää sitten tehdä siihen rooliin ja tilanteeseen sopivalla tavalla. BDSM-leikeissä on kuitenkin yleensä käytössä turvasana, jonka avulla voi helposti pyytää toista hidastamaan tai lopettamaan. Turvasanan sanomisen jälkeen tilanteen täytyy loppua välittömästi siihen. Tällaiset sopimukset ovat juuri se juttu mikä erottaa BDSM:n pahoinpitelystä: ihmisen sitominen tai ruoskiminen voi olla hauska seksileikki kun kumpikin sitä haluaa, mutta heti kun suostumusta ei ole, se muuttuu pelkäksi väkivallaksi. Siksi siinä on todella tärkeää, että aina on olemassa pakotien mahdollisuus turvasanan muodossa.

Turvasana pitäisi olla käytössä myös ihan tavallisessa seksissä. Tai no, onhan meillä turvasana, ei. Sen pitäisi tarkoittaa sitä, että nyt tilanne loppuu, kun toinen ei sitä halua. Valitettavasti monelta on mennyt ohi tämän universaalin turvasanan merkitys, ja sen ajatellaan tarkoittavan ehkä, luultavasti tai oikeasti haluan mutta esitän vaikeasti tavoiteltavaa. Ei tarkoita, ei on ei, se tarkoittaa ei. Paitsi BDSM-leikeissä ei välttämättä, sellaisessa eitä voi tarkoittaa esimerkiksi kääpiödinosaurus tai ilmalämpöpumppu. Keksin nuo päästäni, saa vapaasti käyttää turvasanoina.

Tässä vielä lista tilanteista, joissa seksiä ei pidä mennä harrastamaan, oli suostumus annettu tai ei:

– toinen on niin kännissä, ettei pysy omilla jaloillaan tai oksentaa sisuksiaan pellolle

– toinen on sammunut tai nukkuu (paitsi jos ihminen nimenomaan sanoo, että haluaa tulla herätetyksi esimerkiksi suihinotolla, mutta silloinkin pitää lopettaa, jos toinen heti herättyään sanoo ei)

– olet auktoriteettiasemassa toiseen nähden, esimerkiksi opettaja, valmentaja, työnantaja, esimies tai muu vastaava, ja on olemassa riski, että ihminen suostuu seksiin kanssasi vain siksi, että pelkää työpaikan menettämistä/arvosanojen putoamista tms.

– toinen on alle 16-vuotias: vaikka olisi kuinka kypsän näköinen ja himokas 14-vuotias, niin ei kannata panna, rikos se on silti.

Kiitos, olen puhunut. Muistakaa, että ei on ei, ja toisinaan myös liikennevalotolppa voi olla ei. (Kääntykää vaan puoleeni, jos oma luovuutenne turvasanojen keksimisessä tyrehtyy.)

Tässä vielä vanhat postaukseni seksialoitteen tekemisestä, seksistä ja alkoholista sekä epäonnistuneesta tunnelmanvirityksestä ensimmäiseen suudelmaan.