Seksuaalisuus

Omalla tietämättömyydellä ylpeily on varsin epäseksikästä

Arvostan älykkyyttä ja fiksuutta erittäin paljon ja uskon, että mitä enemmän asioista tietää, sitä paremmin elämässä pärjää. Siksi olen kovin hämmentynyt siitä, että on olemassa koko joukko ihmisiä, jotka jopa ylpeilevät sillä etteivät jotain tiedä.

Törmäsin ilmiöön ensin Suplasta löytyvässä Uhka vai mahdollisuus-podcastissa, jossa juontajat Lotta Backlund ja Tuomas Nyholm keskustelivat sukupuolitaudeista. Tokihan aihe on lähtökohtaisesti ehkä enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta mielestäni juontajien näkökulma oli silti varsin kyseenalainen: ensin Backlund kuulutti suureen ääneen sitä, että hänellä ei ole ikinä ollut mitään tauteja eikä siis todellakaan tietoa siitä, missä näitä tauteja voisi mennä testaamaan. Nyholm puolestaan pohti, antaako hän itsestään arveluttavan kuvan, jos hän lähetyksessä kertoo tarkempia tietoja siitä, missä testeihin pääsee. Lisäksi kumpikin piti sukupuolitaudin saamista merkkinä siitä, että omissa elämänarvoissa olisi parantamisen varaa: Backlund jopa sanoi, että tartunnan saaneiden tulisi pohtia tarkasta ”kannattaako horoilla niin paljon”. Podcastin tyyli on toki ironisen humoristinen, ja on mahdollista että osa jutuista on heitetty osittain vitsillä, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. Joka tapauksessa maku kyseiseen podcastiin meni kyllä saman tien. En vaan voi ymmärtää sellaista asennetta, että tietämättömyyttä seksitautiasioista pidetään jonakin hyvän ja kunnollisen ihmisen mittarina. Että me, jotka olemme vastuullisesti ottaneet selvää asioista ja huolehtineet omasta ja muiden terveydestä käymällä testeissä, olemme nyt jotenkin arveluttavaa porukkaa. Hohhoijaa. Nämäkin juontajat ovat ihan hyvin saattaneet saada tietämättään jonkun tartunnan ja vaikka levittää sitä eteenpäin, jos eivät ole kerran testeissä käyneet, koska suuri osa taudeista on oireettomia eikä näy tai tunnu päällepäin mitenkään. 

Tästä tuli mieleen eräs poika lukiostani, jonka kanssa jouduin terveystiedon tunnilla tekemään ryhmätyötä seksitaudeista ja joka kieltäytyi osallistumasta työhön, koska hän ei kuulemma tarvinnut tietoa kyseisestä aiheesta mitenkään. Hänestä se oli turhaa, koska hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut tautitartunnan hankkiminen tulevaisuudessa. No eipä varmaan kuulu kenenkään, mutta ihan hyvä niistä on silti tietää: käsittämätöntä, että tällaista asiaa pitää edes sanoa ääneen, niin itsestäänselvää se on. Ymmärrän silti tuon kommentin 17-vuotiaan teinipojan suusta, mutta että aikuiset ihmiset heittävät vastaavaa ja vielä podcastissa, se on jo vähän vastuutonta.

Tällä egyptiläisellä sfinksillä ei ole päätä, mutta se on silti fiksumpi kuin kukaan, jolle tietämättömyys seksitaudeista on joku meriitti.

Toinen vastaavanlainen esimerkki oli joidenkin tuttujeni kanssa käymäni keskustelu seksistä ja seksileluista. Tiedän sen, että joillekin lelut ovat varsin vieras ja oudolta tuntuva asia joka ei omaan seksielämään tunnu istuvan, mutta ilmeisesti joillekin on oikea kunnia-asia olla aiheesta täysin tietämätön. Että eivät kunnon ihmiset tiedä mikä on vibraattori tai mistä seksileluja hankitaan. Ja ehkä rivien välistä oli havaittavissa sellainenkin ajatus, että en tarvitse leluja, koska minulla on mies. Ajatus vaikkapa vibraattorista miehen korvikkeena tuntuu niin vanhanaikaiselta, etten olisi odottanut kuulevani sellaista melkein omanikäiseni ihmisen suusta. Väkisinkin tuli huono fiilis hänen parisuhteensa puolesta, koska tuollainen asenne leluja kohtaan kertoo ehkä jotain myös yleisestä asennoitumisesta seksiin ja seksuaalisuuteen. 

Sama ihminen on puhunut myös siitä, kuinka hän tietää kovin vähän teknologiasta ja somen käytöstä, mutta ei hänen kuulemma tarvitsekaan tietää, koska hänen miehensä onneksi on niin hirveän fiksu ja osaa tehdä koneilla mitä vain. Olen huomannut samanlaista ajattelua muillakin naispuolisilla tutuillani, jotka heittäytyvät joissain asioissa täysin avuttomiksi pikku prinsessoiksi ja odottavat valkoisten ritarien tulevan pelastamaan heidät milloin mistäkin pulasta. Minua ärsyttää sellainen tosi paljon, vaikka tiedänkin olevani itse jopa vähän liian hanakka pärjäämään itse: olen esimerkiksi pahoittanut mieleni joskus siitä, etten tiedä koodaamisesta yhtä paljon kuin poikaystäväni, mikä on hölmöä, koska hän tekee sitä työkseen ja on siis luonnollisesti siinä melkoisesti minua parempi. Että ehkä joissain asioissa voi antaa miehen auttaa, mutta sitä en ymmärrä, että siitä omasta tietämättömyydestä (ja miehen ylivertaisuudesta) huudellaan kovaan ääneen. En minäkään osaa esimerkiksi vaihtaa autonrenkaita, mutta en kuitenkaan mainosta asiaa tai ole osaamattomuudestani ylpeä. Enkä varsinkaan ajattele, että minulla olisi oikeus olla osaamatta sitä tai mitä tahansa muutakaan sen takia, että olen nainen.

Omalla tietämättömyydellä ylpeily antaa mielestäni aika typerän kuvan. Ja minun on vaikeaa arvostaa ketään, joka on ylpeä omasta tyhmyydestään. Eikä kukaan sellainen, joka ylpeilee tietämättömyydellään esimerkiksi seksitaudeista tai mistään muustakaan seksiin liittyvästä, ole mielestäni myöskään kovinkaan kiinnostava tai haluttava seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata, mutta se, ettei tiedä jotain asiaa, ei koskaan ole mielestäni sellainen juttu, jolla kannattaisi ylpeillä. Eikä varsinkaan sellainen, joka tekisi jostakusta toista paremman ihmisen.

ps. jos et halua olla kuten lukiossani ollut poika vaan tahdot asiallista tietoa seksitaudeista, lukaisepa tämä postaukseni aiheesta!

Omalla tietämättömyydellä ylpeily on varsin epäseksikästä Read More »

Kun mieli haluaa, mutta kroppa ei kiihotu

Välillä on sellaisia päiviä, iltoja ja öitä, kun mielessäni haluaisin seksiä tosi paljon, mutta vartaloni ei ole yhtään samalla aallonpituudella. Jotenkin se viesti kiihottumisesta ei vaan mene aivoista eteenpäin, eikä kropassa tapahdu mitään. Erilaiset kiihottumisen ja laukeamisen vaikeudet ovat esimerkiksi yksi tavallisimmista seksuaalineuvontaan tai -terapiaan hakeutumisen syistä, joten yksin en tilanteessani ole, vaikka kohdallani tilanne ei olekaan niin dramaattinen, että kaipaisin siihen ammattilaisen apua. Inhottavalta se silti tuntuu, kun oma kroppa ei tottele tai toimi niin kuin pitäisi, vaikka sitä sattuisikin vain silloin tällöin.

Kuten olen täälläkin aikaisemmin kertonut, nuorempana käyttämäni e-pillerit vähensivät seksihaluni melkoisen minimaalisiksi. Niiden vuoksi limakalvoni olivat kuivat kuin hiekkapaperi ja kostuminen oli todella vaikeaa. Niinpä joka ikisellä seksikerralla jännitin vain sitä, pystynkö kostumaan tarpeeksi vai en, ja jos se ei tapahtunut tarpeeksi nopeasti, aloin heti soimata itseäni epäonnistumisesta. Sellaiset ajatukset eivät varsinaisesti innostaneet ryhtymään petipuuhiin, vaan saivat minut enemmänkin välttelemään niitä, ettei taas tarvitsisi epäonnistua. Onneksi tilanne helpottui huomattavasti hankkiuduttuani pillereistä eroon, ja vielä enemmän sitten kun erosin eksästäni ja innostuin sinkkuvuosieni aikana seksistä aikaisempaa enemmän. Nykyään saatan kiihottua jo pelkästä katseesta tai halauksesta niin paljon, että pikkarit melkein kastuvat läpi. Mutta toisinaan sitten tuntuu, että joku hermoyhteys kropassa pätkii ja pahasti, kun jalkojen välissä ei vaan tapahdu mitään, vaikka mieli olisikin kiimainen kuin nuori jänis. Tunnen itseni varsin kädettömäksi näissä tilanteissa erityisesti siksi, että niitä sattuu kuitenkin suhteellisen harvoin ja ne tuntuvat siksi niin oudoilta. Toisaalta hyppään aika nopeasti myös siihen epäonnistumisen pelon moodiin, eli ahdistun jos kostumisessa joskus kestääkin tavallista kauemmin, ja alan ajatella että minussa on jotain vikaa. Teen siis pahimman mahdollisen virheen, ja sen sijaan että yrittäisin rentoutua ja vaikka ajatella jotain kiihottavia ajatuksia, mieleni täyttävät vain hirveät suorituspaineet. Yritän suurin piirtein puristaa kosteuspisaroita väkisin pillustani ulos, vaikka tiedänkin ettei sellainen ole mahdollista. Että näin, suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja seksuaalineuvojalla pyörii päässä ne täsmälleen samat huonot kelat kuin asiakkaillakin.

Sama ongelma liittyy myös laukeamiseen. Pystyn useimmiten tulemaan suht helposti, mutta toisinaan sitä huippua ei vaan tule, vaikka toinen tekisi mitkä temput ja kieputtaisi kieltään helikopterin lailla klitoriksen päällä samalla käsillään seisten. Nämä pulmat kun liittyvät nimenomaan niihin tilanteisiin, joissa harrastan seksiä jonkun toisen kanssa, koska itsekseni saan orgasmin joka kerta ja useimmiten melkein liiankin helposti (olisi kiva nautiskella pidempään, mutta en malta). Toisen ihmisen kanssa laukeaminen on hieman suuremman työn takana, vaikka ei mitään sirkustemppuja vaadikaan. Välillä otan vaan hirveän stressin siitä, jos orgasmini antaa odottaa itseään erityisen kauan. Että jos se toinen nyt hyvää hyvyyttään viitsii vaikkapa nuolla pilluani, niin olisihan se nyt epäkohteliasta jättää tulematta tai pidätellä toista työn touhussa kohtuuttoman kauan. Näitä keloja päässään pyöritelleet tietänevät hyvin, että jos on olemassa takuuvarma keino olla saamatta orgasmia, se on tämä. Kiirehtiminen ja suorituspaineet ovat maailman epäkiihottavimpia ajatuksia. Välillä on sitten vaan sanottava toiselle etten pysty nyt tulemaan, vaikka tekisi mitä.

Kostumisongelmaan auttaa onneksi liukkari, ja sen avulla saa toisinaan vauhtia omienkin lemmennesteiden virtaukseen. Liukkari pelastaa erityisesti kuivakat kännipanot, kun kostuminen on nestehukan vuoksi melkoisen mahdotonta. Mutta liukkarissa on kaksi ongelmaa: toki se liukastaa, mutta samalla ei tapahdu muita kiihottumiseen kuuluvia asioita, kuten klitoriksen turpoamista, joka sitten vaikeuttaa orgasmin saamista. Ja toisaalta se, että kumppani on kovin herkkä tarttumaan liukkaripulloon, voi voimistaa sitä epäonnistumisen fiilistä. Tuntuu ettei jotenkin saisi edes mahdollisuutta syttyä ja kiihottua omaan tahtiin, vaan toinen vaan ottaa liukkarin kehiin kun ei jaksa odotella. Että ei sekään ole mikään oikotie onneen, vaikka toisinaan onkin ihan kiva lisävaruste.

Olen huomannut, että mitä kiihottuneempi olen, sen helpompi minun on saada orgasmi (no shit Sherlock). Kiihottuneisuuteen taas vaikuttaa miljoona asiaa, kuten vireystila, vuorokaudenaika, kuukautiskierron vaihe, nälkä, jano, kylläisyys, humalatila, planeettojen asennot ja valtion poliittinen ilmapiiri. Kaksi viimeistä ehkä muita vähemmän, mutta ymmärtänette pointin. Kumppanin tekniikka vaikuttaa ehkä luultua vähemmän, vaikka ihan onneton räpeltäminen ei riitä orgasmiin hyperkiimaisenakaan, mutta iso tekijä kuivuuden muuttamisessa kosteikoksi on kyllä se, mihin ja millä tavalla toinen koskee. Muun muassa tässä postauksessa esittelen muutaman hyvän perusohjeen pillun kanssa toimimiseen, joita noudattamalla ei voi mennä kovin pahasti pieleen, vaikka sattuisikin olemaan sellainen hieman hitaammin syttyvä tapaus.

Nihkeintä näissä kiihottumisen ja laukeamisen vaikeuksissa ovat kuitenkin ne suorituspaineet, vaikka tiedostaisikin että joskus ihan luonnollisista ja normaaleista syistä saattaa kestää vähän kauemmin. Kaikki järkisyyt vaan unohtuvat, ja sen sijaan että tosiaankin vaan yrittäisi rentoutua ja päästä tunnelmaan, mielessä pyörii vaan se, että nyt on pakko kiihottua ja pakko tulla. Luulen, että se liittyy ainakin omalla kohdallani vahvaan tarpeeseeni miellyttää toista: en halua olla vaivaksi, vaan tahdon että toinen nauttii. Unohtuu vaan se, että useimmiten se toinenkin haluaa saada minut nauttimaan, ja mielellään vähän näkee vaivaakin sen eteen. Toisaalta se toisen miellyttämisintokin saattaa aiheuttaa suorituspaineita, kun tuntuu ikään kuin pakollista laueta ihan vaan siksi, ettei toinen pahoittaisi mieltään. Kuulemma tuota esiintyy varsinkin miehillä, kun heillä orgasmin saamisen hankaluudet ovat kai jokseenkin harvinaisempia kuin naisilla, ja sen vuoksi heidän naispuoliset seksikumppaninsa ottavat herkästi itseensä jos eivät saakaan miestä tulemaan. Ja olen minäkin muutaman miehen mielen pahoittanut sillä, etten ole saanut orgasmia heidän käsittelyssään. Niinpä olen muutaman kerran vaan alkanut itkeä lohduttomasti miehen pää jalkovälissäni, kun en ole pystynyt tulemaan ja olen pelännyt loukkaavani miestä sen sanomalla. Miettikää nyt miten älytöntä, itkeä nyt sitä että pahoittaa jonkun mielen siitä ettei itse saa orgasmia! Eihän sen niin pitäisi mennä.

Itseäni ainakin auttaisi sellaisen ajatuksen muistaminen, ettei seksi ole suoritus eikä siinä tarvitse olla nopea. Minulla ja meillä kaikilla muillakin on oikeus nauttia siitä kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin omaa kroppaa kuunnellen. Mitenköhän saisin sen pidettyä mielessä seuraavan kerran, kun ajatukset meinaavat lipsahtaa itsesyytösten ja suorituspaineiden puolelle? Pitäisikö tehdä aiheesta vaikka joku sisustusjuliste, jonka voisi ripustaa johonkin näköetäisyydelle sängystä, olisikohan siitä apua?

Tässä vielä loppukevennykseksi kuva, jonka pointtina on, että aina ei pysty tulemaan, vaikka jalkojen välissä sykkisi millainen tykki. Hehheh.

ps. Nyt kun tänne asti jo pääsit, niin lukaisepa samaan syssyyn myös tämä orgasmiaiheinen vanha postaukseni!

Kun mieli haluaa, mutta kroppa ei kiihotu Read More »

10 asiaa, jotka haluaisin sanoa nuoremmalle itselleni

Tänään on syntymäpäiväni, jihuu! Tai oikeastaan se kyllä vähän ahdistaa, vanheneminen ei tunnu enää tässä iässä niin kauhean kivalta, vaikka vielä aika nuori olenkin. Mutta ei nyt lipsuta ikäkriisin puolelle vaan käännetään tilanne positiiviseksi: tässä 26 vuoden kypsässä iässä olen ehtinyt jo kokea yhtä sun toista, ja olen ainakin vähän viisaampi kuin esimerkiksi kaksikymppisenä. Olen oppinut paljon elämästä ja ihmissuhteista, suurimman osan kantapään kautta, ja toivoisinkin että olisin osan oppimistani asioista tiennyt jo silloin nuorempana. Niinpä teen teille lukijoille palveluksen ja annan teille pari neuvoa, jotta ette ehkä sortuisi samoihin mokiin ja virheisiin kuin minä.  (Vaikka uskonkin kyllä siihen, että virheistä oppii ja niitä pitää tehdä jotta osaisi jatkossa toimia paremmin, muttei sitä isovarvasta tarvitse silti ihan jokaiseen lipastonkulmaan potkaista.) 1. Et todennäköisesti tule raskaaksi, vaikka unohtaisitkin yhden tai kaksi e-pilleriä silloin tällöin. Ole huolellinen ehkäisyn kanssa, mutta säästä itsesi ennenaikaiselta harmaantumiselta äläkä murehdi turhaan jokaista kertaa, kun raskautumiseen on olemassa puolikkan prosentin mahdollisuus. Ja kyllä, raskausoireita voi tulla pelkästään siitä, että panikoit. 2. On huono idea jättää sheivaamatta siksi, että sen varjolla pidättäytyisit esimerkiksi seksistä ensitreffeillä tai yhden illan ihmeen kanssa. Se ei onnistu, löydät vain itsesi säätösi kylppäristä kaivamassa epätoivoisesti kylppärin kaappeja sheivaushöylää etsien. 3. Sovi Tinder-treffit johonkin helposti tunnistettavaan paikkaan, missä ei normaalisti seisoskele porukkaa. Treffikumppani on helpompi tunnistaa, jos hän on ainoa kyseisessä paikassa seisoskeleva ihminen.

4. Jos tapaat vaikka baarissa kivan tyypin, pyydä hänen numeronsa, älä pelkästään anna omaasi hänelle. Näin pallo ensimmäiseen yhteydenottoon on sinulla, etkä joudu odottelemaan toiselta viestiä ja valvomaan öitä miettien, kirjoititkohan numerosi sittenkin väärin kun tyypistä ei ole kuulunut mitään. 5. Älä pane tuntematonta paljaalla, vaikka tämä kuinka sanoisi olevansa tauditon. Tauteja saattaa nimittäin kantaa tietämättäänkin, varsinkin jos testeissä käyminen on laiminlyöty. Ps. Käy niissä testeissä, saat mielenrauhan. 6. Seuraa kuukautiskiertoasi! Nykyään siihen on olemassa vaikka mitä puhelinappejakin, mihin voi kirjata vuotopäivät ja muut oireet ja jotka ennustavat seuraavien kuukautisten alkamisajan. Kiertoa seuraamalla huomaa helposti, miten kierron vaiheet vaikuttavat mielialaan tai vaikka seksihaluihin. Superkätevää ja mielenkiintoista. 7. Jos haluat yövieraita, jotka tulevat kylään toistekin, hanki vähintään 120cm leveä sänky, mielellään isompikin. Kapeassa yhden hengen sängyssä nukkuminen kahdestaan jonkun kanssa on ihan perseestä. 8. Skippaa Tinderissä tyypit, joiden kaikki kuvat ovat selfieitä. Erittäin epäilyttävää. 9. Älä stalkkaa eksiä somessa. Tai älä seuraa eksiä somessa ollenkaan, miksi turhaan kiduttaa itseään?  Poikkeuksena toki ne eksät, joiden kanssa on hyvät välit eikä selvittämättömiä asioita. Sellaisia voi seurata ihan rauhassa. 10. Älä pelkää sanoa mitä haluat. Jos haluat parisuhteen, sano se. Jos haluat vain säätää, sano se. Jos haluat naimisiin ja lapsia, sano sekin, ehkei ihan ekoilla treffeillä, mutta aika pian sen jälkeen. Jos et sano mitä haluat, tuskin myöskään saat sitä. Hyvää syntymäpäivää minä! Tässä aikaisemmat synttäripostaukseni: Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25 Vanha ja viisas 24-vuotias

10 asiaa, jotka haluaisin sanoa nuoremmalle itselleni Read More »

11 Never have I ever-seksijuttua

En ole koskaan eli Never have I ever-peli on ehdoton suosikkiajanvietteeni bileissä. Ainoa ongelma on, että useimmiten häviän, koska olen tehnyt niin paljon kaikenlaista. Nyt paljastan kuitenkin 11 asiaa, joita en ole koskaan tehnyt!

En ole koskaan…

… pannut julkisessa vessassa. Enkä usko tähän olevan tulossa muutosta, varsinkaan mikään kymppikerho ei todellakaan houkuttele. Ihmettelimme juuri viikonloppuna poikaystäväni kanssa sitä, kuinka kiimainen pitää olla, jotta päätyy panemaan esimerkiksi Onnibussin tulitikkuaskin kokoiseen vessaan.

… omistanut dildoa. Varsin turhia kapistuksia, pärjään mainiosti kahdella vibraattorillani.

… pannut bileissä. Paitsi kotibileiden päätyttyä, kun muut juhlijat olivat jo sammuneet.

… niellyt kokonaista spermalastia. Mälli kuuluu samaan kategoriaan kuin maksalaatikko, homejuusto ja sienet, ei vaan mene alas. Tosin sieniä olen yrittänyt viime aikoina opetella syömään, joten tilanne saattanee muidenkin aineksien kohdalla muuttua.

… unohtanut ketään menneistä seksikumppaneistani. Paitsi kun yritän miettiä päässäni listaa heistä, unohdan joka kerta jonkun, mutta joka kerta eri tyypin. Ehkä olisi pitänyt tehdä joku Excel-taulukko.

… lähettänyt kenellekään alastonkuvaa itsestäni. Alusvaatekuvia joo, mutta en mitään sen kummempaa.

… hävennyt fantasioitani. Nuorenakin pidin niitä vain jännittävinä, ja hyvä niin, koska kenenkään fantasioissa ei ole mitään hävettävää!

… tehnyt mitään seksuaalista toisen naisen kanssa. Kännipusuja ja satunnaisia tissinpuristeluja ei lasketa.

… haaveillut seksistä kavereideni poikaystävien kanssa. Tai ehkä jonkun puolitutun, mutta lähimpien ystävieni poikaystävät eivät fantasioissani esiinny.

… hävennyt seksikumppaneideni määrää. Paria poikkeusta lukuunottamatta hyviä ja hyödyllisiä kokemuksia kaikki, miksi niitä häpeilisin?

… ollut kunnolla sidottuna.Vähän kiinnostelisi kyllä.

Harmi vaan etteivät ne kaverinikaan, joiden kanssa yleensä tätä pelaan, ole tehneet näistä jutuista kovin montaa, joten en voi käyttää näitä voittaakseni heidät.

11 Never have I ever-seksijuttua Read More »

Pääsiäisen herkullisin kattaus on tässä

Yhteistyössä Amor.fi Kuten viime viikolla kerroin, sain Amor.fi-mielihyväyrityksestä testattavaksi ison kasan seksileluja ja muita välineitä nautinnollisiin hetkiin. Pääsiäisenä yleensä maistuu mämmi ja lammaspaisti, mutta tässä olisi astetta makoisampi vaihtoehto pääsiäisaterialle: kolmen ruokalajin illallismenu, jonka alkuruoka sopii maltillisille nautiskelijoille, pääruoka hieman villimmille tapauksille ja jälkiruoka asiaan paneutuneemmille seksihurjastelijoillekin. Postauksen lopusta löytyy aiheeseen liittyvä arvonta sekä alennuskoodi, joten nyt kannattaa lukea ruokalista loppuun asti! Kurkkaa tästä edellinen postaukseni, jossa esittelin kaikki testiin saamani tuotteet videolla sekä arvioin kaksi ensimmäistä. Alkupalat: Dona hierontaöljyt vaniljan, suklaan ja mansikan tuoksuisina sekä Shunga hierontakynttilä vihreän teen ja päärynän aromeilla varustettuna Hieronta on mukavan helposti lähestyttävä tapa nauttia läheisyydestä ja kosketuksesta, eikä sen tarvitse aina johtaa seksiin, vaikka helpostihan se siihenkin lipsahtaa. Hierontaöljy on simppeli tapa saada hieronnasta tavallistakin mukavampaa, koska sen avulla kädet liukuvat vartalolla kitkattomasti eivätkä kovemmatkaan otteet hierrä ihoa rikki. Testiin saamissani Donan hierontaöljyissä on jokaisessa huumaava jäätelöstä muistuttavat tuoksu, joista on mahdotonta valita suosikkia, ja parhaiten ne toimivatkin herkkutrio-jätskin tapaan samassa paketissa. Tuoksu oli jokaisessa tosi autenttinen, ei yhtään keinotekoisen oloinen, vaan olisin melkein voinut kaataa vaniljantuoksuisesta pullosta kastikkeen omenapiirakan päälle ja syödä sen tyytyväisenä. Öljyt imeytyivät ihoon varsin nopeasti, niistä ei jäänyt tahmainen tai rasvainen fiilis vaan ne jättivät ihon pehmeäksi ja tuoksuvaksi. Ehdottomasti jatkoon. Hieman jännitystä hierontasessioon toi Shungan hierontakynttilä, jollaisesta en ollut aiemmin edes kuullut. Herkullisen tuoksuinen kynttilä sytytettiin ensin palamaan ja odoteltiin parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen kynttilän keskelle oli sulanut yhden ihmisen hierontatarpeisiin sopivasti öljyä. Syntynyt öljy ei ollut mitenkään polttavan kuumaa vaan enemmänkin lämmintä, mutta sen kaataminen selän päälle tuntui silti kihelmöivän jännittävältä. Jännityselementin voi halutessaan myös skipata kaatamalla öljyn ensin kämmenille ja hieromalla iholle vasta sen jälkeen. Öljy jätti iholle hieman saippuamaisen tahmaisen kerroksen, joka oli session jälkeen pakko pestä pois, vaikka päärynäjäätelöä muistuttavan tuoksun olisi mielellään jättänytkin iholle. Kokonaisuutena kynttilän pistesaldo jää ehdottomasti plussan puolelle, ihan jo senkin takia, että se palveli ennen varsinaista käyttötarkoitustaan kivana tunnelmanluojana.

Pääruoka: System Jo Organic Love- liukuvoide sekä System Jo Gelato-liukuvoidesarjan makuliukkarit Salted Caramel, Hazelnut Espresso & Tiramisu

Liukkarit ovat yksi aliarvostetuin seksiväline, joiden käyttöä suosittelen ihan jokaiselle riippumatta siitä, ”tarvitseeko” sitä vai ei. Kuka nyt voisi olla tarvitsematta lisänautintoa? Vesipohjaiset liukuvoiteet ovat käteviä kavereita melkein millaisessa seksissä tahansa, ja nämä nimenomaiset tuotteet ovat parabeenittomia, ph-tasapainotettuja, vegaanisia ja 100% lateksiturvallisia. Voiko tällaisista muka kieltäytyä?

Tässä toteutuu samalla yksi lapsuuden unelmista, eli pääruuaksi tarjoillaan herkullisia jälkkäreitä! Vaikka yleensä olenkin sitä mieltä, että seksistä ja ruuasta on parempi nauttia erikseen, ovat tällaiset täyteläiset makeat jälkkärimaut aika sensuelleja eivätkä ollenkaan liian ruokamaisia (kuten esimerkiksi salmiakinmakuiset kortsut, en suosittele kenellekään, aivan järkyttävä turn-off, kerron tarinan niistä joskus myöhemmin). Gelato-sarjan liukkarit olivat omaan makuuni hitusen liian makeita, mutta maut olivat kuitenkin aitoja ja maistuivat siltä miltä pitikin. Esimerkiksi Salted Caramel oli kuin kinuskikastiketta, johon olisi vaan lorahtanut pikkuisen liikaa sokeria. Vaniljanmakuisessa Organic Love-luomuversiossa maku oli hillitympi, mutta makeahko siinäkin. Tuotteet tuntuivat riittoisilta, eli herkuista saa nauttia halutessaan pitkäänkin, jos ei ihan hulluna läträä.

Maustetut liukkarit eivät ehkä ole omiin tai parisuhteeni tarpeisiin välttämättömiä, mutta eihän niitä ole pakko suuhun laittaa vaan voi käyttää ihan perus liukkarina vaan, ja bonuksena saa herkullisen tuoksun. Tuskin siis jäävät käyttämättä nämäkään, varsinkaan tuo Organic Love-yksilö, joka miellytti omia makuhermojani eniten. Mielellään sitä myös laittaa limakalvoilleen sellaista tuotetta, jonka ainesosista 95% on orgaanisiksi sertifioituja. 

Jälkiruoka: Sensuva ON Natural Arousal Oil For Her-kiihotusöljy sekä Sensuva ON Power Glide For Him-stimuloiva voide

Jälkiruokatarjoilu koostuukin tällä kertaa hieman erikoisemmista tuotteista, joita ei ihan joka keittiöstä tai makuuhuoneesta löydy. Naisille suunnattu kiihotusöljy lupaa lisätä herkkyyttä, kostumista ja verenkierron kiihtymistä ja mahdollisesti voimistaa ja helpottaa orgasmeja. Miehille tarkoitetun Power Glide-voiteen taas pitäisi lisätä herkkyyttä ja voimistaa verenkiertoa peniksen alueella, saada penis tuntumaan kovemmalta ja paksummalta lisääntyneen verenkierron ansiosta sekä aiheuttaa erilaisia kihelmöiviä ja värähteleviä tuntemuksia. Jälkiruoka ei ehkä ole päivän tärkein ateria, mutta tässä tapauksessa ehdottomasti se kiinnostavin!

Kiihotusöljyn kanssa innostuin heti alkuun vähän liikaa, sillä öljyä neuvotaan laittamaan klitoriksen päälle yhden tai kahden tipan verran, mutta tipat näyttivät niin kovin pieniltä, niin laitoin sitten vielä kolmannen. Tunsin vaikutukset miltei välittömästi, ensin hieman kihelmöintiä, joka pian muuttui lämmöntunteen kautta suorastaan pieneksi poltteluksi. Tunne ei ollut epämiellyttävä, mutta tarkoituksenmukaisempi se oli todennäköisesti ollut jos olisin laittanut öljyä hieman vähemmän. Mitään varsinaista kiihottumista tuote ei aiheuttanut, se tuli ihan minusta itsestäni, mutta kosteutta piisasi kyllä normaalia enemmän. Ja se on aika hyvin, koska en normaalistikaan ole varsinaisesti mikään Saharan autiomaa: normaalitilanne on ehkä tyyppiä Amazonin sademetsä, mutta öljyn kera meininki muistutti jossain määrin vuoden 2004 kohtalokasta tsunamia. Orgasmin voimakkuudessa en huomannut eroa, mutta en siitä juurikaan yllättynyt, koska uudet lelut olivat pitäneet minut niin kiireisenä että paikat alkoivat olla aika hellinä eikä paukkuja mihinkään tajunnanräjäyttäviin orgasmeihin yksinkertaisesti ollut enää. Öljyä jäi onneksi jäljelle vielä, joten parin päivän levon jälkeen voin ottaa uusintakierroksen ja katsoa, minkälaiset ilotulitukset saan ammuttua ilmoille.

Suosittelen öljyä ehdottomasti limakalvojen kuivuudesta kärsiville. Kumppaninne joutuvat todennäköisesti ostamaan sukelluspuvun tai vähintäänkin surffilaudan, mutta parempi överit kuin vajarit, kuten kuuluisa sanonta kuuluu.

Power Glide oli sen sijaan hienoinen pettymys. Tuote ei poikaystäväni mielestä aiheuttanut oikeastaan muita tuntemuksia kuin viileän, mentholimaisen tunteen, joka tuotetta lisättäessä muuttui kuumotukseksi. Hän kuvaili tunnetta vähän kuin kylmyyden ja kuumuuden taisteluksi, joka oli tuntemuksena tavallaan jännittävä, mutta ei oikeastaan kiihottava. Mitään sen kummempia vaikutuksia emme havainneet, jollei lasketa pientä kihelmöintiä, jonka tunsin omassa kädessäni jolla olin tuotetta levittänyt. Ei siis tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta nämä jutut ovat kuitenkin tosi yksilöllisiä, joten varmasti joku toinen voisi saada tuotteesta enemmän iloa.

Jos tämän postauksen tuotteet herättivät (ruoka)halusi, voit tilata jonkun niistä tai mitä tahansa muuta Amorin valikoimista itsellesi tavallista edullisempaan hintaan, sillä koodilla teekutsut saa -20% kaikista tuotteista huhtikuun loppuun saakka. Mun blogin eka alekoodi, jee! Klikkaa shoppailemaan Amorin sivuille tästä. Blogin Instagramissa on myös käynnissä arvonta, josta voi voittaa omakseen aiemmassa postauksessa esittelemäni Vibe Therapyn Pink Bunny-vibraattorin sekä tuolla ylempänä esiintyvän Jo System Natural Love-liukkarin. Ottakaa Instassa seurantaan @teekutsuillablogi sekä @amor.fi ja käykää tykkäämässä arvontakuvasta, joka on feedissäni toisiksi uusimpana, niin pääsette mukaan arvontaan! Voittaja arvotaan pääsiäisen jälkeen tiistaina 3.4. Munaisaa pääsiäistä kaikille pääsiäispanopupuille siellä ruudun toiselle puolella! <3

Pääsiäisen herkullisin kattaus on tässä Read More »

9 hyvää syytä harrastaa seksiä

Yhdessä suosikkisarjassani How I Met Your Motherissa (jota katson tällä hetkellä noin viidettä kertaa) listataan eräässä jaksossa 50 syytä harrastaa seksiä. Eipä sille minusta mitään erityistä syytä aina tarvita, mutta on myös tilanteita joissa paneminen on erityisen kivaa, hyödyllistä tai jopa vähän pakollista. Tässä yhdeksän omaan mieleeni putkahtanutta sellaista tilannetta:

1. Sovintoseksi

Seksi on riidan jälkeen erityisen kivaa, koska kumpikin on niin helpottunut siitä että kaikki on taas hyvin että seksistä tulee super kiihkeää ja intohimoista.

2. Lomaseksi

Joskus vaikkapa kesämökillä ollessa ei vaan ole kerta kaikkiaan mitään muuta tekemistä. Varsinkin jos sataa. Ja jos sattuu olemaan Suomessa, niin melko varmasti sataa.

Lomalla seksi on joskus myös vapautuneempaa, koska arkiset huolet eivät pyöri mielessä. Plus hotellihuone, kyllähän niissä vähän niinkuin kuuluu panna.

3. Päätä särkee

Seksi auttaa päänsärkyyn. Ei se ehkä ihan migreeniä poista, mutta pienempää särkyä helpottaa tosi paljon. Eli seuraavan kerran kun meinaa kieltäytyä seksistä päänsärkyyn vedoten, kannattaakin tehdä toisinpäin!

Myös vanhan kansan sananlasku ”nuha lähtee nussimalla” pitää paikkansa. Tukkoinen nenä aukeaa pienen panosession jälkeen kuin taikaiskusta. Lievähköä kurkkukipua taas voi helpottaa ottamalla suihin, mutta esimerkiksi angiina yhdistettynä rajuun syväkurkkuiluun ei ehkä ole se suositeltavin idea.

Kuva tammikuiselta Amsterdamin reissulta, Hunkemöller-alusvaateliikkeen seinästä. Sen kaupan vaatteet olivat kyllä jokainen yksi loistava syy harrastaa seksiä, harmillisesti siellä sattui olemaan alet loppusuoralla ja pelkkiä isoja kokoja jäljellä kaikesta, joten en löytänyt itselleni mitään.

4. Erikoiset paikat

Olet aina unelmoinut seksistä rannalla, ja ajatte kumppanisi kanssa aution rannan ohi. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja unelmat todeksi!

5. Sinua pyydetään testaamaan kasa seksivälineitä ja kirjoittamaan niistä arviot

When life gives you lemons, make love to them vai miten se nyt menikään. Palaan tähän myöhemmin tällä viikolla, lue aiempi postaukseni aiheesta tästä.

6. Et saa unta

Jos uni ei meinaa tulla, en keksi parempaa unilääkettä kuin seksi, varsinkin jos sattuu kuulumaan niihin tyyppeihin jotka nukahtavat sekunti laukeamisensa jälkeen.

7. Et jaksa nousta ylös

Kiinnostavaa sinänsä, miten sama aktiviteetti voi väsyttää illalla ja piristää aamulla, mutta hyvä aamuseksi herättää paremmin kuin mitkään piristeet. Ihan kaikkia en ole kyllä kokeillut niin en ehkä vetoa löisi, mutta suosittelen testaamaan. Sitä seksiä siis, en välttämättä niitä piristäviä aineita.

8. Kohta on pääsiäinen ja lempiherkkusi on Tinder eikun Kinder-muna

Munaläppä on elämän suola ja sokeri. Tinder-muna on jo klassikko, tämän pääsiäisen parhaat munavitsit väännetään hittiherkku töhnämunista. Siis töhnämuna. Muna jonka sisältä tulee töhnää. Ei mitään kaksimielistä siinä. Ovat kuulemma myös herkullisia, pakko testata!

9. Tekee mieli

Mikäs sen parempi syy? Aina löytyy hyviä syitä panemiseen.

Jos vielä kaipaat lisää syitä, tässä se alussa mainittu HIMYM-sarjan 50 kohdan lista. Ja koska kaikki eivät seksiä voi tai halua jostain syystä harrastaa, tässä myös vanha postaukseni kaikista niistä ilman seksiä olemisen hyvistä puolista. Kyllä niitäkin muutama löytyy.

9 hyvää syytä harrastaa seksiä Read More »

Pinkki vibra ja musta muna

Yhteistyössä Mielihyväkauppa Amor.fi Omien postausten linkkaaminen Facebookin bloggaajaryhmiin tuntuu olevan pääosin ajan tuhlausta, koska lähes kaikki ovat niissä vain mainostamassa omia blogejaan, mutta on siitä ollut todistettavasti ainakin kerran jotain hyötyäkin: kaikkien niiden päivän asujen ja sienikeittojen ohjeiden seasta mielihyväkauppa Amorin perustaja Jimi bongasi blogini, ja ehdotti minulle yhteistyötä. Ja minähän olin heti ihan että no kyllä kiitos, eikä mennyt aikaakaan kun postiluukustani jo kolahti herkullinen paketti täynnä mitä mainioimpia yllätyksiä. Tavaraa oli itse asiassa niin paljon, etten saa millään kerrottua kaikkien testauskokemuksista tässä samassa postauksessa, tai muuten tästä tulee niin pitkä, että kuolemme kaikki vanhuuteen puolivälissä lukemista. Saatte kuitenkin nyt nähdä pienet esittelyt kaikista saamistani tuotteista sekä kahdesta niistä myös arviot. Amor.fi on tamperelainen mielihyväyritys, joka järjestää seksivälineiden kotiesittelyjä sekä myy välineitä verkkokaupassaan. Valikoimissa on erilaisia laadukkaita tuotteita, kuten erilaisia liukuvoiteita ja hierontaöljyjä, vibraattoreita ja dildoja, kauniita alusasuja ja paljon muuta. Mielihyvää ja nautintoa korostava konsepti tekee yrityksestä helposti lähestyttävän sellaisillekin tyypeille jotka normaalisti vähän vieroksuisivat seksivälineitä ja niitä myyviä kauppoja. Ajatus näkyy ihan jo yrityksen nettisivuissakin, jotka ovat kauniit, suloiset ja sensuellit, ihan eri tyyppiset kuin monilla isoilla seksivälineitä myyvillä yrityksillä. Sivuilta löytyy verkkokaupan ja mielihyväkutsujen infojen lisäksi myös erilaisia aiheeseen liittyviä kiinnostavia artikkeleita. Amorin sivuille pääset tästä. Mutta nyt siihen itse asiaan, eli tässä lyhyt esittely kaikista saamistani tuotteista. Kerron niiden ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista enemmän arviointien yhteydessä, tässä pelkkä ensikatsaus paketin sisältöön:

Heti ensimmäisenä testiin pääsi Vibe Therapyn Pink Bunny-vibraattori. Petyin ensin hieman kun tajusin vibran olevan paristokäyttöinen, koska ladattava olisi niin paljon kätevämpi, mutta pettymys hälveni hieman kun huomasin pakkauksen mukana tulleet paristot. Ei tarvinnut siis lähteä kauppaan paristoja hankkimaan, vaan pääsin aloittamaan suristelun saman tien. Laitteessa on monta voimakkuudeltaan ja nopeudeltaan erilaista värinävaihtoehtoa, joita oli helppo vaihtaa päästä painamalla, mutta pois päältä saaminen ei meinannut aluksi onnistua ollenkaan. Vibra suristeli pitkään yksinään kun yritin epätoivoisesti lukea käyttöohjeista sammutusohjeita, mutta sellaista ei löytynyt, oletettavasti siksi että sammuttaminen tapahtui yksinkertaisesti painamalla päässä olevaa painiketta pohjassa. Olisihan se pitänyt tajuta, vaikka puolustuksekseni on sanottava että yritin sitä kerran tuloksetta, ilmeisesti luovutin liian aikaisin. Nappia pitää siis painaa pohjassa aika kauan, vähän kuin sammuttaisi tietokonetta siitä virtanapista painamalla. Vibran muoto ihmetytti minua aluksi, en hahmottanut miten päin sitä kuuluisi pidellä ja hain hyvää asentoa pitkään. Oikean kulman löydyttyä pupunkorvien värähtely tekikin sitten tehtävänsä noin parissa minuutissa. Muutaman testikerran jälkeen sopiva asento alkoi löytyä nopeammin, ja jos en aluksi ollutkaan täysin vakuuttunut, niin nyt kyllä olen. Orgasmit pupun kanssa ovat nimittäin olleet no, huhhuh, miten sen nyt sanoiksi pukisi. Yhdelläkin kerralla tuntui, että silmät kääntyivät kuopissaan väärin päin ja se huipun tunne vaan kesti ja kesti, eikä meinannut mennä ohi ollenkaan. En ole kokenut sellaista kovin montaa kertaa, joten en voi kuin suositella. Plussaa pupu saa myös hiljaisuudestaan, jota näin kämmpiksen kanssa asuvana arvostan kovasti. Pieni miinus tulee siitä, että silikonipinta kerää itseensä kaikki mahdolliset kissankarvat ja pölyhiukkaset, mutta materiaali on muuten oikein miellyttävän tuntuinen ja pehmeä. Pinkki väri on tietty myös ihana. Lue lisää pupusta täältä.

Lahjoitin eteenpäin peniksellisille ihmisille tarkoitetun Tenga Egg Lovers-minimasturbaattorimunan, ja lahjoituksen saaja ystävällisesti raportoi kokemuksensa minulle. Hänen mielestään muna oli helppokäyttöinen, hauska ja mukavaa vaihtelua omalle kädelle. Munan mukana tuli kaikki tarvittava, eli liukuvoide ja käyttöohjeet, ja se oli mukavan venyvä ja siten sopiva isommallekkin meisselille. Tuntuma oli hyvä, ei mitenkään erityisen tajunnanräjäyttävän supernautinnollinen, mutta oikein passeli ja erilainen verrattuna käteen.

Miinusta testaaja antoi lähinnä hinnasta, joka on melko korkea siihen nähden että tuote on tarkoitettu kertakäyttöiseksi. Amorin sivuilla tosin sanotaan, että huolellisesti puhdistamalla muna pysyy käyttökelpoisena pidempäänkin, ja muutama muukin nettikauppa sanoo samaa, mutta Tengan omilla sivuilla munaa luonnehditaan kertakäyttöiseksi. Testaajan mielestä ainoa este munan pesemiselle oli sen hankaluus, eli koska se oli alunperin tarkoitettu kertakäyttöiseksi, olisi peseminen ollut tosi vaivalloista. Niimpä muna jäi hänelle pelkäksi yhden illan iloksi, mutta joku viitseliäämpi voi saada siitä pidempiaikaistakin nautintoa.

Jos muna olisi pikkuisen halvempi, sellaisen voisi testaajan mukaan hankkia vähän samalla mentaliteetilla kuin jonkun erikoisoluen saunailtaa varten, eli sellaiseksi harvinaiseksi herkuksi silloin tällöin nautiskeltavaksi. 

Lue munasta lisää täältä.

Suunnitelmissani on muuten alkaa tehdä aikaisempaa enemmän videoita, joten käykääpä tilaamassa YouTube-kanavani Teekutsuilla! edit. 6.5.2018: Tässä arviot lopuista videolla nähdyistä tuotteista!

Pinkki vibra ja musta muna Read More »

”Myyrä ja sexi” – Eroottinen tarina vuodelta 2000

Seksibloggarin ura ei ollut lapsuuden haaveammattini, mutta taipumusta tähän olen osoittanut jo nuoresta iästä alkaen. Löysin nimittäin vanhempieni ullakolta lapsena kirjoittamani tarinan, jonka nimi on ”Myyrä kirja” ja joka kertoo ilmeisesti n. 8-vuotiaasta Myyrästä ja tämän erittäin jännittävästä elämästä. Nelilukuisen kirjan ydinteemana on Myyrän seksuaalinen herääminen ja jännitteinen suhde mystiseen Teemuun, jota Myyrä hieman salailee bestikseltään. Sitä tavallista tokaluokkalaisen sielunmaisemaa siis.

Tässä teille kirja ääneen luettuna versiona kirjailijan kommenttien kera. Nauttikaa!

”Myyrä ja sexi” – Eroottinen tarina vuodelta 2000 Read More »

Seksillä ei saa rakkautta

Olin sinkkuna kolme vuotta ja koko sen ajan mieltäni vaivasi kysymys: miksi kaikki suhteeni menevät aina mönkään? Ne tuntuivat noudattavan aina samaa kaavaa ja tietyssä vaiheessa vaan lässähtivät, vaikka usein ajattelinkin pelanneeni korttini oikein enkä voinut ollenkaan käsittää, miksi miehet kaikkosivat luotani. Myöhemmin tajusin, että olinkin pelannut koko ajan ihan kokonaan eri korttipeliä, enkä sitäkään kovin hyvin, joten ei ollut todellakaan ihme että kaikki kanssapelaajat hämmentyivät ja luovuttivat melko nopeasti. Halusin parisuhdetta, mutta esitin aina päinvastaista, koska olin oppinut että niin kuuluu tehdä ettei mies säikähdä. Lisäksi ajattelin, että olemalla tietynlainen pystyisin saamaan miehet rakastumaan itseeni, ja tunsin itseni riittämättömäksi ja loukatuksi, kun en siinä onnistunutkaan. En vieläkään tiedä (eikä taida tietää kukaan muukaan) mitkä mekanismit ohjaavat rakastumista, mutta nyt tiedän ainakin kaksi asiaa, joilla ei rakkautta saa, vaikka kuinka yrittäisi.

1. Seksi

Minulla oli ennen suorastaan pakkomielle siitä, että halusin olla jokaiselle miehelle tämän elämän paras pano. Ajattelin, että jos olen miehelle hänen kaikkien aikojen huikein seksikumppaninsa, hän ei haluaisi koskaan enää ketään muuta ja voisinkin ruveta varailemaan kirkkoa ja metsästämään hääpukua. Ajattelin siis, että tie miehen sydämeen käy seksin kautta, eli mitä syvemmälle tunkisin munaa kurkkuuni, sitä syvemmiksi muuttuisivat miehen tunteet minua kohtaan. Hienossa suunnitelmassani oli vain yksi aukko: pelkkä seksi, oli se kuinka eeppisen hyvää tahansa, ei ole yksinään riittävä parisuhteen rakennusaine. Niinpä tapailin miehiä miesten perään ja panin jokaiselta aivot pihalle, toivoin sillä saavani heidät innostumaan parisuhteesta vaikka he olivatkin heti suhteemme alussa ilmoittaneet etteivät ole sellaisesta kiinnostuneita, mutta kertaakaan se ei toiminut. Kuukauden tai parin päästä heila toisensa jälkeen kaikkosi elämästäni vain tehdäkseen jonkin ajan kuluttua comebackin Facebook-feediini parisuhdepäivityksen muodossa. Useimmiten ennen niitä päivityksiä ja toisinaan niiden jälkeenkin sain heiloiltani myös viestejä, joissa he muistelivat kaihoisasti villejä yhteisiä öitämme. Strategiani oli siis vienyt minut tilanteeseen, jossa jokainen tapailemani mies muisteli minua erittäin hyvänä ellei täydellisenä panona, mutta kuitenkin minä olin sinkku ja he parisuhteessa. Etsin syitä joka puolelta, muun muassa tässä postauksessa, mutta mieleeni ei juolahtanut kyseenalaistaa strategiaani: olihan se kuitenkin toiminut ainakin puoliksi juuri niin, kuin olin ajatellutkin.

Totuus on kuitenkin se, että vaikka panisi kuin pornotähti ja imisi munaa joka päivä ja antaisi persettä ja hyppäisi alasti kaivoon käsiraudat käsissä, seksillä ei saa ketään rakastumaan itseensä. Ehkä hullaantumaan himosta, mutta loppupeleissä rakkauden syntymiseen tarvitaan tosi paljon muutakin, vaikka himo ja halu ovatkin osa sitä. Olin aikaisemmin ehkä itse niin hukassa omien tunteideni kanssa, että sekoitin sen seksistä saamani nautinnon ja miesten kehuista saamani hyvänolontunteen rakkauteen. Luulen myös, että seksi oli ainoa tilanne jossa pystyin olemaan täysin auki: muuten piilottelin aina tunteitani ja suojasin itseäni kovalla kuorella. Heiloilleni se seksi oli kuitenkin vain seksiä, eivätkä he ymmärrettävistä syistä osanneet tulkita tunteitani telepaattisesti seksinkään aikana, joten ei ole ihme, että he lopulta rakastuivat toisiin naisiin, jotka todennäköisesti osasivat ilmaista tunteensa parempaa kanavaa pitkin.

Hyvä seksi voi tietty lisätä rakastumisen mahdollisuuksia, mutta kyllä siihen väkisinkin tarvitaan muutakin. Joskus seksi voi vaikuttaa myös päinvastoin, sillä esimerkiksi seksikumppaneiden suuri määrä tai tosi poikkeavat seksimieltymykset voivat olla joillekuille isoja turn-offeja. Tiedostan etten esimerkiksi minä näin seksibloggarina ja jonkin verran asioita kokeneena ole välttämättä kaikkien mielestä kovin hyvää vaimomateriaalia, mutta onneksi minun ei tarvitse sellaisten tyyppien vaimokkeeksi ryhtyäkään.

2. Taidot ja saavutukset

Aivan viime aikoihin asti olen pitänyt erittäin tärkeänä sitä, että annan itsestäni kumppanilleni edustavan ja taitavan kuvan enkä ole halunnut epäonnistua hänen edessään, jotta hän pitäisi minua tulevaisuudessakin kiinnostavana ja haluttavana. Jostain syystä olen siis ajatellut, että jos en osaa jotain asiaa, se tekee minusta vähemmän kiinnostavan ihmisen. Typerää, koska kukaan ei voi mitenkään osata kaikkea, eikä esimerkiksi urheiluun liittyvä osaaminen ole mitenkään validia parisuhteen kannalta. Tuskinpa kukaan valitsee kumppaniaan esimerkiksi Cooperin testin tuloksen perusteella. Silti minulle on ollut tosi kova pala näyttää oma osaamattomuuteni kumppanin edessä. En ole voinut koskaan urheilla kenenkään miehen kanssa, koska olen pelännyt olevani huonompi. Eikä se siihen jää: jännitin esimerkiksi tammikuisella Amsterdamin reissulla eniten sitä, että poikaystäväni kuulee minun puhuvan englantia. Koska ihan varmasti se, että lausun jonkun sanan hassusti, saa poikaystäväni yhtäkkiä tajuamaan että olen ihan urpo tyyppi ja koko suhteemme pelkkää erehdystä.

Parisuhdemarkkinoilla koulutodistusten, työelämän saavutusten tai esimerkiksi urheilullisten meriittien ei pitäisi merkitä yhtään mitään. Vaikka puhuisin viittä kieltä tai voittaisin mäkihypyn olympiakultaa tai osaisin seistä päälläni, se ei tekisi minusta parempaa tyttöystävää eikä synnyttäisi kenessäkään roihuavaa rakkautta minua kohtaan. Tietty se, että on hyvä jossain, on kiehtovaa ja kiinnostavaa, mutta se, että ei osaa kaikkea, ei vähennä kiinnostavuutta mitenkään. Minun arvoani, rakastettavuuttani tai haluttavuuttani ei vähennä se, etten osaa pelata koripalloa, syödä puikoilla tai korjata tietokoneita. Sen sijaan se, että järjestelmällisesti kieltäydyn tekemästä asioita epäonnistumisen pelossa, saattaa hyvinkin vähentää.

Jos siellä ruudun takana joku kamppailee semmoisen ongelman kanssa, että kaikki tapailut vaan loppuvat eikä parisuhdetta synny vaikka kuinka haluaisi, niin tässä pari vinkkiä:

1. Kerro tunteistasi sanoilla, älä panemalla

2. Pistä itsesi likoon, koska itselleen naurava ja kokeilenhaluinen ihminen on sata kertaa kiinnostavampi kuin omalla mukavuusalueellaan pysyttelevä ja epäonnistumista pelkäävä

3. Lue tämä reilun vuoden takainen postaukseni ihastumisen vaikeudesta. 

Seksillä ei saa rakkautta Read More »

Teekutsujen eeppinen juomapeli

Olen tänään menossa pitkästä aikaa ulos juhlimaan parhaiden ystävieni kanssa. Tykkään juhlimisesta aina, mutta näiden nimenomaisten ystävieni kanssa bilettäminen on aina aivan next level-hommaa keksimämme eeppisen juomapelin ansiosta. Peliä pelataan UNO-korteilla ja siinä yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla kaikki parhaat bilepelit, kuten totuus vai tehtävä, en ole koskaan sekä perinteisesti pelikorteilla pelattava Ring of Fire-juomapeli. Aiomme pelata peliämme tänäkin iltana, ja koska tiedän siitä tulevan ihan hulvattoman hauskaa, haluan levittää ilosanomaa myös teille ja jakaa pelin säännöt täällä blogissa. Takaan hilpeän hiprakan ja hyvät naurut!

Olemme päivitelleet pelin sääntöjä vuosien varrella useaan otteeseen, ja säännöt elävät aina hieman peliporukan ja lisävarusteiden saatavuuden mukaan. Peliin nimittäin kuuluu UNO-korttien lisäksi myös iso läjä valmiita totuus vai tehtävä-kortteja, joita olemme askarrelleet toisillemme lahjaksi: ne tekevät pelaamisesta sujuvampaa kun kysymyksiä ei tarvitse erikseen miettiä. Lisäksi käytämme pelissä välillä myös Alias-tyyppisiä sanaselityskortteja, jotka tein alun perin seksuaalineuvojan työkalupakkiini ja jotka siis sisältävät varsin seksuaalissävytteistä sanastoa. Välillä käytämme apuna myös puhelimeen ladattavia juomapelisovelluksia, omasta puhelimestani löytyy mm. valmiita en ole koskaan-kysymyksiä suoltava sovellus. Vain taivas on siis rajana lisävarusteiden suhteen, mutta pelaaminen onnistuu mallikkaasti myös ilman niitä.

Mutta, nyt siihen itse peliin. Pelillä on porukassamme vakiintunut nimi, mutta koska siihen liittyy hölmö inside-vitsi joka ei ulkopuoliselle aukene, peli kulkekoot nimellä 

TEEKUTSUJEN EEPPINEN JUOMAPELI

Varusteet: UNO-korttipakka, alkoholi (mieluiten miedot + joku mistä voi juoda shotteja)

Pelin kulku: Pakka pöytään, pelaajat nostavat vuorotellen pakasta yhden kortin pöydälle pakan viereen, ja toimivat kortin merkityksen mukaisesti. ”Rangaistusjuoma” on kolme huikkaa tai tiettyjen korttien kohdalla shotti.

Korttien merkitykset:

0 = Malja. Kortin nostanut pelaaja pitää lyhyen maljapuheen, jokainen osallistuu yhteiseen

maljannostoon.

1-4 = Kortin osoittama määrä huikkia omasta juomasta PAITSI jos kortti on keltainen.

Keltainen 1 = Kategoria. Esim. automerkit, koirarodut, sukupuolitaudit. Kortin nostanut pelaaja aloittaa ja jokainen sanoo vuorotellen jonkun kategoriaan sopivan asian. Se, joka ei enää keksi, juo.

Keltainen 2 = Tarina. Kortin nostanut pelaaja aloittaa yhdellä sanalla, seuraava toistaa ja lisää yhden sanan, esim. Pelaaja 1: olipa, pelaaja 2: olipa kerran, pelaaja 3: olipa kerran Pekka jne. Ensimmäinen virheen tehnyt juo.

Keltainen 3 = Käsi + huuto. Kortin nostanut pelaaja ottaa kortin itselleen ja voi missä tahansa vaiheessa peliä nostaa kätensä ilmaan ja huutaa jonkun etukäteen sovitun sanan, vaikka ”Pippeli!” Viimeisenä mukaan ehtinyt juo. (Huudettava sana voi olla mikä vaan, meillä on oma vakiintunut huudahduksemme, joka ei kylläkään ole ”pippeli” vaikka huumorintajumme puolesta voisi ollakin. Pippelihuumori on parasta.)

Keltainen 4 = Vesiputous. Kaikki alkavat juomaan yhtä aikaa kortin nostaneen pelaajan kanssa, mutta lopettaa saa vasta kun järjestyksessä edellinen pelaaja on laskenut juoman huuliltaan. Kukaan ei saa lopettaa ennen kortin nostanutta pelaajaa.

5 = Villi kortti. Totuus, tehtävä, Alias-selitys, röökitaukokortti, huikkien jako, mitä vaan riippuen käytössä olevista lisävarusteista ja pelaajien fiiliksestä.

6 = Sääntö. Kortin nostanut pelaaja keksii jonkun säännön, esim. vasen käsi ei saa koskea pöytään. Jos sääntöä rikkoo, joutuu juomaan.

7 = ”Most likely”. Kortin nostanut pelaaja keksii jonkun kysymyksen, kuten ”Kuka meistä todennäköisimmin pokaa tänään jonkun tanssilattialta?” tai ”Kuka meistä todennäköisimmin menee ekana naimisiin?”. Lasketaan kolmeen ja jokainen osoittaa sitä pelaajaa joka omasta mielestä todennäköisimmin tekisi kyseisen asian. Eniten ääniä saanut juo.

8 = En ole koskaan. Kortin nostanut keksii väitteen, esimerkiksi ”En ole koskaan pannut lentokoneessa”, ja ne, jotka ovat kyseisen asian tehneet, juovat.

9 = Hiljaisuus. Kortin nostanut joutuu olemaan puhumatta seuraavat kolme kierrosta. (Meidän versiossamme on kuitenkin sallittua sanoa ”hhrmh”, ”hehe” ja ”this is fucking awesome”, älkää kysykö miksi…)

ø (eli sellainen kielletty-merkin näköinen juttu) = Muut juo. Kaikki muut juovat paitsi kortin nostanut.

Suunnanvaihto (Harry Potter-arpi jossa nuoli molemmissa päissä) = Totuus/tehtävä. Kortin nostanut saa valita kumpi. Jos ei suostu vastaamaan kysymykseen tai tekemään tehtävää, joutuu juomaan.

+ 2 = Totuus tai shotti.

+ 4 = Tehtävä tai shotti.

Väri = Tanssi tai shotti. Pelaaja saa valita juoko shotin vai tanssiiko mieluummin 30 sekuntia muiden valitsemaan biisiin.

Niille, jotka miettivät mitä tekemistä juomapelillä on tämän blogin aihepiirin kanssa, voin kertoa, että tässä pelissä on aika usein seksi läsnä ihan alusta loppuun. Olen tätä peliä pelatessani mm. demonstroinut suihinottoa kesäkurpitsalla, twerkannut puuta vasten, suudellut yllytettynä kolmea miestä peräkkäin, stripannut kameralle, juossut pihalla alasti ja sopinut paritkin Tinder-treffit. Kerran myös pelasin tätä eräillä Tinder-treffeillä ja päädyin silmät ja kädet sidottuina sänkyyn. Minusta siinä on ihan syytä kerrakseen. 😀

Kokeilkaa peliä ja kertokaa mitä tykkäsitte! 

Teekutsujen eeppinen juomapeli Read More »