Miksi pitkä parisuhde tappaa seksihalut?

Virheelliset uskomukset naisen seksuaalisuudesta ovat aiheuttaneet kaksi suurta ongelmaa: orgasmikuilun ja halujen hiipumisen. Uusimman FINSEX-tutkimuksen mukaan 42 % naisista on kokenut seksuaalisen halun puutetta melko usein ja 22 % erittäin usein. Samat lukumäärät ovat miehillä 15 % ja 3 %. Riikka Suominen totesi Vallattomia suhteita -podcastissaan, että ”joka toista vaimoa ei useinkaan huvita rakastella”. Kuulostaa ehkä asialta, jolle pitäisi tulla muutos?

Pitkässä parisuhteessa on varsin tavallista, että halujen suhteen esiintyy jossakin vaiheessa eriparisuutta. Halun puute tai vähäisyys ovat tyypillisimpiä syitä hakeutua seksuaalineuvojan tai -terapeutin vastaanotolle ja mahdollisia aiheuttajia on niin paljon, etten nyt ala niitä tässä luettelemaan. Ehkä olisikin syytä siirtää katse yksittäisistä halua vähentävistä tekijöistä juurisyihin ja miettiä, kuinka hyvin parisuhdeihanteemme tosiasiassa palvelee naisten (tai muidenkaan) seksuaalisuutta.

Naisen seksuaalisuus ei ole luonnostaan monogaaminen

Kuten heteroiden orgasmikuilua, myös halujen hiipumista on selitetty naisten luontaisen alhaisella libidolla ja vähäisellä kiinnostuksella seksiin. Kuten totesin orgasmikuilua käsittelevässä tekstissäni, syytä kannattaa kuitenkin hakea naisten epäseksuaalisuuden sijaan yhteiskunnan ja kulttuurin normeista: orgasmikuilun aiheuttaa ennen kaikkea heteroseksin yhdyntäkeskeisyys. Samalla tavalla myös halun puutteeseen löytyy selitys normeja tarkastelemalla, vaikka moni ei sitä ehkä halua huomata.

Usein ajatellaan stereotyyppisesti, että naiset haluavat aina ennen kaikkea parisuhteen ja miehet juoksevat seksin perässä. Uskotaan, että nainen tarvitsee tunteita ja turvallisuutta voidakseen nauttia seksistä. Näiden uskomusten mukaan voisi kuvitella, että pitkä ja vakaa parisuhde saisi kenen tahansa naisen seksuaalisuuden kukoistamaan. Kuitenkin on todettu, että juuri nainen on heterosuhteessa usein se, jota seksi saman kumppanin kanssa alkaa ensin kyllästyttää ja joka kaipaisi vaihtelua ja uutuudenviehätystä. Vaikka seksi olisi hyvää ja siinä saisi orgasmeja, se ei silti täysin tyydytä.

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen puhuu Me Naisten artikkelissa himon ja läheisyyden paradoksista. Siinä on kyse yksinkertaisesti siitä, että tuttua ja turvallista on vaikeaa haluta vuodesta toiseen. Jotta seksuaalinen kipinä pysyisi yllä, pitäisi Tanskasen mukaan vahvistaa suhteen osapuolten erillisyyttä. Se voi kuitenkin olla vaikeaa, koska kulttuurin parisuhdenormi ihannoi vahvaa yhteenkuuluvuutta.

Haluttomuustilastoja katsomalla voi helposti tehdä johtopäätöksen, että naisissa täytyy olla jotain vikaa, kun halut tuolla tavalla lopahtavat. Tilastoja voi kuitenkin katsoa myös toisin ja alkaa miettiä, voisiko vika olla sittenkin parisuhteessa itsessään. Ehkä naisten seksuaalisuuden  ja tarpeiden vähättelyn sijaan olisi aika alkaa katsoa parisuhdenormiakin kriittisesti. Jospa onkin niin, ettei pitkä parisuhde, jossa seksuaalisuutta saa toteuttaa vain yhden ihmisen kanssa, olekaan aina paras ja sopivin vaihtoehto? Ehkä se, että seksiä saisi harrastaa myös muiden kanssa, voisikin turmion sijaan johtaa siihen, että halun puute vaivaisi aiempaa harvempia?

Avoin suhde poistaa paineet toisen tyydyttämisestä

Vaikka haluttomuustilastot ovat varsin yleisessä tiedossa, sitä kokevat naiset tuntevat usein olevansa yksin asian kanssa. Halujen hiipuminen tai loppuminen kokonaan voi aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tunnetta siitä, että on epäonnistunut ja huono. Näistä tuntemuksista kertovat Riikka Suominen ja Emmi Nuorgam Suomisen podcastin jaksossa ”Haluton vaimo on terve”. Kumpikin on kokenut suhteessaan niin syvää haluttomuutta, että koko seksuaalisuus on tuntunut näivettyneen pois. Kummallekin seksistä tuli paineita aiheuttava asia, joka oli vaan suoritettava pois päiväjärjestyksestä ”kerran kvartaalissa”, jotta saisi taas olla rauhassa.

Naisten halujen hiipumisen lisäksi pidämme normaalina myös sitä, että seksiä harrastetaan tästä huolimatta. Vaimon täytyy ”antaa” säännöllisesti, jotta mies pysyy tyytyväisenä eikä lähde vieraisiin. Tämä ajatusmaailma on iskostunut meihin syvälle ja se näkyy myös tilastoissa: Riikka Suominen kertoo, että suhteissa lisääntynyt halun puute ei vaikuta seksikertojen määrään. Haluttomat ihmiset harrastavat seksiä kumppaniaan miellyttääkseen, velvollisuudentunnosta. Tietysti niin voi tehdä, jos se tuntuu itsestä hyvältä, mutta toistuva omien rajojen ylittäminen tekee ison karhunpalveluksen omalle seksuaalisuudelle ja halulle.

Suominen on kertonut julkisuudessa avoimesta suhteestaan (ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan Suhteellisen vapaata, suosittelen!). Hänen mukaansa se oli helpotus ennen kaikkea siksi, että hänen ei tarvinnut enää kantaa huolta ja vastuuta miehensä seksuaalisten tarpeiden tyydyttymisestä. Omallekin seksuaalisuudelle ja halulle alkoi kummasti löytyä tilaa, kun sitä ei painanut alas syyllisyys ja epäonnistuminen.

Suhteen avaamista esitetään usein viimeisenä oljenkortena, johon kannattaa turvautua vasta sitten, kun kaikki monogamisessa suhteessa mahdolliset keinot on kokeiltu. Halua ei kuitenkaan useinkaan saa nostatettua iltapäivälehtien vinkeillä pukeutua seksikkäisiin alusvaatteisiin, ostaa uusia seksileluja tai varata kallis hotellihuone. Vihoviimeisin vinkki on kirjata seksi kalenteriin yhdeksi kotityöksi muiden joukossa. Kaikki näistä lähinnä lisäävät painetta ja parhaimmillaankin vaan hoitavat oiretta, eivät poista haluttomuuden juurisyitä. Vai kuinka monen halun puute oikeasti johtuu rumista alusvaatteista? Ei avoinkaan suhde ole ratkaisu kaikkeen, mutta se ansaitsisi olla vaihtoehto muiden joukossa (ja ehkä joitain vaihtoehtoja suositeltavampikin).

Avointa suhdetta karsastetaan ihan turhaan. Kyse ei ole kykenemättömyydestä sitoutumiseen tai siitä, että haluttaisiin syödä pelkät kirsikat kakun päältä. Monet meistä ovat nykyään sarjamonogamisteja eli ovat saman ihmisen kanssa kerrallaan muutaman vuoden, kunnes seksihalut alkavat hiipua, ja vaihtavat sitten seuraavaan monogamiseen suhteeseen. Muutaman vuoden välein toistuvat sydänsurut ja kipuilut eron kanssa ovat sen verran rankalta tavalta elää, että ehkä olisi syytä antaa mahdollisuus myös avoimelle suhteelle, jossa seksihalujen hiipumisen ei tarvitse johtaa eroon ja jolla voi näin ollen olla suurempi potentiaali kestää läpi elämän kuin monogamisella suhteella.

Haluttomuuden ehkäisy suljetussa parisuhteessa

Suhteen avaaminen ei tokikaan ole ainoa vaihtoehto haluttomuuteen liittyvien haasteiden ratkomisessa. Paras keino on ennaltaehkäistä tylsistymisestä johtuva halun puute keskustelemalla aiheesta jo silloin, kun kaikki sujuu. Uutuudenviehätys nimittäin tekevät myös keskinkertaisesta ihan kivasta seksistä kiinnostavaa, mutta kun se suhteen alun jälkeen karisee pois, jäljelle jää vain se keskinkertaisuus. Sen vuoksi on hyvä kehittää suhteeseen alusta asti avoin seksistä puhumisen kulttuuri.

Ennen kaikkea niin naisten itsensä kuin heidän kumppaniensa olisi tärkeää ymmärtää, että halujen hiipuminen pitkässä suhteessa ei johdu naisen viallisuudesta tai luontaisesta epäseksuaalisuudesta vaan monogamian haluja latistavasta vaikutuksesta. Näin ollen kaikki halut, himot, fantasiat ja ihastukset, jotka kohdistuvat suhteen ulkopuolisiin henkilöihin, ovat itse asiassa normaalimpia kuin se, että niitä ei ole. Pitkään on ajateltu, että miehille on tärkeää saada tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan myös suhteen ulkopuolella – vaikka pettämiseen suhtaudutaan nuivasti, on olemassa harmaita alueita, kuten happy ending -hieronnat, strippibaarit ja sen sellaiset, joita pidetään sallitumpina. Naisille ei harmaata aluetta samalla tavalla ole, koska tarvetta sellaiselle ei ole tiedostettu. En osaa sanoa, ratkaisisiko sellaisen olemassaolo varsinaisesti mitään, mutta olisi korkea aika ymmärtää, ettei naistenkaan seksuaalisuus elä pelkästä monogamiasta.

Haluttomuudesta ja siihen johtaneesta seksuaalisesta tylsistymisestä tulisi myös puhua enemmän. Kun aiheesta avaa suunsa, käy usein ilmi, että keskustelukumppaneilla on täsmälleen samoja kokemuksia. Omaa tilannetta voi helpottaa suunnattomasti jo se, että tietää, ettei ole kokemustensa kanssa yksin. Tällainen puhe on ehdottomasti tärkeä osa seksipositiivista keskustelua ja tärkeää myös siksi, että seksuaalisuudelle selvästi haasteellinen monogamianormi lähtisi pikku hiljaa purkautumaan.