maanantai 24. kesäkuuta 2019

Parisuhteessa seksuaalineuvojan kanssa

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan neljäs osa.

Maajussilla on tomera emäntä, ministerillä täpäkkä edustusvaimo ja hitsarilla hiljainen lähihoitaja tai suulas siivooja. Minä olen introvertti puuseppä, ja vaimoni on sosiaalinen seksuaalineuvoja. Päällisin puolin olemme kuitenkin aika tavallisia, eikä meistä lähemmin tuntematta varmaan uskoisi, että olemme tällainen suhteellisen avoin seksuaalipariskunta. Minä tosin olen vain puunkesyttäjä, en ihmisten. Seksuaalineuvojan puolisolle ei ole stereotypiaa, ja hyvä niin. Oletusarvona voisi olla seksistä kiinnostunut, suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen. On varsin mukavaa kuitenkin olla pieni arvoitus ja mystinen mies.


Vaimoni ammatti herättää kanssaihmisissä usein kummaa vaivautuneisuutta ja puhumattomuuden sumean kuplan. Jotkin asiat vain ovat ihmisellä sellaisia, että niistä on vaikea puhua siitäkin huolimatta, että jokainen tuntee aihepiirin. Se on vielä ihan hyväksyttyä, että naiseni auttaa ihmisiä ja kouluttaa sekä valmentaa ryhmiä piirun verran sivistyneemmiksi. Se s-alkuinen sana saa kuitenkin ihmiset usein varpailleen. Seksi on aiheena valtava tabu, ja seksuaalisuus melkein yhtä suuri. Tyypillinen keskustelu puolisoni työstä menee yleensä niin, että kerrottuani seksuaalineuvonnasta vastataan siihen ”ahaa” tai ”ok”. Syvällisyyden taso keskustelussa on siten saavuttanut huippunsa, ja säästä puhuminen onkin yhtäkkiä varsin akuuttia.  

Tavallaan ymmärrän vaivautuneisuuden, sillä onhan seksi suurimmalle osalle yksityinen asia. Seksiin liittyy ehkä paineita, herkkiä asioita ja kipujakin. Usein unohdetaan, että se on silti ennen kaikkea iloinen asia, josta suurin osa voisi nauttia huoletta. Voin kuvitella helposti, miten ihmiset mieltävät hetken pohdittuaan seksuaalineuvonnan seksityöksi, jossa vain taivas on rajana. Itse asiassa monesti näen tuon rattaiden rouskutuksen ja ajatusten virran keskustelukumppanin kasvoilta. Selitys on tiedon puute, ja se tekee reaktioista ymmärrettävämpiä. Voin kuitenkin opastaa, ettei seksuaalineuvonta ole seksiä. Seksi voi olla toki keskustelunaiheena muodossa tai toisessa.




Vaimoni opiskellessa seksuaalineuvontaa mielessäni pyöri monenlaista. Pelkäsin sitä, että pystynkö pian enää esittämään päteviä ajatuksia seksistä ihmiselle, joka kohta tietäisi seksistä kaiken. Mitä, jos meidän seksimme osoittautuisikin syvemmän tietämyksen myötä ihan tavalliseksi tai jopa tylsäksi? Olisiko meidän seksimme enää tyydyttävää? Pelkoni osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä se, mitä puolisoni seksistä sekä seksuaalisuudesta oppi, oli oppia minullekin. Ja voi niitä kaikkia keskustelujamme opintojen aikana! Yömyöhään valvoimme ja jaoimme ajatuksia, keskustelimme fantasioista ja fetisseistä. Katselimme dokumentteja ja pornoa, analysoimme ja ihmettelimme. Kassajonoissa, kahviloissa ja automatkoilla mietimme, miten ihmeellinen ihminen onkaan ja miten loputon on se seksimaailma, mitä olemme täällä kartoittamassa. 

Lisääntynyt tieto on siitä asti näkynyt omassa parisuhteessamme monin tavoin. Ymmärrys seksuaalisuuden erilaisuutta kohtaan on saanut ajattelemaan tututkin asiat uudelleen, ja seksipuheemme on entistä syvemmällä tasolla. Totta kai vaimoni opiskelusta jäi sellaisiakin ajatuksia, joita emme ole oikeasti kokeilleet, mutta koskapa ymmärrämme ihmisyyttä ja seksuaalisuutta paremmin, emme ole sanoneet millekään asialle ”ei koskaan”. Muutumme ja avaudumme edelleen, ja matkamme varrella saattaa osua millaisia mahdollisuuksia tahansa.

Minulla olisi perusteluja olla vähän mustasukkainen vaimostani, sillä hän puhuu neuvontatyössään seksistä myös miesten kanssa. Intiimi aihe, jonka puitteissa käydään läpi halua, häpeää, pelkoja ja joskus mieltymyksiä erikoisiinkin asioihin. Fantasioistakin saattaa olla puhetta, ja se lienee jokaisen yksityiselämän yksityisin huone. Vieraat ihmiset siis avaavat ovensa ja tuovat herkimmät asiansa vaimoni kanssa keskusteltavaksi. Vieraat miehet!  Mutta luotan vaimoni ammatillisuuteen. Ja olen etuoikeutettu, koska yhdessä me keskustelemme pelkomme ja halumme auki välillä niinkin syvällisesti, että toiseen tai molempiin jopa koskee. Jaamme fantasioitamme ja leikittelemme ajatuksilla uusista kokemuksista seksissä. Saatamme pohtia mieltymyksiämme ja vertailla niitä, saatamme esittää hurjiakin toiveita, joita toinen ymmärryksellä kuuntelee ja analysoi. Tätä yksityisyyttä vaimoni ei jaa asiakkaidensa kanssa, vaan pelkästään minun. Olen oppinut seksuaalineuvojan puolisona yhtä ja toista itsekin. Uskon ymmärtäväni ihmisen seksuaalisuutta paljon enemmän kuin muutama vuosi sitten, ja veikkaanpa, että keskivertomiestä paremmin myös.




Seksuaalineuvontatyö on muuttanut tapaani ajatella, mutta osin myös tapaani puhua seksistä arjessa. Pysyvä ja olennainen osa seksipuhe on arkeamme ollut ennenkin, mutta nyt kysymykset ovat vaikeampia ja vastaukset moniulotteisempia. Saatan saada kesken työkiireiden viestin puhelimeeni, ja joudun (pääsen) pohtimaan vaikkapa sitä, miltä tuntuisi olla nainen tällä elämänkokemuksella. Tai miten suhtautuisin, jos vaimoni joskus tahtoisi harrastaa seksiä toisen naisen kanssa siitä huolimatta, että hän on hetero. Joskus olen saanut pohtia sitäkin, että miten suhtautuisin naiseeni, jos hän nyt paljastaisikin olleensa alkujaan mies. Tässä saa jatkuvasti asettaa omaa itseään vaakakuppiin monilla tavoilla, ja monet asiat ovat luonteeltaan sellaisia, etten ole aiemmin niitä tajunnut ajatellakaan. Olen antanut ajatusteni vapautua ja luvan itselleni tuntea syyllisyyttä, kateutta, iloa, halua ja ihmetystä monien kysymysten äärellä. Sitä mustasukkaisuuden tunnettakin olen työstänyt monien ajatusten puristuksessa. Seksuaalineuvojan puolisona oppii paljon itsestään sen lisäksi, että oppii seksin ja seksuaalisuuden saloja.

Alkuun ihmettelin varmasti ääneenkin, että mitä vaimoni tarkoittaa kysyessään mielipidettäni johonkin päivän polttavaan seksiasiaan, mikä on meille ollut itsestäänselvä. Lisääntynyt seksipuhekin hämmensi minua aika ajoin. Pian huomasin kuitenkin, että kysymykset liittyvätkin hänen työhönsä, joko suoraan ihmisten kohtaamiseen tai sitten vaikkapa sillä hetkellä käsittelyssä olevaan blogitekstiin. Joskus aiheesta keskustellaan päiviä ja teemasta viikkoja varsinaisen käsittelypäivän jälkeenkin. Alan tottua tähän, ja keskustelu on oleellinen osa elämäämme. 

Olen aina ajatellut olevani hyvin seksuaalinen olento ja mielessäni mahdollisimman avoin. Ulkoiset asiat ovat kuitenkin pitäneet muurit pystyssä ja ajatukset pääni sisällä, enkä ole kylillä paljon seksistä huudellut. Miesten kesken seksistä on ollut helppo puhua tiettyyn rajaan asti, mutta pinnallista ja naista alentavaa puhetta en ole kokenut omakseni koskaan. Miesten maailmassa vallitsee outo ajatus siitä, että seksistä ei odotetakaan kummempaa puhetta. Ihan kuin miehiä ei kiinnostaisi puhua seksistä muuta kuin ne perinteiset panojutut. Seksiin liittyen oikeat asiat ja haaveet pidetään visusti piilossa. Uskon kuitenkin, että valtaosaa kiinnostaisi puhua seksistä sekä seksuaalisuudesta avoimesti, ja tällä kokemuksella suosittelen sitä ehdottomasti. 




Parisuhteen pitäisi olla turvahuone seksipuheelle, mutta en ole aiemmissa suhteissa kokenut sellaista. Voisi sanoa, että seksistä ei ole kotona puhuttu lainkaan ja työssä tai vapaa-ajalla hyvin pintapuolisesti. Nyt, kun elän seksuaalineuvojan puolisona, kotimme pöydillä lojuu kymmeniä seksiaiheisia kirjoja, piirtelen sujuvasti genitaalisarjakuvia vihkoon ja lapsillekin tulee kerrottua ihmisen moninaisuudesta enemmän kuin koulun seksuaalikasvatuksessa konsanaan. Seksi vilahtelee meidän aikuisten puheissa sujuvasti ja jopa huomaamatta, ja olemme keksineet erilaisia lyhenteitä ja kiertoilmaisuja tietyille asioille niihin hetkiin, kun lapset ovat kuuloetäisyydellä. On ollut hienoa vapautua puhumaan ja jakamaan ajatuksia kaikista asioista kotona. Samalla olen kuitenkin tullut entistä kriittisemmäksi työyhteisöjen ja miesten panopuheita kohtaan. Jos oli ennen ojia ylitettäväksi, nyt niiden tilalla on ylittämätön kuilu. Seksipuhe on kotona niin vapaata ja syvällistä, että muiden puhe tuntuu entistä pinnallisemmalta. Välillä tekisi mieli ihan fyysisesti ravistella miehiä, jotta he miettisivät, mitä puhuvat ja ajattelisivat, mitä seksi oikeasti voi olla.  

Seksuaalineuvojan työ on aiheuttanut myös hieman harkintaa siinä, mitä ja miten sanon kysyttäessä vaimoni ammattia. Kun tiedän, että tuo työ on mahdollista käsittää todella pahasti väärinkin, tapaan alustaa asiaa hieman ennen kuin tulee se kiusallinen hiljaisuus, ja puhe vaihtuu vallitsevaan säätilaan. Pääasiassa ajattelen, että kukin saa ajatella mitä tahtoo eikä minua kiinnosta muiden mielipiteet vaimoni ammatista. Silti en tahdo, että esimerkiksi isovanhempani ajattelisivat, että puolisoni tekee seksityötä. Vaikka tavallaanhan neuvonta on ”seksityötä” jaloimmillaan, ja mitä sitten, vaikka seksityötä tekisikin. Usein tahtoisin, että joku joskus kysyisi aidon kiinnostuneena jatkokysymyksen tai pari. Keskustelisi seksuaalineuvonnasta ja ihmisen moninaisuudesta tai seksin loputtomista mahdollisuuksista. Tätä viimeistä en kyllä ihan rehellisesti odota isovanhemmiltani. Ja by the way, isovanhempani ovat suhtautuneet ammattiin hyväksyvän neutraalisti, kuten kaikki muutkin suvun ihmiset. Kukaan ei ole kyllä esittänyt sitä jatkokysymystä. Ulkonakin on hieno ilma ja aurinko paistaa.

Seksuaalisuustietous on lopulta lujittanut sidettä parisuhteessamme. Meillä on sellaisia yhteisiä asioita, joihin aivan kaikki eivät pääse sisään. En minä itse seksuaalineuvonnasta juuri mitään tiedä, mutta ihmisistä varmasti liki sen, minkä puolisonikin. Yhteinen ajatuksemme ihmisestä on avartunut, ja sitä se tekee koko ajan enemmän. Seuraamme seksiuutisointia ja jaamme toisillemme artikkeleja, joista keskustelemme ja usein opimme jotakin uutta. Yhteinen oppiminen on yhteistä matkantekoa, enkä minä tahdo olla perillä koskaan. Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat puhua seksistä avoimemmin ja myös mennä keskustelemaan seksistä ammattilaisten kanssa silloin, kun asiat tuntuvat liian haastavilta.

- Petri

ps. käy lukemassa myös Petrin puolison, seksuaalineuvoja Rouva Syldin blogia!

Edelliset osat:




Ei kommentteja: