keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Aamuyön tuntien soidintanssit

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa yökerhossa. En oikein välitä klubeista, ellei lasketa teknoklubeja tai vastaavia, joille porukka menee ensisijaisesti nauttimaan musiikista. Tavallisissa yökerhoissa käydään eri syistä. Monelle klubit ovat ensisijaisesti paikka, jonne lähdetään etsimään seuraa. Aamuyön tuntien pariutumisrituaaleja on kiinnostavaa seurata.

(Pahoittelut tässä vaiheessa heteronormatiivisesti kulmasta. Tässä asiassa en valitettavasti tiedä alkuunkaan, miten homma toimii sateenkaariväen keskuudessa. Tympeällä mies-nais-asetelmalla mennään siis.)




Yökerho on pohjimmiltaan aika primitiivinen kokemus: se on toisinto esi-isiemme rituaalinomaisista juhlista, joissa tanssittiin rummutuksen tahtiin nuotiopiirissä ja juotiin päihdyttäviä yrttikeitoksia. Ja aivan kuten pilkun jälkeen saatetaan joskus päätyä peitonheilutushommiin, ovat entisajankin juhlallisuudet loppuneet takuulla teltanpystytykseen. Näin ollen ei ole ihmekään, että juuri yökerho, eikä esimerkiksi paikallinen S-market, on se paikka, jonne ehkä lähdetään seksinkiilto silmissä.

Tanssilattia on yökerhon keskus. Alkuillasta sen ympärille keräännytään kuin savannin juomapaikalle, kunnes porukka kerrallaan uskaltaudutaan parketille. Naisporukat asettavat käsilaukkunsa lattialle vierekkäin ja muodostavat niiden ympärille vienosti liikehtien tanssipiirin. Miehet tarkkailevat heitä lattian laidoilta, laativat toimintasuunnitelmaa ja keräävät rohkeutta. Ehkä tänään, ehkä tänään, joku löytää Thaimaan ja pääsee naimaan, kuten Temppareissa sanottaisiin. Kun tuoppeja on kumottu tarpeeksi, on aika lähteä metsälle ja suunnata tanssilattialle.




Jostain syystä vieläkin on niin, että aloitteentekijöinä toimivat useimmiten miehet. Joidenkin kohdalla tosin pitäisi puhua ennemminkin saalistamisesta. Tyypillisiä saalistustaktiikoita on kolme:

1. Paikalliskielellä puhuminen, toisin sanoen tanssirinkiin soluttautuminen. Rauhanomainen taktiikka, joka voi toimiakin, riippuen lähestyjän humalatilasta. Valitettavasti kulttuuriimme liitettyjen sukupuolistereotypioiden vuoksi moni mies tarvitsee aivan tolkuttoman määrän alkoholia vapautuakseen estoistaan niin, että pystyy tanssimaan. Tästä lopputuloksena on siis seuraavaa:







Huhujen mukaan on kuitenkin olemassa myös miehiä, jotka oikeasti nauttivat tanssimisesta, ja tekevät sitä jopa alle kolmen promillen humalassa. Tavallisessa yökerhossa sellaiset ovat kuitenkin yhtä harvinainen näky kuin aurinko marraskuussa.

2. Kimppuun hiipiminen, eli mies ilmestyy paikalle jostain takavasemmalta ja asettautuu seisomaan tanssilattialle niin lähelle naista, että hänen vartalonsa osuu tanssiessa mieheen. Näin mies voi kätevästi uskotella itselleen, että koska tuo nainen nyt aivan selvästi hinkkaa takapuoltaan minua vasten, voinkin mainiosti ottaa siitä kiinni. Johtaa harvoin toivottuun lopputulokseen. En suosittele.

On tosin todettava, että kaikenlainen lääppiminen ja ei-toivottu koskettelu on vähentynyt yökerhoissa viime vuosina tosi paljon, ja se on pelkästään positiivinen asia. Nykyään saa jo tanssia aika mukavasti omassa rauhassa ilman, että pitää koko ajan väistellä jostain kurottelevia puristelevia kouria. (Tai sitten olen vain niin rupsahtanut 27-vuotias vanha akka, ettei kukaan viitsi minua enää lääppiä. Jos näin on, otan rupsahtaneisuuden ilolla vastaan.)

3. Laumasta eristäminen. Toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että mies kävelee tanssivan naisen luo, huutaa tämän korvaan pakolliset kysymykset ja johdattaa hänet baaritiskille. Tähän menee rahaa, mutta toimii sikäli hyvin, että tanssilattian tiimellyksessä on vaikeaa keskustella. Tällaiset parit löytää usein parin tunnin päästä jonkun sohvan uumenista syventyneenä keskusteluun – tai toistensa nielurisoihin.

Juoman tarjoamisessa on kuitenkin omat riskinsä, sillä älykkäinä eläiminä naiset ovat oppineet hyväksikäyttämään tilannetta. Joskus voi käydä niin, että saalis poistuukin drinkki kädessään ja mies jää nuolemaan näppejään kaksitoista euroa köyhempänä. Muun muassa tästä syystä myös juomien tarjoaminen on jossain määrin harvinaisempaa kuin ennen. Mielestäni sekin on vain hyvä, sillä kyllä ihmisen pitäisi ottaa taloudellinen vastuu omasta kännäämisestään.




Jos mies on metsästäjä, naisen kontolle jää saaliin rooli. Halusit sitä tai et, olet jossain määrin katseiden kohteena. Vaikka haluaisit vain tanssia ystäviesi kanssa, olet silti kuin grillipihvi lihatiskillä, jonka tuoreutta ja makoisuutta arvioidaan. Toisaalta miehiltä saa huomiota helposti: sen kun heiluttaa persettä ja tukkaa, niin kyllä sieltä ennen pitkää joku tarttuu syöttiin. Sillä taktiikalla ei välttämättä kuitenkaan saa kiikkiin sitä meren kauneinta kalaa. Miten naisista yhtäkkiä tulikin kalastajia? No joka tapauksessa, ne hienoimmat vonkaleet löytyvät usein nurkkapöydästä kittaamasta kaljaa, joten virveli on parasta viskata siihen suuntaan.

Antropologinen tutkimus on hauskaa, mutta klubireissumme päättyi viikonloppuna silti lyhyeen: mielenkiintoinenkin tekeminen muuttuu tylsäksi, jos sitä säestää huono livebändi. Poistuin siis paikalta ilman kalansaalista, mutta ottaen huomioon edellisessä postauksessa kertomani kokemukset baareista löydetyistä miehistä, en koe sitä kamalan suureksi menetykseksi.

ps. käy lukemassa myös vanha postaukseni, jossa esittelen 9 miestyyppiä, jotka voit tavata yökerhossa. Näistä voi sitten laatia vaikka bingoruudukon kesän baarireissuja varten.

2 kommenttia:

Nallepa nalle kirjoitti...

Hei, kirjoitinkin tänne vähän aika sitten yhden kommenttin, koska olen kiinnostunut kirjoittamisestakin. Hauskaa toisinaan myös lukea näitä, pidän huumoristasi.

"Miten naisista yhtäkkiä tulikin kalastajia?" - suosittelen siihen "The Isle" nimistä korealaista elokuvaa! Tuli mieleen juuri kaloista ja niistä spesiaaleista vonkaleista, mitä silloin tällöin tulee (jäädäkseen) haaviin. Elokuvan päähenkilö on nainen, mykkä kalamajan omistaja ja seksuaalisesti himokas. Elokuva on pääosin eteerinen ja vähän ahdistava (tai hyvin erikoinen tapaus, jos sellaiset leffat kiinnostaa). Kim Ki-duk (ohjaaja) on todella kuuluisa, vaikka ylipäätään elokuvatkaan eivät ole aina niitä täydellisiä esimerkkejä.

Kävin joskus myös baareissa, ja ne kerrat ahdistivat minua ehkä eniten ikinä. Koin, että tuhlasinkin vain aikaani niissä ollessa, ja miehet eivät olleet yhtään kiinnostavia - enemmänkin juuri vain seksin saamisen perässä juoksevia, yhden illan perään, en tiedä. Tylsiä. Pidän enemmän erilaisemmista tavoista löytää mies, kuin baareista tai yökerhoista, joissa seuran metsästäminen (naisilla että miehillä) on helpompaa tietenkin.

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Nallepa nalle: Kiva että huumori uppoaa! :D täytyy tutustua tuohon leffaan, kuulosti jännältä. Ja joo, oon samaa mieltä sun kanssa noista baareista. Ei ole munkaan suosikkipaikkoja tutustua kehenkään, kuten ehkä tekstistä kävi ilmi :D