Median seksuaalisuutta koskeva sisältö tuntuu välillä uuvuttavan yksipuoliselta ja käsittämättömän vanhanaikaiselta. Yksi merkittävä syy siihen on se, että juttuihin haastatellaan usein samoja asiantuntijoita tai jopa ihmisiä, joiden näkemykset seksuaalisuudesta perustuvat pelkkään mutu-tuntumaan. Varsin usein näiden tyyppien käsitykset sitten ovat aika ummehtuneita ja toistavat samoja virheellisiä uskomuksia, joita meille on seksuaalisuudesta syötetty jo vuosikaudet.
Luen paraikaa Mark Mansonin kirjaa Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (2020) ja siinä silmääni ovat pistäneet erityisesti kirjailijan sinänsä hyviä pointteja kuvaavat esimerkit, joissa mennään niin stereotyyppisellä kaavalla kuin olla ja voi ja esitetään jopa virheellisiä väittämiä. Puhuessaan siitä, kuinka ihmiset joskus jättävät asioita tekemättä, koska ne ovat ristiriidassa heidän identiteettiensä kanssa Manson esittää esimerkin, jossa vaimo ei uskalla ehdottaa miehelleen villimpiä seksileikkejä, koska se rikkoisi hänen käsitystä itsestään siveellisenä naisena. Tällainen väite vetää aika monta mutkaa suoraksi ja on aika käsittämätöntä, että on ihan täysin ok kirjoittaa tällainen väite kirjaan ilman mitään asiantuntemusta. Tunnumme ajattelevan, että olemme kaikki seksuaalisuuden asiantuntijoita ja siksi asiasta oikeasti mitään tietämättömienkin mielipiteet ovat ihan valideja.
Tämä tapaus muistutti mieleeni tämän Helsingin Sanomien artikkelin, jossa varoitellaan seksilelujen helpon saatavuuden riskeistä. Varoittelijana toimii kulutustutkija Samuel Piha, joka on ollut mukana tutkimushankkeessa, jossa on selvitetty seksilelujen ostamiseen liittyviä tabuja ja kokemuksia. Jollain kumman ilveellä kulutustutkija on nyt siis yhtäkkiä validi kertomaan totuuksia seksuaalisuudesta, vaikka hän ei edes perustele yhtäkään väitettään ryhmänsä tutkimustuloksilla. Kirjoitin jutusta viime keväänä eräälle yliopiston kurssille analyysin ja päätin laittaa sen nyt tänne teidänkin luettavaksenne.
Objektiivisuuden ja ideologian tarkastelua seksivälinetutkimusta koskevassa artikkelissa
1 Johdanto
Tässä tekstissä tarkastelen Helsingin Sanomien 10. helmikuuta 2020 julkaistua artikkelia ”Seksivälineitä on niin helppo ostaa, että siihen liittyy jo riskejä, sanoo tutkija”. Artikkelissa on haastateltu tutkijaa, joka on osa seksivälineiden ostoa ja niiden roolia tutkivaa tutkimusryhmää. Pureudun tekstissäni erityisesti artikkelin taustalla olevaan ideologiaan ja niihin kielellisiin keinoihin, joilla ideologiaa tuodaan artikkelissa ilmi. Lähtökohtana analyysilleni on kriittisen diskurssintutkimuksen perinne tarkastella kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana, todellisuuden rakentajana ja vallan ja ideologioiden ilmentäjänä (Flowerdrew & Richardson 2008: 21). Koska artikkelissa esitellään tieteellisen tutkimuksen tuloksia, pohdin myös siihen liittyvää objektiivisuuden ihannetta ja sen toteutumista.
Artikkeli sijoittuu osaksi laajempaa yhteiskunnallista kontekstia, jossa on hiljalleen tapahtumassa murros. Seksuaalisuus on pitkään ollut tabu, josta ei ole juuri puhuttu: kristillisessä kulttuurissa seksi on nähty kuuluvaksi miehen ja naisen väliseen avioliittoon ja kaikki muu kuin lisääntymiseen tähtäävä seksuaalinen toiminta syntinä ja vääränä. Tämän rinnalle on kuitenkin noussut uusi ajattelu- ja puhetapa, jonka tässä nimeän seksipositiiviseksi diskurssiksi ja joka korostaa ihmisten vapautta ja oikeutta toteuttaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla. Tätä kehitystä kuvastaa myös seksivälineiden saatavuuden helpottuminen eli se, että ” samalla kun käy ostamassa supermarketista maitoa, voi napata ostoskoriinsa vibraattorin”, kuten artikkelissa todetaan. Artikkelin voidaan katsoa edustavan seksipositiivisuudelle vastakkaista näkökantaa, joka pitää kiinni vanhoista seksuaalisuuteen liitetyistä normeista ja uskomuksista ja joka tyypillisesti painottaa seksipositiivisuuden vaaroja ja riskejä.
Aineiston ja aiheen valinta on motivoitunut kiinnostuksestani seksuaalioikeuksien ja tasa-arvon edistämiseen. Tavoitteenani on tehdä tämän tekstin avulla näkyväksi niitä seksuaalisuuteen uskomuksia, jotka edelleen haittaavat tasa-arvon toteutumista. Pyrin olemaan ottamatta kantaa artikkelin väitteisiin, mutta tuon kuitenkin esiin, minkälaisia vaikutuksia niiden esittämisellä voi yhteiskunnallisella tasolla olla.
2 Ideologiasta ja argumentoinnista
Ideologia on joukko arvoja ja uskomuksia, näkökulma todellisuuteen, jonka jokin ihmisjoukko jakaa keskenään. Ideologiat liittyvät olennaisesti valtaan: niihin liittyy usein me vastaan ne -tyyppinen ajattelu eli positiivinen sisäryhmä, jonka etua ideologia ajaa, ja negatiivinen ulkoryhmä. Ideologiat ylläpitävät ja uusintavat valta-asemia rakentamalla todellisuutta sellaiseksi, että historiallisesti ohimenevät syrjivät ja epätasa-arvoiset käytänteet ja rakenteet vaikuttavat luonnollisilta ja ikuisesti pysyviltä asiaintiloilta. (Flowerdrew & Richardson 2008: 23-24.) Tähän liittyy myös luonnollistumisen prosessi, jossa ideologia ohjaa näkemään sen arvojen ja uskomusten mukaiset merkitykset ja kielelliset valinnat neutraaleina ja ”terveen järjen mukaisina” ja sen vastaiset vahvasti värittyneinä ja puolueellisina (Kalliokoski 1996: 77).
Artikkelin taustalla näkyy kulttuurissamme vahvasti luonnollistunut ideologia, jonka mukaan hyvä ja oikea tapa toteuttaa seksuaalisuutta on miehen ja naisen välisessä parisuhteessa tapahtuva yhdyntä. Tämä näkyy perusteluissa, joita esitetään otsikon väitteelle seksilelujen helpon saatavuuden riskialttiudesta, kuten seuraavat esimerkit osoittavat:
(1) Yksi tärkeä syy, miksi ihmiset haluavat käyttää seksivälineitä, on niihin liittyvä jännitys, Piha sanoo. Lelujen avulla halutaan kokeilla uutta ja olla vähän ”tuhmia.” ”Kun seksivälineistä tulee arkipäiväisiä terveystuotteita, se rikkoo niihin liittyvää jännitystä ja perussyytä seksivälineiden käytölle.”
(2) ”Jos kokeilee harkinnanvaraisesti uutta ja tekee maltillisia hyppyjä pois arkisen seksin alueelta, ei joudu todennäköisesti niin helposti kierteeseen, joka vaatii jatkuvasti jännittävämpiä kokeiluja”, Piha sanoo.
(3) Samaan aikaan kun seksivälineiden menekki on kovaa, suomalaiset kokevat vuosi vuodelta vähemmän halukkuutta yhdyntään, etenkin avio- tai avoliitoissa.
Esimerkit 1 ja 2 osoittavat ideologisesti värittyneen näkemyksen seksivälineistä ”arkisen seksin” piristäjinä ja jännityksen tuojina. Artikkelissa haastateltu tutkija on huolissaan siitä, että seksivälineiden helppo saatavuus saa ihmiset ikään kuin hairahtumaan yhä villimpien kokeilujen pariin pois norminmukaisen seksin alueelta. Esimerkissä 3 taas esitetään, että seksivälineiden suosion kasvaminen on johtanut yhdyntöjen vähenemiseen. Artikkelissa ei kuitenkaan tuoda ilmi, mitä haittoja tällaisesta kehityskulusta on, vaan se jää implisiittisesti lukijan pääteltäväksi. Tästä voidaan todeta, että seksivälineiden helppo saatavuus ja kasvanut suosio ovat riskejä nimenomaan norminmukaiselle yhdyntäkeskeiselle seksikäsitykselle, eivät välttämättä seksivälineiden käyttäjille.
Yhdyntäkeskeistä seksinormia perustellaan usein evoluutiopsykologisilla seikoilla. Evoluutiopsykologian mukaan ihminen on luonnossa elävä eläin, jonka toiminta pohjaa sivistyneessä yhteiskunnassakin pitkälti evoluution muokkaamiin vietteihin ja vaistoihin. Tässä kontekstissa seksin perimmäisenä syynä nähdään lisääntyminen, jolloin yhdyntä ainoana lisääntymiseen tähtäävänä seksin muotona nousee korkeimmaksi ja ”luonnollisimmaksi”. Tavallaan voitaisiin puhua jopa topoksesta eli tiettyyn diskurssiin liittyvästä yleisestä päättelysäännöstä tai vakioargumentista. Topokset ovat taustalla vaikuttavia argumenttikuvioita, joihin spesifit argumentit nojaavat: ne siis ohjaavat päättelyä tiettyyn johtopäätökseen. (Lahti 2019: 134.) Evoluutiopsykologisen topoksen mukaan toiminta, joka on ristiriidassa ihmisen biologisten taipumusten kanssa, on haitallista ja väärin.
Artikkelissa tuodaan esille tällaista näkökulmaa pohdittaessa seksivälineiden käyttöön liittyvää kaksoisstandardia, jonka mukaan välineiden käyttöön liittyy naisten kohdalla positiivisia voimaantumiseen ja itsenäisyyteen liittyviä mielikuvia ja miesten kohdalla enemmän häpeän ja riittämättömyyden tunteita. Seuraavasta esimerkistä olen lihavoinut kohdat, jotka perustelevat evoluutiopsykologista toposta:
Miehillä ja naisilla on historiallisesti ollut luonnostaan erilaiset lisääntymisstrategiat, Piha pohtii. Miehellä evolutiivinen odotus on ollut, että mitä useamman naisen kanssa hän harrastaa seksiä, sitä laajemmalle oma geeniperimä leviää. Perinteisesti naiset ovat joutuneet puolestaan kantamaan seksissä ”isomman riskin”, koska he voivat tulla raskaaksi. ”Naiselle kyky nauttia seksistä ilman riskiä on voimaannuttava kokemus”, Piha sanoo. ”Mies puolestaan voi tiedostamattaan kokea kaikkien seksivälineiden keskellä, että hän ei kykene täyttämään evolutiivista rooliaan.”
Jos siis ajattelee evoluutiopsykologisen topoksen päättelysäännön mukaisesti evolutiivisen roolin täyttämättä jäämisen olevan haitallinen asia, on logiikka esimerkin perustelujen ja seksivälineiden helpon saatavuuden väitetyn riskialttiuden välillä nähtävissä.
3 Objektiivisuudesta
Koska artikkelin näkökulma seksivälineiden helppoon saatavuuteen keskittyy sen riskeihin, voidaan argumentaation hahmottaa noudattelevan vaaran ja uhan topoksen päättelysääntöä: jos on olemassa tiettyjä vaaroja tai uhkia, niiden torjumiseksi on tehtävä jotain (Lahti 2019: 135). Tämä käy hyvin ilmi muun muassa seuraavassa esimerkissä:
(5) ”Jos kokeilee harkinnanvaraisesti uutta ja tekee maltillisia hyppyjä pois arkisen seksin alueelta, ei joudu todennäköisesti niin helposti kierteeseen, joka vaatii jatkuvasti jännittävämpiä kokeiluja”, Piha sanoo.
Esimerkin argumentointi on lähellä kaltevan tason argumenttia, ja on rinnastettavissa esimerkiksi huumeita koskevaan yleiseen retoriikkaan. Seksivälineet esitetään päihteiden kaltaisena koukuttavana asiana, jotka vievät varomattoman kokeilijan mennessään.
Kuten aikaisemmin jo totesin, esitettyjen perusteluiden pohjalta vaara ja uhka näyttää kuitenkin kohdistuvan yhdyntä- ja lisääntymiskeskeiseen seksikäsitykseen, ei ihmisiin itseensä: luonnollistuneen ideologian vastainen asia vain vaikuttaa terveen järjen vastaiselta. Koko yhteiskunta ei kuitenkaan välttämättä jaa luonnollistuneitakaan arvoja ja uskomuksia. Lukijan tulkintoihin ja päätelmiin voidaan kuitenkin vaikuttaa niin, että syntyy tietty vaikutelma asiaintilojen suhteesta. Tällaisia voimakkaita vaikuttamisen keinoja hyödynnetään esimerkiksi propagandateksteissä. (Kalliokoski 1994: 78.) Näkisin yhtenä tällaisena keinona asiantuntijan ja tieteellisen tutkimustiedon auktoriteettiin nojaavan argumentoinnin, jota artikkelissa hyödynnetään.
On nimittäin huomionarvoista, että artikkelissa haastateltu tutkija näyttäytyy aiheen asiantuntijana ryhmänsä tutkimuksen kautta, hän ei juurikaan perustele väitteitään tutkimustuloksilla eikä oikeastaan millään muullakaan. Artikkelista ei käy ilmi, perustuvatko väitteet ryhmän tutkimustuloksiin tai ylipäätään faktaan vai ovatko ne tutkijan omia mielipiteitä. Hänen validiutensa esittää väitteitä perustelematta asiantuntijuuteensa nojaten on myös kyseenalainen, sillä hän ei ole seksologian asiantuntija vaan artikkelin mukaan kuluttajatutkija ja kauppatieteen tohtori.
Tieteelliseen tietoon liittyy samanlainen objektiivisuuden oletus kuin uutisteksteihin. Kuitenkin samalla tavalla kuin uutinen on aina tulkinta jostain asiaintilasta, myös tutkimusten taustalla vaikuttavat tutkijan omat ideologiat (Kalliokoski 1994: 90). Erityisesti kvantitatiivista tietoa pidetään objektiivisena ja luotettavana, mutta tilastoihin ja mittauksiinkin liittyy aina päätös siitä, mitä mitataan. Teksteissä mainittuja lukuja ei välttämättä myöskään suhteuteta mihinkään, jolloin vaikkapa yksittäiset prosenttiosuudet ja muut luvut voivat olla harkittuja argumentoinnin keinoja. (Kalliokoski 1994: 86-87.) Tässä artikkelissa ei lukuja juurikaan esiinny, mutta objektiivisuuden illuusiota hyödynnetään kyllä muuten. Artikkeli antaa otsikosta lähtien ymmärtää, että haastateltu tutkija esiintyy jutussa nimenomaan tutkijapositiossa, mikä luo hänestä kuvan puolueettomana tahona ja hänen väittämistään asioista objektiivisina tosiasioina. Vaikka arvoista ja uskomuksista vapaata kielenkäyttöä ei olekaan, kielen ideologinen värittyneisyys on vaikein huomata silloin, kun kielen käyttäjä esitetään objektiivisena ja ideologioista vapaana. Helsingin Sanomat julkaisukontekstina ohjaa myös ajattelemaan artikkelin väitteitä ideologisista merkityksistä vapaana.
4 Lopuksi
Seksuaalisuus on ollut pitkään tabu, minkä vuoksi siitä tiedetään yhä vähän ja virheellisiä uskomuksia on paljon. Tässä artikkelissa on esitetty väitteitä, joiden pitäminen totuutena voi haitata merkittävästi tasa-arvon ja seksuaalioikeuksien toteutumista. Erityisen ongelmallista artikkelissa on se, että haastatellun tutkijaposition tuoman vallan ja auktoriteetin nojalla esitetään väitteitä, jotka eivät ole tutkimustietoa, mutta jotka on kielellisin keinoin saatu näyttämään siltä. Kriittisen diskurssintutkimuksen keskiössä on ongelmalähtöinen vallan ja ideologian kielellisen representaation tarkastelu sekä tällaisten piilossa olevien merkitysten näkyväksi tekeminen (Flowerdrew & Richardson 2008: 21). Näin ollen niin tämän kuin muidenkin vastaavanlaisten artikkelien ja muiden tekstien väitteitä seksuaalisuudesta on syytä tarkastella kriittisesti ja ideologiset taustatekijät huomioon ottaen, jotta tietomme seksuaalisuudesta ei perustuisi ideologisesti värittyneisiin ja sortaviin uskomuksiin.
5 Lähteet
Flowerdrew, John & Richardson, John E. 2018. Introduction. Teoksessa Flowerdrew, John & Richardson, John E. (toim.) The Routledge Handbook of Critical Discourse Studies. New York: Routledge. s. 21-33.
Kalliokoski, Jyrki 1996. Kieli, tunteet ja ideologia uutistekstissä. Näkymiä tekstilajin historiaan ja nykyisyyteen. Teoksessa Kalliokoski, Jyrki. Teksti ja ideologia. Kieli ja valta julkisessa kielenkäytössä. Helsinki: Hakapaino. s. 37-97.
Lahti, Emmi 2019. Maahanmuuttokeskustelun retoriikkaa. Väitöskirja. Helsinki: Unigrafia.
Sievinen, Anna. Seksivälineitä on niin helppo ostaa, että se aiheuttaa jo riskejä, sanoo tutkija. Helsingin Sanomat 10.2.2020.