Puhe haluttomuudesta on normatiivista ja syyllistävää ja sen on syytä muuttua

Seksuaalinen haluttomuus on yleinen ongelma ja siitä on myös kirjoitettu runsaasti kirjoja. Luin vastikään niistä yhden, Osmo Kontulan ja Tarja Sandbergin Halut jäissä? -opuksen, joka on julkaistu vuonna 2012. Minulla oli kirjasta omat ennakko-odotukseni enkä joutunut pettymään; aihetta käsiteltiin juuri siitä samasta tunkkaisesta näkökulmasta, joka haluttomuuskeskustelussa yleensä on hallitseva. Kirja on siis erinomainen kiteytys kaikesta siitä, mikä haluttomuuspuheessa on pielessä.

Tämä tunkkainen näkökulma on ainainen heteronormatiivinen, parisuhde- ja yhdyntäkeskeinen ajattelutapa, jossa puolisoaan vähemmän haluavia (useimmiten naisia) syyllistetään siitä, etteivät he halua. Kontulan ja Sandbergin teos sisälsi sadan eri-ikäisen naisen kuvauksia halun puutteestaan ja tekstit toivat esiin valtavan kirjon erilaisia elämäntilanteita, jotka monet varsin ymmärrettävästi vaikuttivat halun vähenemiseen. Iso osa näistä tarinoista oli tulkittu todella hämmentävästi ja vaikeissakin tilanteissa peräänkuulutettiin naisten vastuuta parisuhteensa seksielämän aktiivisuudesta. Monen kirjoittajan kohdalla halun puute johtui selkeästi normatiivisista seksuaalisuutta koskevista uskomuksista, mutta sen sijaan että kirjassa olisi katsottu näiden haitallisten normien taakse, niitä päädyttiin vahvistamaan. Vertaistuen ja ymmärryksen toivossa kirjaan tarttuva lukija tuskin saa mitä kaipaa.

Halun puute tai ennemminkin halujen eriparisuus on usein parisuhteessa elävien ongelma. Tiedetään, että pitkässä parisuhteessa halujen määrä vaihtelee ja harvoin kaksi ihmistä haluaa täsmälleen yhtä paljon – tämän tunnustavat kirjassaan myös Kontula ja Sandberg. Tästä huolimatta tilanne koetaan usein ongelmallisena ja syypääksi nostetaan vähintäänkin epäsuorasti vähemmän haluava osapuoli. Johan pelkät haluttomuus ja halun puute käsitteinä kertovat suoraan, että ongelma on toisen liian vähäinen halu eikä se, että toinen haluaisi enemmän.

Lehtien vinkit suhteen seksielämän piristämiseksi on suunnattu aina vähemmän haluavalle osapuolelle, jonka täytyy erilaisin konstein saada itsensä haluamaan enemmän. Pidämme ilmiselvänä, että enemmän haluavalla on oikeus halujensa tyydyttämiseen ja toisen on tultava tässä vastaan. Kontula on usein sanonut vähemmän haluavien jopa käyttävän epäreilusti valtaa kumppaniinsa, koska he pitävät käsissään päätäntävaltaa siitä, koska seksiä harrastetaan.

Harvoin näkee kenenkään oikeastaan pysähtyvän pohtimaan sitä, miksi on tärkeää, että parisuhteen osapuolet haluavat seksiä yhtä paljon tai että suhteessa ylipäätään on seksiä. Lähtökohtana tuntuu olevan, että seksiä pitää olla, koska seksiä pitää olla. Seksin ajatellaan kuuluvan parisuhteeseen ja jos sitä ei syystä tai toisesta ole, suhde nähdään epäonnistuneena. Kontula puhuu usein siitä, kuinka seksi on kuulemma erityisesti miehille merkki rakkaudesta ja täten seksin puuttuminen edustaa miehelle rakkauden puuttumista. Tällaisilla lausunnoilla kehotetaan naisia kantamaan emotionaalinen vastuu suhteensa hyvinvoinnista ja kannustetaan seksiin omien rajojen kustannuksella parisuhteen hyvinvoinnin nimissä. Tällainen ei lisää kenenkään halukkuutta vaan muuttaa seksin velvollisuudeksi.

Totta kai on ikävää, että seksiä kaipaava ihminen joutuu olemaan ilman – varsinkin kun seksin mukana suhteista saattaa helposti kadota myös muu fyysinen läheisyys. Moni pelkää (mielestäni varsin ymmärrettävästi), että kumppani tulkitsee läheisyyden lupaukseksi seksistä ja välttelee siksi myös läheisyyttä, jottei joutuisi taas torjumaan toista. Tässä tulee vahvasti esille normatiivisen seksikäsitys: koska miellämme seksin yhdynnäksi, ajattelemme halun seksiin tarkoittavan halua yhdyntään. Moni voisi varmasti haluta seksiä enemmän, jos se olisi monipuolisempaa eikä sisältäisi oletusta penetraatiosta, orgasmista tai edes genitaalikosketuksesta. Kirjan kertomuksissa esiintyi kuitenkin paljon puolisoita, joilta ei löytynyt vähäistäkään halua ymmärtää kumppaninsa seksuaalisuutta, joita kiinnosti lähinnä oma nautinto ja jotka pikkulasten tavoin suuttuivat ja mököttivät, jos eivät saaneet seksiä.

Näille miehille kirjassa löytyy loputonta ymmärrystä, kuten myös niille, jotka eivät esimerkiksi osallistu kotitöihin ollenkaan, puhuvat puolisoilleen rumasti, eivät huomioi kumppaniaan arjessa mitenkään, eivät osaa puhua tunteistaan tai seksistä tai eivät itse halua seksiä. Vastuu kaikista näistä tilanteista vieritetään naisten vastuulle: omalla käytöksellä ja esimerkillä pitäisi kuulemma kannustaa toista muuttumaan. Miehistä puhutaan kuin vähä-älyisistä, joilla ei ole minkäänlaista kapasiteettia käsitellä parisuhteen vaikeita asioita. Naisten oletetaan tekevän suhteen kaikki emotionaalinen työ, liittyi se sitten häneen itseensä tai kumppaniin. Miehen haluttomuus on toki myös ymmärrettävää ja nainen ei saa siitä suuttua tai loukkaantua, mutta jos miestä alkaa harmittaa kumppaninsa haluttomuus, se on naisen syytä.

Joissain tarinoissa haluttomuuden syyksi kerrottiin miehen väkivaltaisuus joko kumppaniaan tai lapsia kohtaan tai se, että kirjoittaja on raiskattu. Pidin varsin erikoisena sitä, että tällaisissakin tapauksissa ongelmaksi nostettiin haluttomuus ja väkivallanteot esitettiin vain syinä muiden joukossa. Olisi aika tärkeää sanoittaa, että väkivaltaisessa suhteessa elävän ei todellakaan pidä tyytyä kohtaloonsa eikä varsinkaan kantaa huolta siitä, ettei halua seksiä. Raiskauksen uhreille kirjassa suositeltiin omien traumojen työstämistä esimerkiksi terapiassa, joka onkin toki suositeltavaa, mutta enemmin oman hyvinvoinnin vuoksi kuin siksi, että pystyisi tyydyttämään jonkun seksuaaliset tarpeet parisuhteessa.

Normatiiviset sukupuoliroolit näkyvät myös haluttomuuspuheessa. On esimerkiksi todella tavallista kehottaa miehiä tekemään kotitöitä, koska sen sanotaan saavan naiset innostumaan seksistä enemmän. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni varsinaisesti kiihottuu nähdessään miehensä tiskaavan, vaan ennemminkin aikaa seksin ajattelemiselle jää enemmän, kun aivan kaikki kodin työt eivät ole omalla vastuulla. Usein naisia myös syytetään heittäytymiskyvyttömiksi, kun he murehtivat vaikkapa tiskaamattomia astioita tai pian herääviä lapsia eivätkä siksi pysty keskittymään seksiin. Syytöksissä ei oteta huomioon sitä, että naiset joutuvat käyttämään kodin- ja lastenhoitoon ja erilaiseen arjen pyörittämiseen liittyvään metatyöhön huomattavasti miehiä enemmän aikaa ja energiaa. Sen sijaan pidetään sitkeästi kiinni narratiivista, jossa naiset eivät kerta kaikkiaan vaan ole seksuaalisia ja kieltäytyvät erilaisiin tekosyihin, kuten päänsärkyyn ja kotitöihin vedoten.

Tällainen puhe halusta ja haluttomuudesta ei palvele ketään. Haluaisin enemmän sellaista keskustelua, jossa haluttomalle annettaisiin lupa olla haluamatta seksiä ja jossa lähtökohtana olisi yksilön seksuaalinen hyvinvointi, ei parisuhteen ylläpito keinolla millä hyvänsä. Haluaisin, että erilaiset suhdemuodot nähtäisiin monogamian rinnalla valideina vaihtoehtoina eikä niitä esitettäisi viimeisinä oljenkorsina, joihin takerrutaan vasta sitten, kun kaikki toivo on menetetty. Haluaisin, että halusta puhuttaessa otettaisiin huomioon sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevat normit ja uskomukset ja pyrittäisiin uudenlaiseen, normien ulkopuoliseen ajatteluun. Haluaisin, että parisuhteista, seksistä ja halusta puhuttaisiin myös muiden kuin monogamisten cisheteroiden näkökulmasta. Ylipäätään kaipaisin, että kaikenlainen syyllistäminen pudotettaisiin näistä keskusteluista pois ja seksuaalisen halun uudelleen löytämiseen kannustettaisiin yksilön itsensä takia, ei siksi, että hän voisi tyydyttää kumppaninsa paremmin.

Olen huomannut, että asiat muuttuvat parhaiten kun niitä muuttaa itse ja siksi olen alkanut suunnitella haluun ja haluttomuuteen liittyvää verkkokurssia. Kurssin tavoitteena olisi tarjota osallistujille uusia työkaluja oman halun ja nautinnon löytämiseen, mutta toisaalta myös haastaa parisuhdekeskeistä ajattelutapaa, jossa halua tavoitellaan lähinnä parisuhteen ja kumppanin vuoksi, ei oman itsensä takia. Jos haluat kuulla lisää ja saada ensimmäisenä tuoreen tiedon kurssista ja ilmoittautumisesta, lisää sähköpostiosoitteesi tälle listalle! Lista ei sido mihinkään enkä tule käyttämään sähköpostiosoitteita muihin markkinointitarkoituksiin – lähinnä haluaisin tietää, onko tällaiselle kurssille kiinnostusta. Otan mielelläni myös vastaan toiveita, ideoita ja näkökulmia kurssin toteutukseen liittyen sähköpostitse teekutsuilla(at)gmail.com tai Instagramissa @teekutsuilla.

ps. Loppuhuipennus lukukokemukselleni oli lähdeluettelo, josta löytyi tasan kaksi muiden kuin kirjoittajien itsensä kirjoittamaa teosta. Kontulan teoksia oli viisi kappaletta.

Lue myös: Miksi pitkä parisuhde tappaa seksihalut