Miksi naisvihasta johtuvista ongelmista keskusteleminen saa miehet puolustuskannalle?

Yhteiskuntamme on täynnä sukupuoleen perustuvia syrjiviä rakenteita, stereotypioita ja virheellisiä uskomuksia sekä ongelmia, jotka näistä johtuen kasautuvat tietyille sukupuolille. Varsinkin naiserityisistä ongelmista ja niiden syistä tuntuu kuitenkin olevan toisinaan vaikeaa keskustella, koska jostain tulee aina joku muistuttamaan, että miehetkin kärsivät, miehilläkin on vaikeaa ja miksi kukaan ei ajattele miehiä. Miesten ja erityisesti valkoisten cisheteromiesten etuoikeuksista ja vastuusta keskusteleminen taas saa aikaan valtavaa loukkaantumista, mielensäpahoittamista ja miesvihasta syyttämistä. 

Kuulostaa ehkä ihan vähän siltä, kuin joillain olisi tarve vetää miehet joka ikisen keskustelun keskipisteeksi.

Kun ihan kaikessa pitää olla kyse miehistä

Heteronaisista orgasmin saa seksissä useimmiten 66 %, miehistä 95 %. Halun puutetta kokee naisista erittäin tai melko usein 64 % ja miehistä 18 %. Eikö vaikutakin aika vahvasti siltä, että kyseisten ilmiöiden yleisyys olisi aika vahvasti kytköksissä sukupuoleen? Eikö näin suurten erojen kohdalla kannata lähteä siitä, että sukupuoleen liittyvät uskomukset ja rakenteet voivat olla relevantti syy niiden taustalla?

Tästä huolimatta sain kyseisistä aiheista kirjoittaessani paljon kommentteja, joissa peräänkuulutettiin muistamaan miestenkin kärsivän kyseisistä ongelmista ja jopa syytettiin stereotypioiden vahvistamisesta. Samanlaisia kommentteja kuulee usein, kun puhutaan seksuaalisesta ahdistelusta tai vaikka parisuhdeväkivallasta, joissa uhrina on useimmiten nainen ja tekijänä mies, mutta joista puhuttaessa pitäisi aina kuitenkin myös muistaa ne miesuhrit.

Ilmeisesti nämä ihmiset kokevat, että jonkin ongelman naiserityisyyden korostaminen jotenkin häivyttää ja väheksyy sen pienemmän mutta kuitenkin olemassa olevan miesprosenttimäärän kokemuksia. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ajatella silloin, kun keskustellaan niistä mieserityisistä ongelmista. Esimerkiksi poikien heikentyneestä lukutaidosta keskusteltaessa ei kukaan koskaan huutele, että kyllä voi olla tytöilläkin haasteita tässä ja miksi olette nyt tytöt hylänneet ja tämäkö nyt on sitä tasa-arvoa, kun tyttöjä vaan syrjitään. Miesnäkökulman puuttuminen on ilmeisesti järkyttävää laiminlyöntiä silloin, kun keskiössä on joku muu ihmisryhmä, mutta kun keskiössä ovat miehet, pelkästään heihin keskittyvä kulma on ihan ok.

Kyse ei ole ollenkaan siitä, etteivät miesten kokemat orgasmivaikeudet, haluttomuus tai väkivalta olisi tärkeitä ja keskustelun arvoisia asioita. Ne eivät kuitenkaan saisi viedä tilaa muiden ihmisryhmien kokemuksilta eikä niistä muistuttamista saisi käyttää keinona tyrehdyttää muita ihmisryhmiä koskevia keskusteluja. Aika usein vaikkapa miesten kohtaamasta parisuhdeväkivallasta tunnutaan olevan huolissaan tasan silloin, kun jossain keskustellaan naisten kokemasta väkivallasta. Omiin orgasmikuilua ja haluttomuutta käsitteleviin postauksiini saamani miehistä muistuttavat kommentit tuntuivat ennen kaikkea siltä, että kommentoijat halusivat kiistää ja mitätöidä ilmiöiden naiserityisyyden, vaikka tutkimus ja tilastot sen todistavat.

Miksi miehet puolustautuvat, kun pitäisi kuunnella?

Koska yhteiskuntamme valtarakenteet ovat sitä mitä ovat, miehillä on paljon vaikutusvaltaa naiserityisten ongelmien ratkomisessa. Jostain syystä miesten vastuun peräänkuuluttaminen tai heidän roolinsa osoittaminen ongelmien synnyssä aiheuttaa kuitenkin usein erittäin vahvan puolustusreaktion. Jotkut tuntuvat ottavan miehiin kohdistuvan kritiikin suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.

Olen saanut postauksiini miesten ongelmista muistuttavien kommenttien lisäksi myös sellaisia, joissa miehet puolustelevat itseään ja todistelevat, että kyllä he huolehtivat kumppaninsa nautinnosta ja ovat muutenkin kaikin tavoin erinomaisia sukupuolensa edustajia. Hyvin usein parisuhdeväkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua koskeviin keskusteluihin tulee puheenvuoroja miehiltä, jotka korostavat, etteivät koskaan ole lyöneet tai raiskanneet ketään. Jonkun täytyy myös aina todeta että NOT ALL MEN ja kertoa, kuinka epäreilua on syyttää kaikkia miehiä muutaman mädän yksilön tekemisistä. Tämä Suzannah Weissin artikkeli osoittaa hyvin, että tällaiset argumentit eivät tuo keskusteluun mitään lisää vaan pelkästään vievät sen sivuraiteille.

Sekä tätä loukkaantumisasiaa että keskustelun kääntämistä miehiin ja miesten ongelmiin koskee sama oivallus, jonka itse tein Black Lives Matter -liikkeen myötä: it’s not about you. Koin aluksi BLM-liikkeen valkoisia syyllistävän puhetavan hieman loukkaavana, mutta se helpotti, kun ymmärsin, ettei minun loukkaantumiseni ole mitään rodullistettujen ihmisten kokemaan rasismiin verrattuna. Kun he haluavat kertoa kokemuksistaan ja heitä syrjivästä ihmisryhmästä, ei ole minun asiani kääntää keskustelua itseeni ja omiin tunteisiini. Minun tehtäväni on kuunnella, oppia ja yrittää muuttaa asioita parempaan tekemättä numeroa itsestäni.

Uskon, että minun oli helpompi ymmärtää tämä asia, koska olen nainen ja kuulun siksi sortoa kohtaavaan vähemmistöön. Valkoiselle cisheteromiehelle se voi ymmärrettävästi olla vaikeampaa, koska heitä ei ihmisryhmänä syrjitä missään ja he ovat ehkä tottuneet siihen, että ovat aina kaiken keskiössä.

Siksi aivan erityisesti heille, jotka kokevat keskustelut miesten tekemistä raiskauksista tai väkivallasta tai vaikka miehistä, joita ei kiinnosta kumppaninsa nautinto syyllistämisenä: it’s not about you. Kukaan ei syytä sinua henkilökohtaisesti mistään eikä jaossa ole mitään palkintoja tai vastuunvapautuskortteja, jollaisen saa, jos pystyy osoittamaan syyttömyytensä. Sen oman peppukipeyden yli pitäisi myös päästä sen verran, että voi kuunnella naisten kokemuksia ja miettiä, voisiko niiden kertomisen pointtina ehkä olla miesten epäreilun syyllistämisen sijaan jokin oikea rakenteellinen tai asenteellinen ongelma.

Koska let’s face it: kun kerta esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja henkirikosten tekijöistä ylivoimaisesti valtaosa on miehiä, nämä rikokset ovat miesten ongelmia, joihin miesten itsensä pitäisi etsiä. Ei voi olla näiden rikosten uhrien vastuulla vaatia perustavanlaatuisia oikeuksia elää ja olla olemassa rauhassa, joutua jatkuvasti selittämään ja perustelemaan vaatimuksiaan ja lisäksi vielä saada vastaukseksi jotain not all men -paskaa, joka kääntää fokuksen miesten tunteisiin. 

Naisvihaa ja miesvihaa ei voi verrata

Kaikkien sukupuolierityisten ongelmien taustalla vaikuttaa tavalla tai toisella naisviha. Se tarkoittaa ajatusta naiseudesta, feminiinisyydestä ja feminiinisiksi mielletyistä ominaisuuksista huonompina ja vähempiarvoisina kuin mieheys, maskuliinisuus ja maskuliinisina pidetyt ominaisuudet. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi seksismi, naisiin kohdistuva väkivalta, naiskehon esineellistäminen ja ajatus miehen oikeudesta siihen ja se, että käännetään huomio pois naiserityisistä ongelmista tuomalla miehet keskustelun keskiöön.

On olemassa myös miesvihaa. Sillä tarkoitetaan erilaisia miessukupuoleen liitettyjä kohtuuttomia yleistyksiä, kuten että kaikki miehet ovat pettäjäsikoja, eivät osaa sitoutua, ajattelevat pelkästään alapäällään, raiskaavat, tappavat ja hyväksikäyttävät tai ovat tyhmiä putkiaivoja eivätkä osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Se on tosi väärin ja ikävää, mutta ei millään muotoa saman mittakaavan ilmiö kuin naisviha, kuten esimerkiksi tämä Sian Norrisin artikkeli osoittaa. Naisviha tappaa, miesvihasta tulee paha mieli.

Ihmisiä, jotka tekevät naisvihaa näkyväksi, vaativat yhdenvertaisuutta ja peräänkuuluttavat miesten vastuuta (lue: feministejä) syytetään usein miesvihasta. Joskus onkin niin, että huonot kokemukset tai jatkuva ja toivottomalta tuntuva omien oikeuksien puolustaminen saavat ihmisen suhtautumaan miessukupuoleen nihkeästi, ja vaikka se ei ehkä ole reilua kaikkia kohteen, se ei ole myöskään mikään ihme. On aika kohtuuton vaatimus, että vähemmistöjen pitäisi jotenkin hymy huulilla ja good vibes only-meiningillä käydä keskustelua omista oikeuksistaan ihmisten kanssa, jotka haluavat niitä rajoittaa. Ja se, että vaaditaan sortajilta toimenpiteitä sorron lopettamiseksi, ei kyllä ole mitään miesvihaa.

Yleensä kun joku feministi sanoo vihaavansa miehiä, hän viittaa naisvihaa ylläpitävään systeemiin eli patriarkaattiin. Hän tuskin herää aamulla ajatellen ensimmäisenä kuinka vihaakaan omaa isäänsä, veljeään, puolisoaan, poikaansa tai sitä miesoletettua kaupan kassaa. Hän ei vihaa jokaista miestä yksilönä vaan sanoo ”vitun miehet” kuvastaakseen suuttumustaan naisiin kohdistuvaa sortoa, väheksyntää ja väkivaltaa kohtaan. Sitä suuttumusta ja turhautumista ei ainakaan vähennä miesvihasta syytteleminen, jolla taas kerran vaan sivuutetaan ne suuttumusta aiheuttaneet asiat ja käännetään keskustelu miehiin.

Hiljainen sivustakatsominen on hyväksyntä naisvihalle

Naisvihaa ajatellaan usein jatkumona, jonka toisessa päässä on sellainen ”lievä” ja ”harmiton” naisviha, kuten seksistinen kielenkäyttö ja vitsailu, ja toisessa päässä sitten naisiin kohdistuvat henki-, väkivalta- ja seksuaalirikokset. Kuten Emma Pitman kirjoittaa tässä artikkelissaan, naisvihaa tulisi tarkastella mieluummin pyramidina, jossa ne ns. lievemmät teot luovat pohjan vakavammille teoille. Eikä siellä pyramidin alatasolla ole suinkaan se kevyt naisviha, kuten ne seksistiset kommentit ja vitsit, vaan perustan muodostavat ne hiljaiset sivustakatsojat. Sama homma kuin koulukiusaamisessa: jos et tee mitään, olet ihan yhtä paha kuin kiusaaja. Oli syy siihen hiljaisuuteen mikä tahansa, vaikutus on sama.

Valitettavasti ei siis riitä, ettei itse ole aktiivinen naisvihaaja, seksisti tai sovinisti, vaan pitäisi olla aktiivisesti näitä asioita vastaan. Se on vaikeaa, koska patriarkaatti ei päästä naisvihaa vastaan asettuvaa helpolla, oli sukupuoli mikä tahansa. Niin pitäisi silti pystyä tekemään, koska naisvihan kitkemiseen tarvitaan apua myös miehiltä.

Vähintä, mitä voi tehdä, on olla kääntämättä joka ikistä keskustelua miehiin ja miesten tunteisiin. Kaikki tietävät kyllä, ettei miestenkään elämä ole helppoa – aika moni miesten kohtaama ongelma itse asiassa liittyy naisvihaan, kapeaan mieskuvaan ja feminiinisyyden halveksuntaan. Ne asiat, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät kuitenkaan ihan aina voi olla keskustelun keskiössä.

Tässä vielä muutama lukusuositus aiheeseen liittyen:

Patriarkaalinen yhteiskunta saa kaikki voimaan huonosti – Voima
Why Men Should Stop Saying #NotAllMen. Immediately. – Medium
Enemmän minä – Notes on a life (Stella Harasek)
To All the Men Offended by My Feminist Satire – Zulie Rane