Kesä oli minusta sinkkuaikoinani aina parasta aikaa deittailla. Varsinkin alkukesästä olin aina toiveikas ja innostunut tulevien mahdollisuuksien suhteen, mutta valitettavasti tuloksena oli aina kuitenkin ennemmin surkeuden kuin rakkauden kesiä. Usein olisin halunnut vain luovuttaa ja moni tuntemani sinkkuihminen on niin tehnytkin, koska toistuvat pettymykset tekevät deittailusta niin kuluttavaa.
Pettymyksiä ja sydänsuruja aiheuttava kaava tuntui omalla kohdallani toistuvan suhteesta toiseen. Juoksin aina miesten perässä, jotka eivät olleet minusta yhtä kiinnostuneita, ja yritin tulkita heidän sekavia signaalejaan. Joskus mittani täyttyi jatkuvaan vaikeiluun, nihkeään viestittelyyn tai muuhun epämääräisyyteen ja yritin nostaa kissaa pöydälle, josta miehet välittömästi ahdistuivat. Suhteet päättyivät, koska tällainen suorapuheinen tunteiden ilmaisu teki suhteesta heidän mielestään ”liian vakavan” tai minusta ”vaikean ja dramaattisen”.
Jos kohdalle sattui mies, joka ei nihkeillyt vaan näytti tunteensa avoimesti, en tietenkään itse kiinnostunut yhtään. Tästä olin itselleni vihainen ja syytin itseäni siitä, että tavalla tai toisella aina pilaan kaikki suhteeni. Silti jaksoin uskoa siihen, että jos vaan tarpeeksi muuttuisin ja kehittäisin itseäni, rakkauselämäni lähtisi uuteen lentoon.
Onko ihmekään, että näin toimimalla tulee pelkkiä pettymyksiä?
Suhteiden päättyminen ei johdu omasta huonoudesta
Virhe, jonka minä ja niin monet muut olemme tehneet, on panna syy suhteiden päättymisestä oman epäonnistumisen ja viallisuuden piikkiin ja etsiä ratkaisua itsensä muuttamisesta. Omaa syytä pettymykset ovat ainoastaan siinä mielessä, jos tajuamattaan kiinnostuu aina saavuttamattomista ja tunnetasolla etäisistä tyypeistä. Ihminen kun pitää tuttua turvallisena ja siten voi kokea olonsa turvallisimmaksi samaa kaavaa toistavissa suhteissa, vaikka ne joka kerta päättyisivätkin sydänsuruihin.
Ratkaisu tähän on omien toimintatapojen muuttaminen, mutta ei niin, että alkaa tinkimään omasta hyvinvoinnista. Itse aloin ajatella, että jos vaan osaisin olla ”rennompi” ja lakata näyttämästä mitään negatiivisia tunteita, olisin parempi ja rakastettavampi. Uskoin myös, että koska olen tällainen ”vaikea ja dramaattinen”, minun täytyy kompensoida huonoja ominaisuuksiani seksillä ja kehitin pakkomielteen olla jokaiselle miehelle tämän elämän paras seksikumppani. Siinä ei paljon omia rajoja kuunneltu, kun tärkeintä oli miellyttää toista.
Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta jos laitetaan yhteen yksi jota ei kiinnosta ja toinen joka vääntää itseään mutkalle saadakseen toisen kiinnostumaan itsestään, lopputuloksena ei voi olla tasapainoinen ja onnellinen suhde. Lähtökohtaisestikin suhteesta haaveileminen sellaisen ihmisen kanssa, joka jatkuvasti ilmaisee kiinnostuksensa puutetta, on vähän hölmöä. Järjellä kyllä tajuaa, ettei sellaisesta voi seurata muuta kuin pettymys, mutta jostain syystä niin moni meistä kuitenkin lankeaa toivomaan. Sitten ollaan jumissa ihastuksen tunteessa, joka ei tuota iloa vaan pelkkää mielipahaa, mutta josta tuntuu niin kovin vaikealta päästää irti.
Lue myös: Rakkaus, Tinder ja tyytyminen – Puhu Muru
If it’s not a HELL YES, then it’s a NO
Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat luopuneet deittailusta kokonaan, koska eivät jaksa sen tuottamia pettymyksiä. Pakollista tai välttämätöntähän deittailu ei tietenkään ole, mutta tiedän monen deittailu karsastavan kuitenkin kaipaavan kumppania tai jonkinlaista kevyempää heilastelua. Siksi on harmillista, että asiasta, jolla on niin suuri iloa tuottava potentiaali, on tullut lähinnä rasite ja kuluttava energiasyöppö.
Raskasta ei ole välttämättä deittailu itsessään vaan epätietoisuus ja epämääräisyys. Meiltä kuluu tuhottomasti aikaa ja energiaa kun mietimme, onko joku kiinnostunut vai ei, kun suhde tuntuu kulkevan aina yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taakse. Ristiriitaisten merkkien tulkitsemisesta on tullut taiteenlaji, jossa analysoidaan viestien joka ikinen välimerkkikin eikä silti tulla hullua hurskaammaksi toisen osapuolen tunteista. Suoraan kysyminen ei ole vaihtoehto, koska silloin joutuu ikävästi kohtaamaan sen tosiasian, ettei toista todennäköisesti kiinnosta.
Hyvä ohjenuora deittailuun ja moniin muihinkin tilanteisiin elämässä on väliotsikon lause, joka suomeksi voisi kääntyä vaikkapa näin: jos jokin ei ole VITTU JEE, silloin se on EI. Ja näin ollen, kun joku antaa ristiriitaisia merkkejä kiinnostuksestaan, kyseessä ei ole VITTU JEE -tilanne > jätä se. Kun oma fiilis jotakuta kohtaan on ristiriitainen, kyseessä ei ole VITTU JEE -tilanne > jätä se.
Tämä kriteeri kannattaisi nostaa deittailussa kaiken muun yläpuolelle. Mitä väliä, jos jollakulla on täydelliset hiukset, upea takapuoli, hauskat läpät tai loistavat suuseksitaidot, jos häntä ei kiinnosta? (Viimeisenä mainitun kohdalla tosin voi keskustella, jos kyseisistä taidoista saisi nauttia vaikkapa FWB-suhteen muodossa, jos sellainen tuntuu hyvältä ajatukselta.)
Lue myös: Kun Tinder pilasi deittailun
Omista rajoista ei tehdä kompromisseja
VITTU JEE -fiilisten lisäksi kriteerit kannattaa laittaa deittailussa muutenkin korkealle. Tällä en tarkoita sitä, että edellyttäisi jokaisen kumppaniehdokkaan täyttävän pitkän kriteerilistan jokaisen kohdan, vaan sitä, että tietyt peruslähtökohdat on asetettava tiukasti ja niistä ei pidä tinkiä. Yksinkertaisemmin sanottuna: omat rajat eivät ole asia, josta rakkauden nimissä kannattaa tehdä kompromisseja.
Ei pidä itseni tavoin erehtyä luulemaan, että itseä pitäisi ruveta muuttamaan voidakseen saada rakkautta ja hyväksyntää. Täytyy oppia arvostamaan itseään ja uskomaan siihen, että ansaitsee hyvää. Itsearvostuksen määrä näkyy nimittäin ulospäin: jos aina pienentää itseään muiden vuoksi ja suostuu mihin vain, tulee viestittäneeksi toiselle, että huono kohtelu on itselle ok. Jos taas tekee selväksi, ettei suostu katselemaan mitä tahansa paskaa, antaa viestin vahvuudesta, määrätietoisuudesta ja itsensä kunnioittamisesta. (Tämä pätee myös seksiin.)
Tämä selkeä nollatoleranssi huonoon käytökseen voi ehkä tehdä ihmisestä jonkun mielestä ”vaikean ja dramaattisen”. Sekin on rajanvetoa, jota on syytä kunnioittaa. On vaan hyvä, että itsevarmuus karkottaa pois tyypit, joiden kanssa heilastelu olisi pelkkää ajantuhlausta. On myös tärkeää huomata, että rajojen asettaminen ei tarkoita oikeutta rajoittaa muita tai vaatia heiltä mukautumista omiin oikkuihin. Kun vaatii itselle arvostusta ja kunnioitusta, sitä on annettava myös muille.
Kehotan siis nauttimaan kesästä ja deittailusta mutta pitämään riman korkealla. Kyseenalaistakaa taipumuksenne tavoitella aina saavuttamattomia ihmisiä. Älkää juosko ihmisten perässä, jotka eivät anna VITTU JEE -signaalia. Älkää suostuko toista miellyttääksenne yhtään mihinkään, mitä ette halua. Tehkää selväksi, ettette aio tuhlata aikaa ihmiseen, joka ei arvosta teitä. Te ansaitsette hyvää! <3