Seksologia puhututtaa taas mediassa: Helsingin Sanomissa julkaistiin 15.4. juttu seksuaalikasvattaja Kaisa Merelästä ja hänen Powerful Sexual Aware -verkkokurssistaan, jonka tarkoitus on antaa tietoa naisten seksuaalisuuteen liittyvistä vaietuista asioista ja sitä kautta voimaannuttaa osallistujia oman seksuaalisuutensa suhteen. Myös Ylioppilaslehden uusimmassa numerossa käsiteltiin Merelän kurssia ja pohdittiin, miten ”modernin seksuaalikasvatuksen pioneeriksi” itseään tituleeraavan Merelän kurssi poikkeaa esimerkiksi koulujen seksuaalikasvatuksesta.
Erityisesti Helsingin Sanomien jutusta on keskusteltu sosiaalisessa mediassa paljon ja kritiikkiä on esitetty varsin aiheellisesti muun muassa siitä, miten jutussa naisvihamieliseen sävyyn ruoditaan Merelän ulkonäköä ja puhetyyliä hänen ammattitaitoaan kyseenalaistaen. Juttu lähestyy Merelän kurssia pohtien, mitä haittaa siitä voi osallistujille olla, ja vaikka selkeitä haittavaikutuksia tai ongelmia ei pystytäkään osoittamaan, kovasti huolissaan tunnutaan silti olevan. Eniten huolta kannetaan siitä, miten kurssin avoin ja rohkea ilmapiiri vaikuttaa osallistujiin, joilla on traumataustaa.
Ylioppilaslehden jutussa ei sorruta Hesarin tavoin Merelän ulkoisen olemuksen ruotimiseen vaan keskitytään enemmän kurssin sisältöön ja siihen, mitä sellaista Merelä opettaa, jota koulun seksuaalikasvatuksessa ei kerrota. Myös siinä pohditaan kuitenkin erityisesti kurssin tehtävien ja kurssiin kuuluvan Facebook-ryhmän mahdollista ongelmallisuutta ja sitä, millaisia valmiuksia seksuaalikasvattajalla on ylläpitää monen sadan ihmisen keskusteluryhmää ja sen turvallisuutta. Koulujen seksuaalikasvatus ei myöskään opetusalan ammattilaisten mukaan ole riittämätöntä, mikä on tavallaan ristiriidassa Merelän ajatuksen kanssa siitä, että hänen kurssinsa paikkaa koulun seksuaalikasvatuksen puutteita.
Seksologian kentällä pitkään toimineiden ammattilaisten huoli uusien ammattilaisten pätevyydestä ja työtavoista ei ole mikään uusi juttu. Esimerkiksi seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmiä on arvosteltu siitä, että hänen avoin somepresenssinsä sekä televisioesiintymisensä Naked Attraction- ja Sex Tape Suomi -ohjelmien juontajana heikentävät alan uskottavuutta ”viihteellistymisen” kautta. Saman tyyppistä ajattelua on havaittavissa myös Merelän tapauksessa, kun hänen avoimen ja räiskyvän ulosantinsa nyt pelätään olevan liikaa traumataustaisille ihmisille. Vaikuttaa siltä, että viime vuosien seksipositiivinen vallankumous ja lisääntynyt avoimuus seksuaalisuudesta puhumisen suhteen ei miellytä kaikkia, vaan osa ammattilaisista selkeästi haluaisi pitää seksuaalisuuden asiana, jota käsitellään hissun kissun suljettujen ovien takana.
Merelän kouluttanut Sexpo-Säätiö kirjoitti jutun ilmestymisen jälkeen kannanoton, jossa todetaan huolipuheen ja pelottelun olevan iät kaiket käytössä olleita keinoja, joilla yritetään vaientaa häpeilemätön seksuaalisuutta koskeva puhe. Monet Merelän kurssin käyneet ovat myös suorastaan loukkaantuneet siitä, kuinka heidät esitetään traumataustansa vuoksi kykenemättöminä tekemään itseään ja seksuaalisuuttaan koskevia järkeviä päätöksiä tai ylipäätään rikkinäisinä ihmisinä, jotka särkyvät palasiksi, jos altistavat itsensä millekään seksuaaliselle. Itsellänikin särähti korvaan jutun sävy, jossa vastuu osallistujen mahdollisten traumojen aktivoitumisesta sysätään täysin Merelän harteille ja maalaillaan hänestä kuvaa epäpätevänä kurssiaan vetämään, koska hänellä ei ole terapeutin koulutusta eikä siksi valmiuksia käsitellä kurssilaisten traumoja.
Merelän ammattipätevyyttä kyseenalaistettiin jutussa moneen otteeseen, sillä hän on seksuaalikasvattaja, jolla ei ole taustalla sosiaali- ja terveysalan tutkintoa. Aikaisemmin sellainen on ollut pääsyvaatimuksena seksologian täydennyskoulutuksiin, mutta nykyään Merelän (ja itseni) kouluttanut Sexpo-Säätiö ottaa koulutuksiin myös muista taustoista tulevia opiskelijoita. Sexpoa on tästä arvosteltu ja jotkut pelkäävät, että pääsyvaatimusten muuttaminen laskee yleistä osaamisen tasoa. Sexpo kuitenkin toteaa kannanotossaan, että seksologian tulee seurata aikaansa ja muidenkin kuin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten hallussa oleva osaaminen edesauttaa sitä, että seksuaalisuudesta on tarjolla ajantasaista tietoa monissa yhteyksissä. Itsekin ajattelen, että pätevyys toimia seksologina on enemmän ihmisestä ja hänen persoonastaan kuin suoritetuista tutkinnoista kiinni ja ainakin viisi vuotta sitten meille neuvojaksi pyrkiville järjestettiin soveltuvuuskoe, jonka perusteella valittiin koulutukseen sopivat opiskelijat. Pelkkä kiinnostus ja maksukyky eivät siis edelleenkään riitä takaamaan pääsyä koulutukseen ja luottaisin kyllä Sexpon ammattilaisten arviointikykyyn opiskelijavalintojen suhteen. Halu rajata seksologia pelkästään tietyn ammattiryhmän erityisosaamiseksi vaikuttaa ennemmin turhalta portinvartijuudelta kuin asialta, joka oikeasti hyödyttää seksologien asiakkaita.
Olen nähnyt Powerful Sexual Aware -kurssin kirjalliset ja audiovisuaaliset materiaalit ja niistä on vaikeaa keksiä moitteen sijaa: Merelä on tehnyt huolellista työtä ja lähteyttänyt kaiken asianmukaisesti. Itse sisällöstä ei Helsingin Sanomien eikä Ylioppilaslehden mukaan ollakaan huolissaan vaan ennemmin kurssin metodeista. Kurssilla on paljon toiminnallisia tehtäviä, joissa osallistujia kehotetaan mm. masturboimaan päivittäin 30 päivän ajan tai postaamaan itsestään seksikäs kuva someen. Tehtävistä ja kaikenlaisesta muustakin keskustellaan kurssilaisten Facebook-ryhmässä. Tällainen toimintatapa on seksuaalikasvatuksessa jokseenkin uusi ja herättää ymmärrettävästi ajatuksia ammattilaisissa, jotka ovat tottuneet tekemään työtään toisin.
On tietysti aiheellista kysyä, voivatko tällaiset tehtävät ja avoimuuteen vahvasti kannustava ilmapiiri saada jonkun tekemään ryhmäpaineen alla asioita, jotka rikkovat omia rajoja. Tehtäviä ei kuitenkaan ole pakko tehdä ja osallistujat ovat ainakin lähtökohtaisesti aikuisia ihmisiä, joiden on osattava kantaa vastuu omista tekemisistään. Merelä myös korostaa, ettei kurssilaisten pidä antaa kenenkään, edes Merelän, sanella heille, miten heidän pitäisi elämäänsä elää. On tietty mahdollista, että jotkut kurssilaiset katsovat Merelää vahvasti ylöspäin ja totta kai suositun kurssin pitäjän ja kymmenien tuhansien someyleisön omaavan henkilön täytyy olla tietoinen omasta vallastaan. Valtaan liittyy aina vastuu, mutta se ei tarkoita, että Merelä olisi vastuussa kurssilaistensa päätöksistä. On myös hieman kyseenalaista varsinkin Helsingin Sanomien toimittajalta esittää huolta Facebook-ryhmän turvallisuudesta, kun hän on itse toiminut hieman kyseenalaisesti ja ollut ryhmässä journalistisella agendalla sitä kurssilaisille kuitenkaan paljastamatta.
Koska kurssin on käynyt Merelän mukaan reilussa vuodessa noin 2000 naista, sille on selkeästi tilausta. Kurssi sisältääkin paljon sellaista tietoa naisen seksuaalisuudesta, joka selittää monia yleisiä seksuaalisuuteen liittyviä ilmiöitä ja haasteita mutta jota ei esimerkiksi koulussa käsitellä mitenkään. Seksitaudeista ja vahinkoraskauksista varoittelun lomassa on unohdettu mainita mm. se, miten naisten seksuaalisuuden olemassaolo on suorastaan kielletty ja demonisoitu vuosisatojen ajan ja kuinka yhä edelleen seksuaalista käyttäytymistämme ohjailee hyvin vahvasti kristillinen arvomaailma ja lisääntymiskeskeinen seksikäsitys. Omankin sukupolveni naiset on muun muassa naistenlehtien vinkeillä opetettu laittamaan miehen nautinto omamme edelle ja keskittymään seksissä miehen miellyttämiseen sekä ulkonäöllisesti että toiminnallisesti. Siksi on tärkeää, että meille nyt sanotaan kovaa ja kuuluvasti, että meitä on tahallisesti johdettu harhaan.
Siksi on suorastaan törkeää, että Ylioppilaslehden jutussa haastatellut opetusalan asiantuntijat sanovat peruskoulun seksuaalikasvatuksen olevan täysin riittävää. Tätä he perustelevat sillä, että seksuaalikasvatusta toteutetaan opetussuunnitelman mukaisesti ja etteivät ole ole saaneet nuorilta palautetta seksuaalikasvatuksen puutteellisuudesta. Aivan kuin opetussuunnitelmassa ei voisi olla parantamisen varaa tai peruskouluikäisillä olisi valmiuksia arvioida heille annettua opetusta aiheesta, josta he ovat todennäköisesti oppineet vaikenemaan lapsuudesta asti. Anteeksi nyt, mutta kuka nuori marssii terveystiedon tunnin jälkeen opettajan puheille ja kertoo tämän opetuksen olleen virheellistä ja riittämätöntä?
Ymmärrystä ja tietoa seksuaalisuudesta haetaan ja saadaan myös muualta kuin kotoa ja koulusta – ja juuri tämän vuoksi on niin tärkeää, että muillakin kuin ammattikasvattajilla ja sote-alan ammattilaisilla on seksologian osaamista. Nykyään some on nuorille merkittävä tiedonlähde ja sieltä löytyykin paljon asiallista tietoa seksuaalisuudesta, mutta yhtä lailla myös kaikenlaista varsin kyseenalaista. Koulun tehtävä olisikin mielestäni olla se taho, joka oikaisee virheelliset käsitykset ja tarjoaa faktoihin perustuvaa, asiallista tietoa. Tätä toki tarjotaankin jo esimerkiksi seksitaudeista, mutta yhtä lailla olisi tärkeää opettaa historiallisista prosesseista, jotka yhä vaikuttavat käsityksiimme seksuaalisuudesta ja sukupuolesta – eli teemoista, jotka ovat Merelän kurssilla merkittävässä asemassa. Näitä Mereläkin luultavasti tarkoitti sanoessaan, että toivoisi tienneensä kurssilla opettamansa asiat nuorena seksielämäänsä aloittaessaan eikä sitä, että olisi toivonut yläasteella kotiläksyksi 30 päivän masturbointikuuria.
Sen sijaan, että kannettaisiin huolta kurssilaisten mahdollisten traumojen aktivoitumisesta tai rajojen rikkoutumisesta olisi ehkä olennaisempaa kysyä, miksi tällaiselle kurssille on niin paljon kysyntää. Miksi meillä on tilanne, jossa niin monella on seksuaalisuuteen liittyviä traumoja? Miksi niin monet naiset tarvitsevat voimaannuttavaa kurssia? Mitä on tehtävä toisin, jotta tulevaisuudessa näin perustavanlaatuisesta seksuaalisuutta koskevasta tiedosta ei tarvitsisi maksaa 333 euroa?
Positiivista on kuitenkin se, että seksuaalisuudesta puhutaan ja seksologian kentältä on esillä myös meitä nuoria ammattilaisia. Ylioppilaslehden juttu oli kuitenkin pääosin varsin asiallinen ja Merelä on kuulemma saanut runsaasti haastettelupyyntöjä eri medioista, joten lisää mahdollisuuksia hyvälle journalismille on tulossa. Myös minun ja Lady Clitterin Eettistä(kö) pornoa -verkkokurssista on tulossa juttu erääseen parin viikon päästä julkaistavan aikakauslehteen ja saimme lukea jutun etukäteen, joten tiedän sen olevan hyvä ja meidät ja asiamme positiivisessa valossa esittävä. Uskon, että erilaiset verkkovalmennukset ovat osa seksologian tulevaisuutta samalla tavoin kun monella muullakin alalla, mutta niiden tehtävä on täydentää tarjontaa eikä korvata esimerkiksi koulun seksuaalikasvatusta tai kahdenkeskistä neuvonta- ja terapiatyötä. Toivon, että esimerkiksi Merelän kurssin kaltaista uudenlaista seksuaalikasvatusta ei pelkästään kritisoitaisi vaan nähtäisi se ennemmin mahdollisuutena ja lakattaisiin puolustamasta kaikkia vanhoja toimintatapoja vain siksi, että niin on aina tehty.