Ilmiö nimeltä OnlyFans: mikä siinä vetoaa ja miksi sisällöstä kannattaa maksaa

Oletteko jo kuulleet OnlyFansista? Se on uusi somealusta, joka toimii kuten Facebook tai Instagram, mutta jossa suurin osa sisällöstä on maksullista. Se myös sallii muista somealustoista poiketen alastomuuden ja seksuaalisen sisällön, jollainen onkin sen suosituinta sisältöä. Puhtaan pornon lisäksi palvelussa on paljon tilejä, joiden sisältö on lähinnä alusvaatekuvia ynnä muuta ”siistimpää” sekä esimerkiksi suosittujen artistien behind the scenes -materiaalia.

Mutta hetkinen, miksi kukaan maksaisi pornosta, saati alusvaatekuvista, kun niitä on netti täynnä ihan ilmaiseksikin? Tätä kysymystä olen pohtinut erityisesti nyt, kun päätin itsekin tehdä palveluun oman tilin. Vaikuttaa siltä, että ihmiset maksavat mielellään tietynlaisesta henkilökohtaisuudesta; OnlyFansissa sisällöntuottajat ovat lähempänä asiakkaitaan kuin nettipornon saavuttamattomat tyypit ja heidän kanssaan voi keskustella. Monia viehättää myös tietynlainen kotikutoisuus ja sisällöntuottajien tavallisuus.

Miksi et maksaisi viihteestä?

OnlyFansiin voi luoda joko maksullisen tilin, jonka seuraamisesta veloitetaan kuukausittain, tai ilmaisen tilin, jossa sisältöä voi laittaa maksumuurin taakse. Omille seuraajille voi myös lähettää yksityisviestillä kuvia, joiden avaamisesta täytyy maksaa. Lisäksi seuraajat voivat antaa sisällöntuottajalle tippiä. Erilaisia keinoja tienaamiseen siis löytyy ja alusta tarjoaa myös seuraajille paljon erilaisia ominaisuuksia. Tarkemmin alustan käyttömahdollisuuksista kertovat muun muassa Iida Ketola ja Iris Flinkkilä podcastissaan Iida & Iris netissä.

Seuraajien (eli maksajien) näkökulmasta kiinnostavinta OnlyFansissa lieneekin sen vuorovaikutteisuus. Seuraamiensa sisällöntuottajien kanssa voi keskustella yksityisviestein ja tämä mahdollisuus vaikuttaa olevan monelle tärkeä. Viestittelyn kautta sisällöntuottajaan muodostuu läheisempi suhde kuin pelkkien kuvien ja videoiden välityksellä ja tämä voi sitouttaa seuraajia tehokkaasti. Monet sisällöntuottajat juttelevat mielellään OnlyFansissa seuraajiensa kanssa ja suhtautuvat esimerkiksi kullikuviin tai muuhun seksuaalissävytteiseen viestittelyyn suopeammin kuin vaikkapa Instagramissa. Monet ottavat myös seuraajilta vastaan toiveita sisällön suhteen ja toteuttavat niitä omien rajojensa puitteissa. Tässä Nyt-liitteen jutussa kolme sisällöntuottajaa kertoo tarkemmin työstään ja muun muassa vuorovaikutuksesta seuraajien kanssa

OnlyFans osoittaa mielenkiintoisella tavalla myös hassun vinouman, joka ajattelussamme nykyään on. Monelle ajatus siitä, että maksaisi jonkun alastonkuvista tai pornosta on suorastaan absurdi ja se on ymmärrettävää, koska ilmaista tavaraa on olemassa niin paljon. Kuitenkin on omituista, että maksamme ihan mielellämme Netflixistä, Spotifysta, äänikirjapalveluista ja ties mistä, mutta jostain syystä aikuisviihde on poikkeus, vaikka ennen sitäkin piti ihan yhtä lailla ostaa lehtien ja videokasettien muodossa. Kysymykseen siitä, miksi joku maksaisi OnlyFansista voi siis perustellusti vastata esittämällä vastakysymyksen: miksi viihteestä ei kuuluisi maksaa?

Ilmaiseen nettipornoon liittyy monenlaisia ongelmia ja siksi tiedostava kuluttaja etsii katsoo pornonsa mieluummin lähteestä, jossa tietää, että tekijä saa työstään palkkaa eikä materiaali ole laittomasti levitettyä tai muuten kyseenalaista. OnlyFans toimii tässä hyvin, koska omat rahat menevät suoraan tekijälle (OnlyFans ottaa välistä vain 20%) ja palvelussa on aika hyvin varmistettu se, että sisällöntuottaja on täysi-ikäinen ja se, kuka väittää olevansa. Systeemi ei ole aukoton ja varmasti mitä tahansa järjestelmää voi käyttää väärin, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista OnlyFans on eettisimpien joukossa.

Hyvästä kannattaa maksaa

On toki ymmärrettävää, että yksittäisten ihmisten OnlyFans-tilit eivät tunnu kaikkien mielestä järkevältä sijoitukselta. Siinä missä vaikka Netflixistä saa kympillä kuussa käyttöönsä koko sisällön, OnlyFansissa tilien kuukausimaksu voi olla paljon korkeampikin ja sillä pääsee käsiksi vain kyseisen tilin sisältöön. Pelkkää visuaalista kiihoketta kaipaava saakin ehkä enemmän irti maksullisista pornosivustoista, joissa esiintyjäkaarti on suurempi.

Kuitenkin OnlyFansin vuorovaikutteisuus, henkilökohtaisuus ja mahdollisuus itselle räätälöityyn sisältöön ovat asioita, joita ei muualta samalla tavalla saa ja joista siis kannattaa maksaa. Joitakuita myös viehättää erityisesti se, että OnlyFansin sisällöntuottajat ovat ns. tavallisia ihmisiä. Toki myös monilla aikusviihdetähdillä on oma OnlyFans-tili, mutta heitäkin pääsee OnlyFansin kautta usein lähemmäs kuin vain heidän videoitaan netistä katsomalla. 

Kaikki OnlyFansin sisältö ei myöskään ole pornoa, kuten aikaisemmin jo totesinkin. Omalla kanavallani julkaisen pitkälti burleskiin liittyvää sisältöä, kuten kuvia sekä videoita, joissa esiinnyn tai harjoittelen. Julkaisen myös alusvaatekuvia ja kaikkea sellaista vähäpukeista kamaa, jota en enää Instagramiin tiukentuneiden käyttöehtojen vuoksi uskalla laittaa. Saattaapa siellä joskus tissikin vähän vilahtaa, jos ihan villille päälle ryhdyn! Joka tapauksessa suurin osa sisällöstä on sellaista, jota en julkaise missään muualla ja näin tekee myös moni muu. Se on tarkoitettu palvelun nimen mukaisesti vain faneille, jotka haluavat siitä maksaa.

Jos pohdit, onko OnlyFans järkevä sijoitus ja saako siitä rahoilleen vastinetta, suosittelen kokeilemaan! Kyseessä ei ole loppuelämän sitoumus ja seurattavia voi aina vaihtaa, jos jonkun sisältö sytytä. Omalla kohdallani voi myös ajatella niin, että yhden burleskitapahtuman hinnalla saa koko kuukaudeksi kaikenlaista kuva- ja videomateriaalia: ei huono diili!

Minut löytää OnlyFansista nimellä claraleskittens ja tilini kuukausimaksu on 15 dollaria. Tällä hetkellä nopeimmille on mahdollisuus saada ensimmäinen kuukausi puoleen hintaan, joten nyt kannattaa olla ripeä 😉 Sivustolta puuttuu hakutoiminto, joten paras tapa päästä on kirjoittaa selaimeen onlyfans.com/claraleskittens. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan!