tiistai 30. heinäkuuta 2019

Tekeekö parisuhde ihmisestä tylsän?

Bloggaajaystäväni Sofia kirjoitti hiljattain Suoraanpuhujan päiväkirja-blogiinsa tekstin ”seurustelevista tylsimyksistä”. Tiedättehän, niistä ihmisistä, jotka jättävät elämästään parisuhteen myötä kaiken vähänkin jännittävän ja joiden elämä yhtäkkiä pyörii pelkästään sen oman kumppanin ympärillä. Tekstissään Sofia kertoi pelänneensä oman parisuhteensa alussa sitä, että nyt hänkin muuttuu suhteensa vuoksi tylsäksi, ja olen mietiskellyt vastaavaa joskus myös itseni kohdalla. Kuitenkin nyt, kun minulta löytyy muutaman vuoden sisältä samanlaisesta elämäntilanteesta kokemusta sekä sinkkuna että parisuhteessa olemisesta, voin todeta, että tylsyydellä ei ole mitään tekemistä siviilisäädyn kanssa. Kyse on enemmänkin omasta asenteesta elämää ja parisuhteessa olemista kohtaan.

”Seurustelevia tylsimyksiä” on moneen junaan. Jotkut heittäytyvät suhteisiinsa niin täysillä, että priorisoivat parisuhdetekemiset aina ystävien edelle. Toiset taas kasvavat niin kiinni kumppaneihinsa, ettei heitä näe koskaan erillään toisistaan. Joitakuita ei taas näe lähes ollenkaan, koska parisuhteen myötä heitä lakkaa kiinnostamasta ystäväpiiriä yhdistävät asiat, kuten monissa tapauksissa esimerkiksi festarireissut tai muut kosteat illat. Ehkä pahimpia ovat ne, jotka nostavat itsensä sinkkuystäviensä yläpuolelle ja kommentoivat heidän rakkauselämiään alentuvasti tyyliin ”kyllä säkin vielä jonkun löydät”.

Kuvat ovat tämän kesän Ruisrockista ja ne on ottanut ystäväni, joka on ollut parisuhteessa jo iät ja ajat, mutta ei koskaan osoittanut pienintäkään merkkiä tylsäksi muuttumisesta.

Seurustelevaksi tylsimykseksi muuttuminen kertoo mielestäni paljon siitä, minkälaisen arvon antaa parisuhteelle ja muille asioille elämässään. Jos ihminen unohtaa ystävänsä heti parisuhteen löydyttyä, hän ei taida juuri arvostaa heitä, tai pitää heitä itsestäänselvyytenä. Jos taas festarireissut ja muut lakkaavat kiinnostamasta, se kertoo ehkä siitä, että on aikaisemmin lähtenyt mukaan vain uuden kumppanin tavatakseen. Ja se, että pitää itseään parisuhteen vuoksi sinkkuja parempana, kielii varsin vääristyneestä ajattelutavasta ja usein myös tarpeesta pönkittää itsetuntoaan painamalla muita alaspäin. Mikään näistä ei kuulosta kivalta, enkä siis ihmettele, miksi olemme Sofian kanssa molemmat pelänneet muuttuvamme kuvauksia vastaaviksi.

Tietysti parisuhteessa oleminen altistaa sille, että tulee ehkä helpommin jäätyä kotiin ja jättäydyttyä pois muista riennoista. Miksi sitä mihinkään lähtisi, jos voi jäädä kotiin viettämään laatuaikaa oman lempi-ihmisen kanssa? Varmasti sinkkuna tulee lähdettyä useammin ulos ihan vaan siksi, ettei huvita olla yksin kotona. Toisaalta terveessä ja tasapainoisessa suhteessa pitää ymmärtää myös oman ajan ja ystävien merkitys, sillä liian tiivis yhdessäolo voi tunnetusti tukehduttaa suhteen hengiltä. Ihan joka kerta ei siis kannata jäädä kykkimään kotiin, vaikka mieli tekisikin.




Oman asenteen lisäksi vaikuttaa toki myös ystävien asenne. Jos kaikki kaveritkin ovat seurustelevia tylsimyksiä, on helppoa ja oikeastaan aika väistämätöntä muuttua itsekin sellaiseksi. Toisaalta pelkistä sinkuista koostuva kaveripiirikin voi tuntua vieraalta, jos itse elää rakkauskuplassa. Omat ystäväni ovat lähes kaikki parisuhteessa, mutta yksikään ei ole muuttunut tylsimykseksi. Parisuhde ei ole estänyt heitä lähtemästä ulos ja tekemästä asioita, ja vaikka joillekin deittailumaailma onkin vieras, he yrittävät parhaansa mukaan tukea minua ja muita sinkkukavereitaan. Näin tekee muuten myös Sofia, joka ei suinkaan ole lakannut tajuamasta deittailun päälle, vaan antaa usein varsin mainioita ja ytimeen osuvia neuvoja.

Sofian omat ystävät (muutamia poikkeuksia, kuten itseäni lukuunottamatta) taas ovat eri tilanteessa: monella on jo omia lapsiakin, jotka tietysti muuttavat kuviota radikaalisti. Lapsen kanssa ihmisestä tulee väkisinkin hieman tylsimys, ainakin aluksi. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös Sofian mahdollisuuksiin tehdä villejä ja jännittäviä asioita. Hän sanoikin taannoin tästä aiheesta jutellessamme, että tuntee itsensä välillä tylsäksi verrattuna minuun. Ymmärrän miksi, koska varsinkin näin kesällä olen tehnyt paljon kaikenlaista hauskaa ja jännittävää ystävieni kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole ehkä siitä, että Sofia olisi muuttunut seurustelevaksi tylsimykseksi, vaan enemmänkin siitä, että hänen kaveripiirilleen on saattanut käydä niin.




Tietysti sinkkuna elämä on siinä mielessä jännittävämpää, että pääsee käymään treffeillä ja tapaamaan uusia ihmisiä. Menivät treffit sitten syteen tai saveen, niistä saa ainakin hyviä tarinoita kavereille kerrottavaksi. Tasaisen parisuhteen hyvin menee -kuulumiset eivät ole ollenkaan yhtä viihdyttäviä. Mutta kuten Sofiakin totesi tekstissään, deittailu on tietyn pisteen jälkeen oikeasti aika masentavaa. On hauskaa olla se tyyppi, jolla on aina joku surkuhupaisa treffitarina takataskussa, mutta olisin paljon mieluummin se tyyppi, jolla on toimiva ja onnellinen parisuhde. Sitä paitsi, ainakin oma seksielämäni oli parisuhteessa ollessani sata kertaa parempi ja jännittävämpi kuin nyt.

Seurustelevat tylsimykset ovat mielestäni aika nihkeitä ja no, tylsiä tyyppejä, mutta en usko että minulla tai Sofialla on sen suhteen hätää. Tuskin kukaan, joka tajuaa olla huolissaan sellaiseksi muuttumisesta, on todellisuudessa muuttumassa miksikään. En suosittele muillekaan tylsimykseksi ryhtymistä, ainakaan ystävyyssuhteiden kustannuksella. Toisaalta täytyy kuitenkin muistaa, kuten Sofiakin sanoi, että kukin toimikoon oman onnellisuuden kannalta parhaalla tavalla.

Tutustu myös Sofian blogiin, Suoraanpuhujan päiväkirjaan!

Ei kommentteja: