perjantai 12. heinäkuuta 2019

Miehet ovat kummallisia 3

Olisiko nyt sopiva hetki jakaa pari miestarinaa? Taitaapi olla. Edellisistä osista poiketen luvassa ei kuitenkaan ole surkuhupaisan huonoa seksiä, sillä saagat päättyivät jo ennen kuin sinne asti edes päästiin.

Kadonneen deitin mysteeri


Tapasin viime vuonna festareilla ihanan miehen. Sinä viikonloppuna välillämme ei tapahtunut kuitenkaan vielä mitään, vaihdoimme vain numeroita ja muutamia viestejä. Mies oli töissä toisella paikkakunnalla, joten sovimme treffit festareista seuraavalle viikonlopulle. Viestittelimme koko viikon ja homma meni paikoin todella kuumaksikin. Odotin treffejä tosi paljon, koska viestien perusteella luvassa olisi pitkästä aikaa oikein todella hyvää kyytiä.

Noh, sitten tuli lauantai ja treffit lähestyivät. Miehen piti tulla luokseni, ja iltapäivällä hän laittoi viestin, että käyttää koiran ulkona ja lähtee. Sitten meni tunti, toinenkin, ja aloin ihmetellä. Laitoin viestin perään, ei vastausta. Lopulta ei auttanut kuin todeta, että tyyppi ei taida olla tulossa, ja juoda treffejä varten varaamani viini yksin. En yleensä juo alkoholia yksin kotona, mutta nyt oli tehtävä poikkeus sääntöön, niin paljon ärsytti.

En vieläkään tajua, mitä oikein tapahtui. Joutuiko deittini matkalla kidnappauksen uhriksi, vai jäikö kenties bussin alle? Lensikö hänen puhelimensa mereen vai nappasiko lokki sen pesäänsä? Vai saiko hän jotain sairasta nautintoa siitä, että valehteli olevansa tulossa, vaikka ei ollutkaan? Oliko hänen niin vaikeaa sanoa, ettei kiinnostakaan, että tuollainen valhe oli helpompi vaihtoehto?

Lue lisää tapauksen herättämistä tunteista täältä.



Ghostaaminen ei toimi näin


Homma alkoi tavallisesti: tuli Tinder-match, juteltiin, vaihdettiin numerot, sovittiin treffit. Käytiin kävelyllä, oli kivaa. Mies heitti minut autolla kotiin ja sanoi, että olisi kiva tavata uudestaan. Illalla vaihdettiin vielä pari viestiä.

Seuraavana päivänä viestejä tuli nihkeämmin. Yritin jutella entiseen malliin, mutta ei siitä pakottamalla mitään tule, joten luovutin. Ajattelin, että annan hänen ottaa yhteyttä sitten, kun siltä tuntuu. En halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta.

Meni sitten kaksi viikkoa ja aloin ihmetellä, mistä mahtaa olla kyse. Laitoinpa sitten tyypille viestiä ja kysyin, mihin hän on kadonnut. Vastaus oli tällainen:

”Kiire töissä, töiden ulkopuolella ja oon päätyny tapailee yhtä mimmiä melko säännöllisesti nii muu aktiivisuus on ollu paussilla sillä saralla :)”

Juu, eli kiirettä pitelee ja jossain sivulauseessa heität, että tapailet toista? Jos syy radiohiljaisuuteen on toinen nainen, miksi ne työkiireet minua kiinnostaisivat? Vai viittasikohan hän sillä siihen, ettei ollut kiireiltään ehtinyt mainitsemaan, että muuten, niitä toisia treffejä ei ole tulossa?

Tajuan sen, että ghostaaminen on kamalan kiva ja houkuttelevan helppo tapa päästä jotain eroon, ja tavallaan se on jopa ihan ok yksien treffien jälkeen. Minusta siinä pitäisi kuitenkin muistaa kaksi asiaa:

1. Jos aiot ensimmäisten treffien jälkeen ghostata, älä oma-aloitteisesti ehdota uutta tapaamista.

2. Jos ghostaamasi ihminen laittaa viestiä ja kysyy minne katosit, kaiva ne ihmisen käytöstavat sieltä peräsuolen mutkasta esille ja vastaa nyt herranjumala suoraan ja rehellisesti, äläkä selitä mistään työkiireistä, jos niillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Toisaalta tämä ihminen ei tainnut edes ajatella ghostanneensa minut, koska hän painotti kovasti sitä, etten itsekään ollut viestitellyt hänelle. No en ollut joo, kun sen yhden päivän yrityksen tuloksena oli niin nihkeitä vastauksia. Ei huvita laittaa viestiä ihmiselle, josta huokuu kilometrin päähän, ettei paljoa kiinnosta vastailla. Hänestä tilanne oli kuitenkin kuulemma oma vikani, sillä tämä hänen uusi heilansa oli sinnikkäämmin jaksanut huudella hänen peräänsä, ja vetänyt siksi pidemmän korren. On siis ihan onni onnettomuudessa, ettei meistä tullut mitään, sillä tällaiset erot loogisessa ajattelussa olisivat varmasti koituneet suhteemme kohtaloksi ennemmin tai myöhemmin.


Halusin miehen, ja sain koko perheen


Tapailin keväällä hetken aikaa erästä kaveria, jolla oli suhteellisen erikoinen elämäntilanne. Hän oli eronnut pitkästä parisuhteesta syksyllä, ja asui sen vuoksi väliaikaisesti isänsä luona. Isä eli kuitenkin poikamieselämää itsekin, joten uskaltauduin pariin otteeseen viettämään iltaa miehen luo. Ensimmäinen yökyläreissu jäi kuitenkin myös viimeiseksi.

Menimme siis miehen kotiin ja linnoittauduimme olohuoneen sohvalle katselemaan telkkaria. Yhtäkkiä säikähdin kuoliaaksi, kun yläkerrasta kuului kolahdus. Ei hätää, se on vaan mun pikkuveli, mies sanoi. Aivan, miehen neljätoistavuotias pikkuveli, joka asui vielä kotona, oli tullut viikonlopunviettoon isänsä luo. No mikäpä siinä, poika oli tyypillinen teini: alakertaan tullessaan murahti jonkun epämääräisen tervehdyksen ja säikähti selkeästi minua enemmän kuin minä häntä, kun luikki äkkiä takaisin omaan huoneeseensa yläkertaan. Saimme siis jatkaa rauhassa Temppareiden katselua ja pientä kuhertelua sohvalla.

Sitten ovi kävi ja miehen isä tuli kotiin. Siinä sitä sitten paiskattiin kättä, Timo terve, hauska tavata. Tuli sama fiilis kuin teininä, kun kaikki kyläilemään tulleet pojat piti aina kiusallisesti esitellä vanhemmille, jotka jälkeenpäin esittivät vaivaannuttavia kysymyksiä. Nykyään vanhempien tapaaminen on erilaista, vähän virallisempi tilanne, joka yleensä tulee eteen vasta kun suhde on edennyt epämääräisestä tapailusta hieman vakaampaan suuntaan. Yleensä siihen tulee myös valmistauduttua etukäteen. Yllätykset ovat toki kivoja, mutta olisin arvostanut enemmän vaikka suklaapatukkaa kuin tätä.

Noh, paras oli vielä edessä. Kun olimme menossa nukkumaan, mies totesi kasuaalisti, että nukutaan muuten mun siskon huoneessa. Kun ei mulla ole omaa huonetta täällä.

Siis ööö, tyyppi on nukkunut viimeiset puoli vuotta vuorotellen sisarustensa huoneissa?

Siskon huoneessa oli kapea sänky, joku lipaston laatikko ja – no, siinä se. Moinen askeettisuus tuntui kovin kummalta, enkä oikein tykännyt siitäkään, että kapeassa sängyssä mahtui olemaan tasan yhdessä asennossa. Enkä nyt puhu seksistä, sillä sitä ei todellakaan sinä yönä harrastettu. Oven yläpuolella oli nimittäin kahdenkymmenen sentin rako, joka takasi erinomaisen kuuloyhteyden viereisiin makuuhuoneisiin. Ei varsinaisesti kovin tunnelmaa nostattavaa.

Juttumme päättyi lopulta muista syistä, mutta tuo asumisjärjestely toi ilmi kyllä aika perustavanlaatuisen eron luonteissamme. Itse kaipaan kyllä ympärilleni sen verran omaa tilaa ja rauhaa, että nukkuminen pikkuruisessa lastensängyssä, huoneessa jonka ovessa on reikä ja jonka vieressä vanhempani ja sisarukseni päivystäisivät, ei kyllä tulisi kuuloonkaan. Eikä kyllä tulisi mieleen viedä yhtäkään heilaa tuollaiseen ympäristöön.

Lue edelliset miestarinat tästä ja tästä.

Ei kommentteja: